Ottohan on nyt pidetty tarkasti "silmän alla" taannoisten karkureissujen takia, mutta Rinokin teki muutaman hyvin lyhyen katoamistempun tuossa. Niinpä kaivoin koiratarhan oven esiin lumesta ja vähän että sinne mahtuu avaamaan ovenkin. Ovat sitten päässeet/joutuneet vähän tarhatuksikin viime päivinä. Tosin siellä on ollut ihan aitoja luita, että hyvin ovat viihtyneet. Sitten kun nuo hormonit jyllää, niin vuorotellen yrittävät astua toisiaan ja lenkillä liimaudutaan niihin ihquihin nartun jälkiin. Saa sitten tosissaan kiskoa eteenpäin! Tämä on varsin kivaa varsinkin potkukelkkaillessa.
Ja että meidän pojat eivät ole ainoita joilla vähän hormonit hyrrää, niin kulmakunnan uroksista on kaksi jo käyneet kiinni meidän poikiin... Ensin pimeässä oltiin Rinon kanssa peltotiellä lenkillä. Rino ilmaisi että edessä on jotain ja pistin sille kuonopannan kun oli liukasta ja siinä ei pääse väistämään. Eikös naapurin tiibetinmastiffi ollut vapaana lenkillä ja ampui tietysti kiinni! Sen isäntä teki karhuloikan ja nappasi koiransa syliin ja me hipsittiin nopsasti pois. Onneksi laitoin Rinolle kuonopannan, sillä jos se olisi päässyt kunnolla mukaan niin niitähän ei olisi saatu irti toisistaan. Rino on kuin terrieri jos se esim. vetää lelua Oton kanssa tai ottavat kunnolla yhteen. Irti ei millään! Ihmisen kanssa ei kyllä taistele...
Oton kanssa sitten olin lenkillä ja mentiin erään talon ohi jossa harmaa hirvikoira on yleensä narussa. Nytpä olikin irti! Se on kerran aikaisemmin lähtenyt minun ja Rinon perään hölkkäämään, mutta nyt tuli tontin reunalla vastaan. Isäntä lähti hipsimään pihasta perään ja yritti kutsua koiraa. Koira muuttui vaan pörheämmäksi ja alkoi murista. Siinä vaiheessa Oton innostunut piippaus sitten muuttui myös murinaksi. Päätin kääntyä ympäri, mutta hirvikoira sitten ampui kiinni Ottoon. Siinä vaiheessa isäntäkin sai vauhtia ja nappasi koiransa kiinni.
Onneksi ei kumpaankaan omaan koiraan tullut reikiä. Mutta ovat inhoja tilanteita ja kyllä siitä jää koiralle muisto aina. Varsinkin kun kyseisiä koirien pihojen ohi mennään lenkillä muutaman kerran viikossa. Toivottavasti nuo juoksut kohta loppuisi ja rauha palaisi maahan!
Saimme myös hyvin houkuttelevan tarjouksen, mutta tämän hetkiseen tilanteeseen se ei nyt sitten sopinut... Toivottavasti joskus kuitenkin sekin haave toteutuu.
Nyt vihdoin alkaa tuo hankikin kantaa koiraa ja hiihtäjää. Tästä täytyy nauttia niin kauan kuin kelejä riittää. Rino ei kyllä innostunut. Yritti vähän väliä heittäytyä piehtaroimaan, sitten yritti ottaa puntista kiinni ja viimeinen ( ja tehokkain) keino oli pyöräyttää vetoköysi minun ja sauvojen ympäri! Näin fiksu on hoffi! Muutama prkle kyllä tuli lausuttua.
P.S. Rokin tyttären tyttären omistaja oli ihanasti laittanut Rokin muistoketjuun foorumilla. Meni jotenkin että siellä se Roki seisoo Terviksen nurmikolla sitten ensi kesänäkin turkki tuulessa liehuen...Niisk
Kommentit