Ensinnäkin hyvää ensimmäistä adventtia. Tässä kuuntelen samalla jouluradiota kun kirjoittelen. Äsken taas onnistuin hävittämään edellisen kirjoituksen joten yritetään uudelleen :)
Muru aloitti vihdoin 10. päivä marraskuuta juoksut. Nyt edellisten aloittamisesta tuli väliä 8 kk. Aluksi ensimmäisiä juoksujaan teki 6 kk:n välein. Sitten parit viimeiset 7 kk:n välein ja nyt venytettiin taas kuukaudella. Seuraavat sitten kai kesä-heinäkuussa??? Että ei nyt sitten ainakaan ihan kesäpentuja tule jos on jotain tullakseen seuraavista juoksuista... Jos olisin tiennyt että näin kauan panttaa niin olisin ehkä jo nyt astuttanut. Tosin kun ei ole vielä isäkandidaatteja päätetty. Täytynee vuoden vaihteen jälkeen laittaa blanko jalostustiedustelu ja katsoa mitä ehdotuksia sieltä tulee? Että osuuko jotain minun listaani vai tuleeko ihan uusia vaihtoehtoja? Muutama olisi oikein kiinnostavakin mutta esim. yksi ei ole käynyt vielä edes lonkkakuvissa vaikka on Murun ikäluokkaa, saati tietty luonnetestissä. Tosin ehtiihän tuossa keväällä luonnetesteissä käydä että sitäkin kautta tulee varmaan uusia ehdokkaita. Jotain sitten joutuu karsimaan jo silläkin kun niiden suku alkaa olla jo kovin käytetty. Kuitenkin haluaisi että ei ihan hirveästi olisi käytetty että olisi jatkossakin vaihtoehtoja. Messarissa täytyy taas katsella poikia sillä silmällä. Tosin siellä taitaa olla ne kaikki samat kuin muulloinkin. Messarin aikataulut tuli viikolla mutta numerot lienee postissa. Hoffeja toisena päivänä 48 kpl ja toisena 50 kpl. Onneksi en Rinoa ilmoittanut kun aloitti karvan heiton näin talvea kohden. Saa oikein sellaisia tuppoja nyppiä ja matot oli mustassa karvassa kun eilen tein adventin alus siivousta. Koirat on olleet omilla puolillaan taloa tietty nyt juoksujen ajan. Viime viikonloppuna oli ne "parhaat päivät". Nyt alkaa taas Rinollakin pääkoppa palautua normaaliin... Toki vielä ovat eristettynä toisistaan toista viikkoa mutta ei tarvi olla enää lukittua ovea ja kolmea porttia välissä kun lähtee kotoa :D . Eikä tässä enää vingu kuin Muru itseään putsatessaan.... Myöskin kaikki harrastukset on olleet telakalla juoksujen ajan... Myöskään koirat eivät päässeet koirakerhon joulukarkeloihin vaan kävin likkojen kanssa siellä. Likat sai heittokisasta jopa palkinnot, itselle ei tullut mitään. Mutta kävin hallin toisella puolella olleessa mätsärissä koiranpitelijänä Tuulalle :). Tosin säätkin ovat olleet melko vaihtelevat marraskuussa. On ollut välillä pakkasta ja lunta, välillä satanut viikko putkeen vettä ja tuullut. Nyt taas on muutama sentti lunta ja muutama aste pakkasta, tuulee ja vähän satelee lunta. Mutta mieluusti tätä lunta ja vähän pakkasta. Pysyy talo ja koiratkin siistimpinä. Sateessa ja kurassa on tosi tylsää ulkoilla. Lisäksi kun on jo niin pimeääkin. Nyt olisi minun talviuniaika!
Töissä tahti tästä vaan kiristyy loppuvuotta kohden. Ensi viikolla tulee veronpalautukset, seuraavalla on itsenäisyyspäivä. Itse olen itsenäisyyspäivän töissä ensimmäistä kertaa ikinä. Olin vapaaehtoinen kun piti saada seuraava viikonloppu vapaaksi messaria varten. Voin sitten olla vaikka vapaaehtoisena rotukopillakin (tosin en hoffikehän aikaan). Nythän siis meillä kauppa auki kaikkina muina päivinä paitsi joulupäivänä. Jouluaaton olen tänä vuonna vapaalla (viime vuonna töissä), tapaninpäivää vielä jännitetään. Vuoden vaihteessa lienen sitten töissä vuorostani...
Isäntä on saanut lisästressiä kun appiukko sairastui ja joutui sairaalaan. Nyt vähän paremmassa kunnossa mutta ei tietoa pääseekö vielä/enää sieltä kotiin. Juha sitten joutunut hoitelemaan sen asioita tässä. No toki onhan se meillä kaikilla joilla vanhemmat on edessä. Kukaan kun meistä ei elä ikuisesti. Toki olisihan se helpompaa jos näistä tulisi keskusteltua ja sovittua etukäteen. Voisi hoitaa esim. tilien yms. käyttöoikeudet silloin kun on vielä kykenevä hoitamaan asioita ja henkkarit voimassa. Nykyään kun on vaikea hoitaa asioita jos se henkkari on vanhentunut ja tähän tulee töissäkin törmättyä tosi usein :(
Että ei kuin oikein hyvää joulun odotusta! Se on kohta jo ovella :)
P.S. Nyt ei tule kuvia kun on aina niin hämärää (aurinkoiset päivät olen töissä) ja koirat on tosiaan ollut eristyksissä niin eivät edes pääse yhdessä riekkumaan vielä....
Kommentit