Koska en pääse vanhaan blogiin kirjoittamaan (suljettu tietyiltä Telia Soneran palvelimilta palveluhyökkäysten takia ja satun olemaan sellaisella palvelimella), avasin uuden blogin joka toivottavasti toimii paremmin!
Viime lauantaina löysin Oton nivusista ensimmäisen punkin... yöööök!!! Onneksi oli "tuore", eikä ollut vielä imenyt itseään palloksi. Eli pitänee seuraavasta tilistä taas hankkia punkkitökötit kehiin. Meillä on käytetty Exspotia ja on toiminut ihan hyvin. Nyt kai pitäisi uskaltautua laittamaan sitä myös pennulle... Pantoja meillä ei voi käyttää, kiitos lasten ja nyt Rinonkin. Exspotissa on tietty tuo hinta ja vaikutusaika vain noin 4 vkoa, mutta mieluummin sitä, kuin nyppiä niitä punkkeja!
Sunnuntaina sitten ajoin Elimäelle ja nappasin sieltä kyytiin itäsiperianlaika Tarun. Tuttuni oli ilmoittanut koiransa Haminan KV-näyttelyyn, mutta joutuikin töihin silloin. Itse en ole esittänyt kuin kultsuja ja hoffeja aikaisemmin, mutta nyt sitten tuli esitettyä ensimmäinen pystykorva. Ja mikäs koiraa oli esittäessä. Vaikka selvästi ei ollut hirvittävän innostunut tästä näyttelytouhusta, niin oli tosi rauhallinen ja kiltti. Tuomarina oli virolainen Märet Kärdi, joka on tiukan tuomarin maineessa. Joten kun urokset olivat saaneet eh:n ja t:n, en paljoa odottanut... Taru esiintyi todella kauniista (makkaroiden voimalla) ja kun kehätoimitsija kysyi "saako ottaa sertin", olin ihan "Anteeksi MITÄ???" Kun sitten olin ymmärtänyt kysymyksen ja vastannut myöntävästi, tuomari laittoi meidät vielä juoksemaan kunniakierroksen (että saadaan häntä ylös) ja sitten latelivat ROP-,SERTI- ja CACIBruusukkeet minulle. Olin aivan =). Kiitos kaikille onnittelijoille ja Helille seurasta kehää odotellessa. Omistajan luvalla emme jääneet ryhmiin, vaan lähdin palauttamaan koiraa ruusukkeineen ja pokaaleineen ;). Onnea vielä Marjalle hienosti koulutetusta koirasta!
Eilen sitten oli "touhupäivä". Aamulla vein Ninan tutustumaan eskariin ja sitten Saran kanssa kotiin. Pesasin painepesurilla parit matot ja Rino osallistui tähänkin makaamalla siinä mattotelineen vieressä. Kaveri oli hieman "kostea", mutta ei tuntunut yhtään sitä haittaavan! Sitten haettiin Nina ja syötiin. Iltapäivällä ohjelmassa eläinlääkäri. Rino sai ekat rokotukset ja eläinlääkäri kuunteli, katsoi korvat ja venytti takajalat. Avustaja kysyi varovasti Rinon rotua... se kun näytti nöffiltä. No kyllä se oikeasti vähän näyttääkin... Sitten oli Oton vuoro. Sillä on taas ihottumaa mahan alla. Tämä meidän paikallinen tohtori ei taaskaan koskenutkaan koiraan!!! Minä pistin Oton lattialle selälleen ja näytin missä on mitäkin punoitusta ja hilsettä ja lääkäri katsoi vaan päältä. No saatiin kuiteskin antibioottikuuri ja toivotaan että menee sillä ohi. En tiedä johtuuko tuosta kilpparista vai ruuasta vai mistä? Katsotaan mitä tapahtuu. Heinäkuussa olisi tarkotus mennä kilpparikokeisiin uudestaan. Ja sitten taas kotiin ja mummo ja pappa tulivat katsomaan koiria, jotta pääsin hammaslääkäriin. Sitten taas kotiin ja kun Juha tuli kotiin, lähdin töihin illaksi.
Ja mitäs koirille; Rokilla on takajalkojen kanssa ongelmia ja syö nyt kipulääkkeitä päivittäin. On myös muutenkin vanhentunut ulkoisestikin. Lauantaina Roki täyttää 11 vuotta. En usko että enää sitten viettää siitä seuraavia synttäreitään :(. Mieleltään virkeä, vaikka nukkuu paljon, mutta kun tuo kroppa ei kestä.
Otto on siis nyt antibioottikuurilla kilpparilääkkeiden lisäksi. Karvoja on kuiteskin alkanut kasvamaan mahan alle. Ehtii ehkä ensi talveksi kasvattaa turkin ;). Oton kanssa pitäisi mennä metsään ihan jälkeä ajamaan huvin vuoksi. Olisi vaihtelua sille... mutta täytyy kai odotella lomaan asti, että ehditään. Otto on nyt myös levossa, kun ontuu etujalkaa. Siinä on hampaanreikä Rokin kanssa tapeltua, mutta ei ole ainakaan ulkoisesti enää kipeä... liekö venähdys.
Ja pahnanpohjimmainen Rino... kasvaa, kasvaa ja kasvaa! On ainakin kotioloissa tosi rohkea ja tutkii ympäristöään ihan itsekin. Ja kiusaa tietysti Ottoa! Ollaan treenattu istumista, maahan menoa, luoksetuloa, kontaktin ottamista, seuraamista hihnassa ja vähän seisomistakin. Ei mitenkään intensiivisesti, vaan aina silloin kun siltä tuntuu... Kunhan nyt saadaa tuo rokotussuoja kuntoon, niin lähdetään tutustumaan tuohon ulkopuoliseen maailmaan :). Rinon paperit eivät ole vieläkään saapuneet... Kennelliitto saa kyllä ison kasan risuja minultakin!
Tulipa nyt sitten vuodatettua, kun vihdoin blogiin pääsin =). Nyt alkaakin kuulemma lämpöiset ilmat, joten nautiskelkaa! Minua odottaisi leikkimökin valttaus ja maalaus, mutta siihen tarvittaisiin pilviä ja tietysti lämmintä!
Kommentit