Loman jälkeen onkin tullut vietettyä aikaa lähinnä töissä. Lomasta alkaa olla jo kuusi viikkoa ja sinä aikana on ollut yksi vapaa sunnuntai ja yksi vapaa lauantai. Eikä nekään samana viikonloppuna. Se lauantaikin oli minulla pyydettynä vapaa koska olisi pitänyt olla kisat vaan eipä sitten ollut :( . No elokuussa ehtii olla vain tuo yksi sunnuntai töitä kun olen pyytänyt rippijuhlien takia vapaan viikonlopun ja sitten alkaa loma. Tosin olen sen lomanalkamislauantain vielä töissä kun edellisen tosiaan pyytänyt vapaaksi. Laskeskelin tuossa että nyt on viikko 31 ja olen ollut 15 sunnuntaita töissä. Ja siinä ollut kuitenkin jo viikko talvilomaa, viikko lomarahavapaata ja kaksi viikkoa kesälomaa.... No rahaahan se tietää :D
Toki nämä heinäkuun säätkin on vähän olleet vaihtelevat ja kosteat. Että ei nyt ole haitannut töissä olo. Ensi vuonna sitten jos saisi pidettyä suurimman osan lomasta putkeen. Yhden viikon joudun oletettavasti ottamaan toukokuun lopussa jos meillä vaikka olisi ylioppilasjuhlat??? Nina muuten selvitti kirjallisetkin ja viikon päästä olisi inssi.... Pitäkää peukkuja! Sitten meillä onkin enää yksi alaikäinen talossa. Tosin ei tuo täysi-ikäinenkään vielä itseään elätä että samalla jääkaapilla se on. Tosin jos saisi jotain töitä muutaman kerran viikossa niin saisi edes omat bensat maksettua. Niin itsekin tein aikanaan.
18 vee synttäreitä ja samalla Saran nimppareita juhlittiin jo etukäteen kun työt haittaa. Myöskin Ninan työt vähän haittasi aikataulutusta. Oli ihana nähdä Ninan kummia pitkästä aikaa. On minun koulukaveri ja koko yläaste ja nuoruus pyörittiin yhdessä <3.
Vapaapäivistä aika monta meni tuolla Porvoon suunnalla ja teenkin tuosta uudesta lauman jäsenestä oman päivityksen seuraavaksi. Isäntä on ollut lomalla heinäkuun ja viimeinen viikko menossa. Ei ole ainakaan ollut liian kuuma ;) Se on edistynyt hieman tuossa pihan aitausprojektissa. Jos vaikka joskus saadaan koko piha aidattua :D Toki sitten ensi kesänä aloitettava pikku hiljaa tolppien vaihtamista. Mutta jos voisi sitten pitää koiria irti eikä miettiä mistä ne löytyy ketun tms perästä. Ensi kesänä jos olisi varaa myös vähän kunnostaa koiratarhan pohjaa. Tarvinnee myrkyttää ja ajaa muutama kuorma soraa tai ihan pientä (tassuystävällistä) kiveä.
En nyt muista kerroinko että sain myös opiskelupaikan. Sen jälkeen arvoin ihan loppuun asti että otanko sen vastaan? Että onko minusta opiskelemaan vielä työn ohessa? Riittääkö aika yms? No päädyin ottamaan paikan vastaan. Ainahan sen voi lopettaa jos tuntuu että ei vaan pysty! Yritän myöskin olla liikaa pingottamatta. En kuitenkaan enää aio mihinkään YAMK tutkintoon tähdätä joten pääasia että pääsisi kursseista läpi ;). Elokuun lopussa olisi pari lähiopetuspäivää ja sen jälkeen kaikki siirtyy verkkoon. Onhan siinä 4,5 vuotta aikaa valmistua. Oishan se toki hienoa jos voisi yhtä aikaa juhlia valmistumista ja pyöreitä mutta en ota siitä mitään stressiä!
Murun ilmoitin Porvooseen mutta katsellaan miten käy näyttelyn ja onko Murussa yhtään karvaa. Karvanheitto nimittäin alkoi suunnilleen enterin painamisen jälkeen :D. Juoksutkin varmaan alkaa syyskuussa. Silloin olisi myös oman seuran kisat mutta en hirveästi tuosta tuomarista välitä ja Murun kanssa meillä on muutama vireongelma ratkaistavana... Katsotaan päästäänkö tänä vuonna edes kerran kokeilemaan kisaamista vielä.
Tänään olisi vielä vapaapäivä, sitten viisi päivää töitä ja sen jälkeen onkin loppuviikko aikaa siivota, leipoa ja järjestellä rippijuhlia. Kirkkoon on rajoitus eli max 10 henkeä/rippilapsi. Mutta meillä onkin pieni suku ja osa tulee vain kotiin kahville. Sen jälkeen viikko töitä ja pari viikkoa lomaa. Tosin siitäkin jo osa aikataulutettuna opiskelun aloituksella ja kenties leireilyllä.... Jaksaa, jaksaa...
Kommentit