No tänä aamuna kun kävin antamassa aamu kuudelta koirille ruuat ja olin päästämässä niitä pihalle, totesin hieman yöllä tuiskuttaneen lunta! Ulko-oven edessä oli sellainen kinos, ettei tahtonut ovi aueta ollenkaan. Onneksi on vielä kaksi muutakin ulko-ovea. Lunta on tullut koko päivän ja äsken kävin tarpomassa Rinon kanssa lenkin "sivistyksen" pariin. Käveltiin ihan tuonne koulun luokse, missä on jalkakäytäviäkin! Ketään ei nähty lenkillä muutamaa autoa lukuun ottamatta ja tietty pihoissa noita lumitöiden tekijöitä... Isäntäkin meni traktorin kanssa tuonne lumitöitä tekemään. Olisihan se kiva huomen aamulla päästä töihin. Onneksi tänään oli vapaapäivä. Seuraava sunnuntaityö sattuukin ystävänpäiväksi/laskiaissunnuntaiksi. No isäntä saa viedä Ninan silloin kirkolle esiintymään ja laskiaisriehaan...
Rokilla on tänään ollut vähän heikko päivä. Milloin ollut missäkin "jumissa" jalkoineen. Jouduin jopa kerran nostamaan jaloilleen, kun takajalat lähti alta ja kääntyivät molemmat samaan suuntaan.
Pitkästä aikaa on muuten sellainen talvi, kuin mitä silloin kun ite oli muksu. Silloin kyllä riitti talvisin lunta ja pääsi/joutui hiihtämään joka talvi. Muutamina viime talvina ehkä olisi vesihiihtoa voinut harrastaa. Mieluummin tällainen vanhan ajan oikea talvi, kuin vettä, räntää, kuraa ja harmautta!
Nyt täytynee mennä tekemään ruokaa perheelle ja päästää tuo ekaluokkalainen vähän tietokoneelle pelaamaan...
Kommentit