Lomalla on niin kiire ettei ehdi edes blogia päivittää :D
Nina täytti 6.8. 18 vuotta ja olikin varannut inssiajon heti klo 8.00 sille päivällä. Minä saattelin sinne ja katsoin että pääsivät edes katsastuskonttorin pihasta pois. Sitten menin tien toiselle puolelle Prismaan tappamaan aikaa. Ehdin jo odottelemaan katsastuskonttorin pihalle että tulevat takaisin. Mielestäni "puhuttelu" kesti toooooosi pitkään mutta lopulta inssi hyppäsi autosta ja kertoi että läpi meni! Ei kun opetuskolmio takapenkille ja poppi soimaan kotimatkalle. Ajotunneilla ei siis radiota päällä pidetty. Ei ole ihan hirveästi Ninaa sen jälkeen näkynytkään kotosalla. Kesätyötkin loppui ja koska Nina asuu kotona ja me ansaitaan "liikaa" niin ei vieläkään saa yhtään opintotukea :(. Niinpä sitten haki ja pääsi Prismaan pt-osastolle tekemään muutaman vuoron viikossa opiskelujen ohella. Opiskelut tietty ykkösprioriteetti! Ja viihtyy poikakaverin luona aika tiiviisti. Käy kotona vaihtamassa kirjoja ja tuo pyykkiä ja välillä Seatin vikoja näyttämässä. Jos muuten joltain tutulta löytyy Seat Ibizan käyttöohjekirjaa vm 2004 niin saa tarjota!
Sitten olikin siskon tytön synttärit lauantaina ja sunnuntaina Saran rippijuhlat. Sen jälkeen vielä viikko töitä ja jouduin olemaan vielä lauantainakin töissä ennen lomaa kun oli tuo rippijuhlaviikonloppu vapaa. Tosin juhannuksen ja viime viikolla alkaneen loman välissä tuo rippijuhlaviikonloppu olikin ainut kokonainen vapaa viikonloppu kuuteen viikkoon. Yhden illan vietin talkoillen rallytokokisoissa (VOI ja MES luokat). Hienoja onnistumisia siellä kisoissa. Omat kisat tulossa myös ALO ja AVO luokissa mutta en sinne ilmoita koska juoksut tulossa ja tuo keskittyminen on ollut nyt kummallakin aika onnetonta. Pitää ottaa niskasta kiinni itseään ja alkaa treenata enemmän. Toivottavasti vielä johonkin loppuvuoden kisaan päästään sitten ja saataisiin se puuttuva tulos.
Lomalla nyt sitten on pesty viimeiset matot. Katsotaan milloin laitetaan ne sitten lattioille? Rozan kanssa on yritetty vähän käydä ihmisten ilmoilla. Käytiin Voikkaalla vierasvenesataman näköalapaikalla ja keskustassa Taiteiden yössä (päivällä) sekä eilen ottamassa ekat rokotukset. Painoa oli 11,4 kg ja säkää perjantaina 12 viikkoisena oli 41,5 cm. Eläinlääkäri hämmästeli että onpa se iso. Taitaa siitä tulla isompi kuin Murusta vaikka toivon että ei. Reippaasti otti rokotteen eikä edes huomannut kun nameja oli tarjolla :D. Muru oli myös mukana ja näytin sen silmäluomessa (silmän ja ripsien välissä) olevaa vaaleaa "näppyä". Sille varattiin lokakuun alkuun poisto ja Rozalle sitten syyskuun lopulle rokotukset.
Torstaina käytiin raviradalla moikkaamassa Rozan siskoa Cidaa. Ensin piti vähän äristä ja purista mutta kyllä ne siitä sitten ihan leikkimäänkin pääsi. Muut pennut onkin tehneet treffejä silloin tällöin mutta täältä matkaa sinne. Oli vaan niin kuuma että äkkiä olivat aika puhki. Ensi viikonloppuna on edessä Steinroller-leiri ja sinne sitten tapaamaan sisaruksia ja vähän ehkä jotain oppimaankin...
Lauantaina käytiin Ninan ja Saran kanssa päiväreissulla Tallinnassa shoppailemassa kun sinne vielä pääsi. Itselle ei paljon löytynyt mutta onneksi jälkikasvulle löytyi. Eli rahan menoa äidille....
Rozahan on siis kasvanut ihan silmissä ja vähän jotain yritetty opetellakin. Kun saadaan rokotukset ajan tasalle niin yritetään sitten alkaa käymään joskus vaikka arkitottiksessa. Lisäksi aletaan opettelemaan vähän näyttelyjuttuja jos joskus päästään johonkin. Vähän huonolta näyttää loppuvuosi ainakin. Messarikin siirrettiin maaliskuulle. Toki sopii siinä mielessä että minulla olisi silloin juuri junnuksi tullut Roza ja oletettavasti täysin karvaton veteraani Muru :D. Pentunäyttelyihin olisi kiva päästä mutta näin vuoden vaihteen molemmin puolin niitä on muutenkin huonosti :(
Käytiin tutustumassa myös Koiraklubilla ja aksa ainakin kiinnosti :)
Nyt pitäisi to-pe viettää päivät tietokoneella orientointiluentojen parissa ja siitä se opiskelu sitten alkaa. Motivaatiota pitäisi vaan kerätä :D
Nyt sitten tämä postaus sisältää paljon kuvia kun en ole oikein saanut aikaiseksi julkaista....
Murulla on kaamea karvanlähtö joten syyskuussa varmaan juoksut jossain vaiheessa.
Omenoita riittää tosin tässä vaiheessa jo suurin osa maassa
Rozan kanssa aamullajoutuu aikaisin kiertämään pihaa ja usein ollut tosi kauniita aamuja. Myös iltaisin ollut hieno tähtitaivas.
Perhosia on ollut tosi paljon kun vielä ollut lämmintä mutta ei kauaa enää...
Kommentit