Perjantaina 5. elokuuta oli sitten auto pakattuna ja nokka aamusta kohti Kuopion kolmepäiväisiä koiranäyttelyitä. Täytyy todeta että tuo isännän Skoda ei ole kaikkein tilavin perheauto kun kyydissä on kaksi aikuista, kaksi isompaa lasta, kaksi koiraa, näyttelyteltta, kevythäkki ja viikon varustus kaikille...

Foordi ei edellä mainitusta syystä tälle reissulle valikoitunut reissuautoksi tällä kertaa... En tuossa välissä ollut ehtinyt sitä viedä startin vaihtoon. Oletamme että vika on startissa. Tosin akkukin on alkuperäinen vm 2005, eli sekin pitää vaihtaa ennen talvea. Nyt on kyllä tänä kesänä mennyt enemmän kuin on varaa tuohon auton huoltoon. Ensin huolto ja siinä vaihdettiin apuhihnan puola. Sitten tämä startin vaihto ja vielä pitää vaihtaa egr venttiili ennen katsastusta joka on tehtävä viim. kuukauden päästä... Visa on vinkunut ihan kivasti ja veikkaus voisi raha-anomuksistani jonkun tonnin pulittaa pikaisesti!!!

No siis kohti Kuopiota! Lisämaustettta tälle reissulle antoi se että Rino oli alkuviikosta astunut lasiin metsälenkillä ja olin joutunut pitämään tassua paketissa muutaman päivän. Torstaina olin ottanut paketin pois ja ei enää vuotanut. Onneksi hoffikehä oli kehän viimeinen rotu (itse asiassa joka päivä), joten ei ollut mikään kukonlaulun aikaan lähtö ja voi ajella kaikessa rauhassa. Oltiin perillä joskus 11 pintaan ja tietysti jouduttiin kaikkein kauimmaiseen parkkiin. Sieltä sitten meikä vetää nokkakärrissä häkin, teltan ja pari tuolia ja Muru toisessa kädessä. Kun vihdoin päästiin pystyttämään telttaa niin olin aika kypsä. Teltta oli otettava mukaan koska koko viikonlopuksi oli luvattu hyvinkin märkää säätä + että oli likat matkassa. Leiri saatiin sitten pystyyn. Meillä oli vain yksi keskikokoinen kevythäkki mukana koska autoon ei mahtunut muuta häkkiä. Ensi kerralla joku suksiboksi tai tilavampi auto voisi olla kiva :) . Tosin voipi olla että muutenkin tuo oma auto vaihtuu ensi kesänä johonkin uudempaan. Tuollakin on ajettu vähän alle 180 tkm, mutta tuntuu että tuo ikä alkaa tuoda vikoja. Muuten olen kyllä kovasti tykännyt autosta ja se on hyvinkin tilava koira-auto.

20160805_121808.jpg

Hoffeilla oli perjantaina ja sunnuntaina tuomarimuutos. Perjantaina piti olle georgialainen tuomari ja sunnuntaina australialainen. Nyt perjantaina meillä oli ruotsalainen Eva Eriksson. Uroksia oli ilmoitettu vain neljä ja loput 12 olivat narttuja. Junnu-uros sai eh:n, avo ja valiourokset erin ja sa:n. Rino oli yksin vetsku-uroksissa. Ensimmäinen jännitysmomentti oli että ontuuko se vielä tassuaan... Juuri ennen meidän kehää oli rapea sadekuuro ja kehämme oli paikoin kunnon kuravelliä. Rinoa se ei haitannut vaan se meni kuin juna. Tuomari tykkäsikin kovasti Rinosta ja se myös sai eri:n ja sa:n.

DSC_0007.jpg

Paras uros kisassa siis kolme urosta, yksi jokaista väriä. Kerrankin Rinokin käyttäytyi uroskehässä eikä vetänyt hullun lailla. Onneksi, sillä olisi voinut käydä hassusti siinä ravassa. Rino lopulta toiseksi komein uros. Valioluokan blondi El Rubio Vom Fleischereck voittaja ja lopulta vsp. Kolmas oli Murun velipuolimerkkari kera sertin Peltoloukon Aatos (sama isä).

