Niinhän se on että kaikki kiva loppuu aikanaan. Minun kesälomani alkaa vedellä viimeisiään ja keskiviikkona odottaa paluu arkeen ja töihin (paitsi jos hirrrveä lottovoitto osuisi kohdalle). Isäntä sitten aloittaa oman lomansa, joten lapsilla ja eläimillä on joku perään katsomassa vielä seuraavat neljä viikkoa.

Juhannuksesta asti olikin jo melkein liian kuumaa. Ainakin tehdä mitään. Kaikki matot sain tosiaankin lomani aikana pestyä joten tehtävä suoritettu. Niitä ei tosin vielä hetkeen tarvitse levitellä lattioille, kun Murkku ei ole vielä aivan sisäsiisti. Onneksi näin kesällä voi pitää takaovea auki, että voi mennä ja tulla mielensä mukaan. Ja tietysti pitää muistaa viedä ulos aina heräämisen, syömisen ja riekkumisen jälkeen. Katsotaan miten isäntä tämän muistaa ;). Murun kanssa on tehty muutama pieni jälki, joilla vauhtia riittää! Täytyy tänään taas tehdä jälki kun nurmikko vähän kuivaa. Viime yönä siis vihdoin saatiin vettä taivaalta. Jonkun sortin ukkoskuuro meni sivusta ohi, mutta lahjoitti 30 ml vettä. Kyllä nyt taas pääsee nurmikon leikkuuseen! Viime maanantaina käytiin taas näyttelytreeneissä. Tällä kertaa Muru ei enää haukkunut ketään pystyyn ja juoksemista lukuunottamatta käyttäytyi varsin mallikkaasti :). Tiistaina olisi ollut tokotreenit, mutta kun varjossa oli +28C ja ei pilvenhattaraakaan taivaalla, niin päätin että liika on liikaa! Nyt sitten kaikki treenit ovat kesätauolla heinäkuun. Torstaina olisi ollut mätsärikin, mutta taas oli tuo keli esteenä. Nyt tähdätään mätsäriin joka on 21.7. eli sopivasti viikko ennen Tervistä.

Sosiaalistamista harrastettiin tässä sitten perjantaina, kun vähän kahviteltiin. Ensimmäiset vieraat haukuttiin, mutta lopuille ei sitten sitäkään. Välillä väsytti niin ettei edes huomattu vieraiden vaihtumista :). Eilen sitten käytiin vielä Löytty Open Air ilmaiskonsertissa lasten ja Murun kanssa. Onneksi oli pilvinen sää vaikka lämmintä olikin. Me pysyttiin taka-alalla ja kunneltiin Vokki-Myyriä, Kengurumeininkiä ja Bät & Ryydiä. Likat pomppi pomppulinnoissa. Tuosta viimeisestä esiintyjästä tuli meidän Ninan tämän hetkinen suosikki. Se veti kuin aropupu hakemaan nimmaria keikan jälkeen :). Sitten alkoi meno aikuisempan makuun ja poistuimme mummolan kautta kotiin. Mummolassa Muru teki tuttavuutta suomenlapinkoira Sisun kanssa, mutta heillä ei oikein synkannut.

Nyt odotellaan ensi sunnuntaita malttamattomasti. Silloin ekat pentutreffit :) Lisäksi tässä pähkäilen mihin näyttelyihin ilmoittaisin koiria vai ilmoitanko? Rino ja Muru on ilmoitettu tottakai Tervikselle ja Rino ilmoitettu Terviksen Kv näyttelyyn. Lisäksi taidan ilmoittaa sen Kouvolaan, jossa olen oletettavasti myös talkoissa. Murun kohdalla pähkäilen ilmoitanko sen pentunäyttelyyn Helsinkiin elokuun alussa ja Porvooseen syyskuussa??? Lahden Kv näyttelyyn molemmat lähtee ja Muru varmaankin Lahden pentunäyttelyyn...

Rinokin aloitti vihdoin karvanheiton kun pesaisin siitä öljyt pois. Ehkä on aikakin näillä keleillä vähän keventää karvaa... Muru jatkaa hampaiden ja karvan vaihtoa. Kulmurit ei ole vieläkään vaihtuneet....

Seuraava päivitys onkin varmaan sitten kuvapläjäys pentutreffeiltä toivottavasti :).

Tässä loppukuun kuvasaastetta;

"Superkuu"

270613%20012-normal.jpg

Neiti pitkäsääri matkalla jonnekin;

270613%20004-normal.jpg

Täälä me asutaan, blondin kuva puuttuu;
270613%20017-normal.jpg

Kotitie;

270613%20054-normal.jpg

Vähän kesäistä maisemaa tästä kylältä;

270613%20053-normal.jpg

Sinisiipi;

270613%20061-normal.jpg

Vesipeto;

270613%20039-normal.jpg

Eläimet ottavat helteellä lunkisti. Viiru varjossa aurinkotuolillla;

270613%20023-normal.jpg

Rino trampoliinin ja omppopuun alla;

270613%20035-normal.jpg270613%20087-normal.jpg

Muru talon pohjoispäässä varjoa ottamassa, sitten länsipuolella varjossa ja välillä otetaan vähän aurinkoakin;

270613%20027-normal.jpg270613%20068-normal.jpg270613%20073-normal.jpg

270613%20091-normal.jpg

Näihin kuviin ja tunnelmiin lopetan hiljakseen ihanan kesäloman..........