Viimeksi kirjoittelin että Rino vähän kapsuttelee itseään. No sitten löysin sen takajaloista kintereiden alapuolelta pari karvatonta kohtaa jossa punaisia "paukamia". Ja sitten Ottokin alkoi samaan aikaan vähän kapsuttelemaan kortisonin syönnistä huolimatta. No kapia se ei ole, koska ei ole jatkuvaa ja hillitöntä kapsutusta... Joten diagnoosini sitten oli TÄITÄ. Ihmettelen vaan mistä Rino niitä on saanut, kun ei olla Messarin jälkeen käyty missään koirajutuissa tai edes päässyt haistelemaan toisia koiria! Kai sitten tuolla taajamassa on hangesta kaveri loikannut kyytiin tai jotain. Paikalliselta eläinlääkäriltä sitten saatiin Advocade-loishäädöt molemmille jotka laitettiin viikko sitten. Yhä koirat ja varsinkin Rino kapsuttelee, mutta nuo karvattomat kohdat ei enää punota. Nyt siis ei vielä tänäänkään mennä tokotreeneihin mutta ehkä jo ensi viikolla toivottavasti. Aion kyllä vielä laittaa sitten vaikka Exspotit muutaman viikon päästä koirille ettei taatusti mikään ylimääräinen elä niissä. Tuo Advocate kuulemma tappaa niin sisä- kuin ulkoloisetkin.
Sitten sunnuntaina isäntä oli lenkillä Rinon kanssa ja soitti että nyt se pissii verta. Onneksi se oli vain se yksi kerta ja sen jälkeen on ollut ihan normaalin väristä. En tiedä mistä se johtui. Oliko syynä edellinen ateria jossa oli tomaattia ja punaista paprikaa (voiko värjätä?) vai mikä? En nyt sitten kiikuttanut sitä lekurille, kun tosiaan sen jälkeen kaikki on kapsuttelua lukuunottamatta normaalia. Seuraillaan sitäkin....
Muuten on nautittu lumesta lenkkeillen (liukasta tuppaa olemaan) ja potkukelkkaillen. Koiratkin viihtyy pihalla paljon paremmin kun on lunta ja muutama pakkasaste. Samoin lapset ovat päässeet hiihtämään ja pulkkailemaan. Toivottavasti kelit jatkuu yhtä hienoina! Ainut huono puoli on ollut tuo sähköjen pätkiminen. Meillä taisi viime yönä olla pisin sähkökatko. Mutta sekään ei kestänyt muutamaa tuntia pitempään. Onneksi! Kynttilät ja taskulamput on kuitenkin viritelty ympäri taloa varmuuden vuoksi.
Kommentit