DSC_0022.jpg

Nartuissa yhteensä yhdesän erinomaista joista seitsemän sai sa:n, kaksi erittäin hyvää ja kaksi hyvää. Muru oli valionartuissa (yllättäin) yksin. Olin naureskellut siinä muille nartuille jotka pomppivat vesilammikoiden yli kehässä, niin arvaatte mitä meille kävi. Muru hauskuutti kehän laitaa aksakoiralle sopivalla hillittömällä loikalla vesiesteen yli! No nakuna ja pompuista huolimatta eri ja sa.

DSC_0263.jpgDSC_0293.jpgDSC_0281.jpg

Paras narttu kehässä Muru hienosti kiri kolmoseksi. Paras narttu (ja rop) oli musta avoimen luokan voittaja Enormous Jezibabas Hrabina, toinen myös musta junnu Corinna Hali Gali kera sertin, Muru siis kolmas kera varacacibin ja neljäs merkkari MALAJZIA KRÁLOVSKÁ STRÁZ. (Kopion nimiä kun en jaksa noin vaikeita kirjoittaa...). Vsp & Rop:

DSC_0463.jpg

Paras veteraanikisassa oli Rino ja Hoffen-haus Lupicaia. Tuomari totesi että narttu on kaunis kuin kuva seisoessaan mutta koska täytyy myös liikkua niin uros voittaa koska on "koko paketti" myös liikunnan osalta. Eli Rino rotunsa paras veteraani.

DSC_0423.jpg

Koska kello oli jo aika paljon ja ryhmäkehissä vetskut ihan loppupäässä niin ei viitsitty Rinoa sinne roudata, varsinkin kun tassukin tuntui vähän vihoittelevan. Leiri jätettiin pystyyn ja taas pakkauduttiin autoon ja suunnattiin kohti Prismaa hakemaan jotain syötävää ja muuta tarvittavaa vuokraamaamme mökkiä varten.

20160805_142324.jpg

Keväällä etsin meille vuokramökkiä Kuopion seudulta jonne saisi tuoda koirat, johon mahtuu neljä henkeä, jonka vaihtopäivä olisi perjantai ja olisi sitten tietysti mielellään järven rannalla eikä kamalan kaukana Kuopiosta. Ja mielellään kohtuuhintainen. Toki olisi riittänyt pelkkä viikonloppukin, mutta tuo on vielä "sesonkia" ja silloin melkein vuokrattava viikoksi mökki...Lopulta Sininen Saimaa sivuston kautta löytyi Karttulasta muutama mökki jotka alle 40 km Kuopiosta. Valikoin niistä sen missä sähkö, koska voinen kuvitella että meidän lapset kiipeilisi seinille jos viikkoon ei pääsisi puhelimella mihinkään! Löydettiin mökille hyvien ohjeiden ja navin avulla ja mökin omistaja oli vastassa meitä. Mökiltä löytyi erillinen rantasauna jonne kantovesi. Samoin mökkiin kantovesi lähdekaivosta. Lisäksi löytyi kompostihuussi ja puuvaja sekä grillikatos. Meillä oli myös soutuvene käytössä ja periaatteessa kaksi rantaa; mökkiranta ja saunaranta. Järvi oli nimeltään Iso-Lauas ja oli matala, tosin kivikkoinen ranta. Kalakantana oli ainakin haukea, kuhaa, muikkua, ahventa... Perjantaina lähinnä asetuttiin taloksi ja ihmeteltiin mitä kaikkea löytyy. Mökissä oli pieni parvi jonne likat laitettiin nukkumaan. Alhaalla levitettävä "sivustavedettävät" sohvat. Lisäksi löytyi pieni "retrotelkkari", radio, mikro, sähköhella, melkein kaikki tarvittavat keittiövarusteet ja astiat, sekä tietty jääkaappi/pakastin. Eli ihan kiva mökki eikä ollut naapureita ihan kiinni, joten koiriakin uskalsi pitää irti valvotusti. Lapset vähän protestoivat huussia, mutta äkkiä siihenkin tottui. Ei kun sauna lämpimäksi ja pikku hiljaa pimeän tullen nukkumaan....

