Lupasin viimeksi että tulee Rinosta postattua seuraavaksi, mutta taitaa mennä taas Murun puolelle...
Eilen töiden jälkeen ajattelin että harjaan molemmat koirat läpi vielä ennen tämän päivän näyttelyä. No rRnossa ei paljon harjaamista ollut koska on heittänyt pohjavillan ja toivottavasti alkaa kasvattamaan uutta turkkia. No Murua harjatessa havaitsin että on nyt sitten ne "kauhulla" odotetut juoksut alkaneet koska peffakarvat ovat aivan veressä. No Muru kävi illalla vielä alapesulla ja tänä aamuna täytyi mennä uudestaan kun tuota housukarvaa on aika kivasti.
No onneksi vasta alkoivat että voitiin kuitenkin koirat laittaa samaan autoon. Viritin koiraveräjään itse kompostiverkosta askartelemani väliseinän nippusiteillä (sähkärin vaimona nääs) joten Murukin saa matkustaa ilman toisen ahdistelua. Rino on jo pari viikkoa ollut hyvin kiinnostunut Murusta ja yrittänyt tunkea nenäänsä "sinne". Muru on topakasti räjähtänyt tai tarjonnut hammasta. Mitään suurempaa merkkailua en lenkeillä ole huomannut. Yleensä lenkillä tekee kahdet pissat, perjantaina teki kolmet. Mutta hajut ovat kyllä Muruakin lenkeillä kiinnostaneet normaalia paljon enemmän.
Muru viettikin sitten häkissä ennen kuin kehä alkoi. Tuomarikin oli jostain syystä myöhässä, että kehä ei ajallaan klo 10 alkanut. Junnu-uroksia oli ilmoitettu kolme. Heti otettiin koko skaala käyttöön EH,H & ERI. Nuoria uroksia oli neljä. Jälleen kaksi H:ä, yksi EH ja yksi ERI. Avoimessa luokassa ei uroksia ollut ollenkaan ja Rino oli valioluokassa yksin.
Kuten näkyy ei Rino ole kovin hyvässä turkissa, mutta VAL ERI1 SA. Paras uros kisassa meitä oli nuorten luokan voittaja Hayaklause Jamboree ja Rino. Rino taas vähän temppuili ja Jamo oli paras uros saaden myös sertin.
Sitten heti perään alkoivat junnunartut. Eikun koira lennossa vaihtoon ja Muru kehiin. Junnunartut aloitti Murun sisko Oma Rakas Odefina
Odefina on minusta nätti, hyvät merkit, takakulmauksia on, liikkuu ja esiintyy nätisti. Tuomari kuitenkin tarjosi H:n :(. Sitten olikin Muru the pomppukoneen vuoro. Tällä kertaa ei pompittu niin paljon kuin viimeksi vaan pomput ajoitettiin siihen oikein. Eli tuomari oli juuri sanellut että "Hyvä käytös" ja käski meidän juosta uudelleen ympäri ja sitten meidän kenguruloikat alkoi :). No kuitenkin saatiin ERI! Kyllä olin onnellinen <3. Myös toinen junnunarttu sai ERI:n ja meitä oli kaksi blondia kilpailuluokassa. Muru ravasi tai ilmeili tiukkaan voittoon ja sai paljon tyttöjen värisiä nauhoja; kaksi puinaista ja pinkin. Eli myös SA napsahti.
Nuoria narttuja oli kolme ja kaksi EH:ä ja yksi ERI kera SA:n. Narttujen avoin luokka oli kaikkein suurin ja siellä taas jaettiin kaikkea H:än ja ERI:n välillä. Kolme ERI:sta joista vain voittaja sai SA:n. Tiukka linja. Valioissa yksi narttu ja ERI ja SA sekä veteraaneissa yksi saaden ERI:n ja ollen ROP-veteraani. Paras narttu kehässä oli neljä koiraa. Valiolla ja avokoiralla oli jo sertit kasassa joten varaserti ainakin varma :). Siinä sitten pari kierrosta juostiin ja vähän meitä sekoiteltiin. Neljänneksi tuomari sijoitti nuorten luokan voittajan Uskihoff's Cayan saaden varasertin. Kolmas oli Skywatch's Moonlight Magic, Muru ravasi hienosti toiselle pallille saaden sertin!!!!! Ja voittaja valioluokan Skywatch's Just For You.
Jäljellä oli enää näyttelyn kauneimman valinta. Tuomarin pitkään pähkäiltyä voittaja oli Jamo & vsp Fea. Tuomarina toimi Harto Stockmari.
Muut kuvat Juha paitsi tämä minun ottama. Onnea kauniille rotunsa edustajille :)
Ja pakolliset posetukset omista, arvostelut löytyy tuolta sivusta :)
Ja Juhan napsimia kuvia löytyy;
https://plus.google.com/photos/107635442842190924823/albums/5968034333987359345?authkey=CLP_0c32oKLaCQ
Nyt sitten eletään mielenkiintoisia viikkoja leikkaamattoman uroksen ja nartun kanssa.... Toivottavasti selvitään hengissä ja vahingoitta....
Kommentit