Nyt ollaan taas muutama kerta päästy käymään tokotreeneissä. Edellinen kerta oli vielä aika kamalaa katsottavaa. Johtuen harjoittelun puutteesta ja koiran kiinnostuksesta kaikkia muita (koiria) kohtaan. Eilen sitten lähdin vähän jo epäilevänä taas treeneihin. Rino ei ollut ehtinyt käydä eilen lenkillä ennen treenejä ja itseäkin väsytti... Mutta yllättävän hyvin meillä meni! Ryhmä oli iso, koska oli vain kaksi ohjaajaa. Ensin otettiin paikalla makuuta. En uskalla mennä hirveän kauas (eli n. 4 metriä), jos jotain sattuu. Mutta kaikissa tämän vuoden treeneissä on nyt pysynyt paikkamakuussa vaikka kaveri olisikin lähtenyt. Ehkä voisin jo jättää pitempään matkaankin....
Sitten otettiin pini käskytetty seuraaminen pareittain. Meillä meni taas aika hyvin ja Rino sai kehuja reippaasta tekemisestä. Johtuu ehkä siitä että olen oppinut, että mitä reippaammin mennään, sitä vähemmän ehtii koira haahuilla ja ihmetellä muuta! Itse huomasin että pitäisi enempi treenata käännöstä vasempaan. Siinä jää ite miettimään, että miten pitäisi mennä...
Sitten oli hyppy. Me ei olla hypätty sitten syksyn ja meidän kotitreenieste on vielä jäätyneenä maahan kiinni. Eli otettiin vaan ihan muutama hyppy "namialustan" kanssa. Ne meni ihan ok. Eli Rino muisti mitä "hyppy" tarkoittaa. Nyt vaan odotetaan että oma este sulaa tarpeeksi.
Muutoin tehtiin siinä odotellessa kaikenlaista pientä treeniä. Muuten Rino alkaa katsella muita ja PIHISTÄ.
Taisi olla tänään viimeisiä potkurilenkkejä mitä tehtiin. Alkaa olla sen verran sulina tiet ja vettäkin sateli. Eli kyllä se kevät sieltä tulee. Tosin sitä rapaa ja kuraa en kyllä kaipaa yhtään. Toivottavasti tulee äkkiä kuivaa...
Ja sain sitten vihdoin vaihdettua autonkin ilmastoituun malliin. Eli mukavampi sitten Rinonkin matkustella, eikä tarvi aina isännän autoa lainailla. Eli meille tuli Ford Mondeo farmari. Nyt pitäisi sitten "tuunata" koira-autoksi, eli pitäisi hankkia tavaratilan kaukalo ja koiraverkko. Ja ehkä tummentaa tuo takaosasto. Pieni lottovoitto tekisi terää. Sitä ja kevättä odotellessa.
Kommentit