Kävin tuossa aamusta Oton kanssa lenkillä, kun oli niin kaunis aurinkoinen syysaamu. Isäntäkin on vielä tänään saikulla oltuaan flunssassa koko loppuviikon. Joutui jopa käymään sairaalassa kokeissa perjantaina :(. Muutenkin meillä on jokaisella jonkunlaista nuhaa tai köhää. Isäntä oli pahiten kipeä... kuumeessa yms. Sara yskii oikein räkäisesti ja nenä vuotaa, Ninalla nenä vuotaa ja itellä kurkku kipeä :(. No lenkillä aurinko paistoi ja kuusi valkoista joutsenta lensi ylitsemme. Sen lisäksi lensi hanhiparvi yli. Harmi ettei ollut kameraa mukana. Mutta tosi ihanaa kävellä tuolla ulkosalla. Iltapäivällä vielä Rinon lenkitys ennen iltavuoroon menoa... Eilen tuossa sohvalla istuessa bongasin omituisen valkopäisiä tinttejä meidän luumupuussa. Lintukirjasta löytyikin nimi; Pyrstötiainen! Enpä ollut sellaistakaan ikinä nähnyt!
Pyhäinpäivän pentunäyttelyn aikataulut olivat tulleet nettiin. Hoffin pentuja on 8 kpl!!! Eli kunnon skabat siis :). No pääsee ajoissa pois, kun kehä on heti klo 10 jälkeen, en usko että meillä hirveitä sijoitusmahiksia. Ellei sitten kasvattajaryhmää ilmoitettu? Monzahovia pitäisi olla ainaskin 4 kpl ilmoitettu.
Tänään ilmoitin myös itseni ja Rinon Kouvolan seudun seurakoirayhdistyksen näyttelyreissulle Kajaaniin. Saas nähdä kuinkan Rinolta sujuu linja-automatkustus 600 km yhteen suuntaan. Reissu alkaa perjantaina klo 16. Siitä ajo Kajaaniin. Siellä yövytään kaksi yötä mökeissä. Meillä kehä sunnuntaina, joten saadaan lenkkeillä yms. lauantai. Sunnuntaina kehien jälkeen nokka kotia kohti. Kyllä siinä saapi ainaskin istua!!! Nyt vaan täytyy laittaa ilmo ja pyytää vähän töistä vapaita. Tuleepahan itselle pieni irtiotto kotoa. Laatuaikaa ilman lapsia ja miestä... oikeasti joskus kaipaa, että olisi vaan ihan yksin kotona edes yhden päivän! Harvoin onnistuu nykyään... ja jos niin käy, on lista kotihommia mitä pitää tehdä!
Nytpä ei enää tuo aurinko paista, mutta jos menisi vähän aloittamaan tuota haravointia. Kun aina vaan sataa kun olisi vähän vapaata!!! Hyviä haravointikelejä toivotellen...
Kommentit