DSC_0025%20%281%29.jpg

20160806_203707.jpgDSC_0229.jpgDSC_0231.jpgDSC_0230%20%281%29.jpg

Lauantainakaan ei kiire ollut paikan päälle kun kehässä hoffit tosiaan viimeisenä rotuna. Nyt kun ei tavaraa ollut kahta reppua enempää, niin autokin saatiin melkein portille. Käytiin sitten kiertelemässä kojuja mutta ei nyt hirveästi ostettavaa löydetty. Lauantaina tuomarina oli taas ruotsalainen Eva Lilljeqvist-Borg. Joka päivä vähän hoffien määrä kasvoi ja oli eri koiria. Lauantaina oli yksi pentu, uroksia seitsemän ja narttuja 12. Tällä kertaa Rino olikin jo keksinyt että täällä on paaaaljon juoksuisia narttuja ja sillä oli ihan idioottivaihe päällä. Lisäksi nyt paistoi aurinko joten oli aika lämmin, varsinkin tuollaiselle kokomustalle. Sekä se tietysti nyt alkoi ontumaan.... Tuomari kyllä tykkäsi Rinosta kokonaisuutena, mutta ei nyt kyllä esiintynyt parhaimmillaan ja ontuikin joten eri ilman sa:ta. Oltaisiin kuitenkin voitu saada evakin tuon ontumisen takia. Rino lopulta vsp-veteraani.

DSC_0714.jpg

Uroksista vain yksi sai eri:n kera sa:n ollen lopulta Vsp ja tämä oli blondi valioluokan Hofmacher Merlin. Urosten serti jäi siis jakamatta. Muru oli vieläkin ainut luokassaan saaden erin ja sa:n.

DSC_0822.jpg

Lopulta jälleen kolmanneksi kaunein narttu. Voittaja (& rop) tänään oli blondi Hofmacher Rosabel kera sertin, toinen eilinen roppi, Muru kolmas ja neljäs merkkari Nagy Narania's Anar. Nartuissa siis taas kaikki värit oli sijoitettuna. Rotunsa paras veteraani oli Hoffen-Haus Lupicaia. Nytkään ei aluksi oikein liikkunut mutta veteraanikehässä tuomari totesi että nythän se alkoi yhtäkkiä liikkumaan. Vsp & Rop:

DSC_0879.jpg

Jälleen Prisman kautta mökille ja saunan lämmitykseen ja ruuan laittoon. Lauantaina oli myös Ninan oikea synttäripäivä. Täytti 14 vee. Synttäri tosin vietettiin jo heinäkuun puolella.

Sunnuntain olikin viimeinen näyttelypäivä ja nyt meillä tuomarina norjalainen Espen Engh. Nyt hoffeja oli taas muutama lisää, eli yhteensä 23 kpl. Yksi pentu, seitsemän urosta ja loput narttuja. 10 sai erin, viisi sa:n, yhdeksän erittäin hyvän ja kolme hyvän. Tämä tuomari ei tykännyt Rinosta ollenkaan. Selitti että hän ei tykkää näin raskaasta rotutyypistä ollenkaan ja Rinolle erittäin hyvä. Rino pääsikin sitten teltalle varjoon.

DSC_0908.jpgDSC_0897.jpg

Jälleen paistoi aurinko ja tuomari oli melko hidas. Hoffit oli viimeisenä taas kehässä ja jo pikku hiljaa kuuluteltiin ryhmien alkavan.... No hykertelin siinä hiljaa mielessäni että jos kerran tuomari tykkää kevyemmistä malleista niin täälläpä minulla on kohta tällainen sporttinen ja karvaton malli :D. Ennestään olin tuomaripulinoista (löytyy facebookista) että tykkää että on turkissa, että ei siis odotuksia Murun kera. Uroksista taas vain yksi sai eri:n ja sa:n ja tällä kerralla se oli merkkari Hofmacher Quentin. Tällä kertaa valionarttujakin oli kaksi. Eli Terviksen valioluokan kakkonen Hofmacher Milan oli meidän kanssa. Ikinä ei olla Milania voitettu missään joten ei voinut odottaa sitä nytkään. Molemmat saivat erinomaisen ja olin todella yllättynyt kun Muru voitti! Ja vielä karvattomana. Muru sai myös sa:n.

DSC_0909.jpgDSC_0927.jpg

Paras narttu kehässä siis neljä narttua ja me jo tutuksi tulleelle kolmospaikalle. Voittaja kera sertin merkkari nuorten luokan koira Nagy Narania's Anar, toinen avoimen merkkari Minttumantan Jade, Muru kolmas ja neljäs merkkari Nagy Narania's Amidala. Narttu Nagy Narania's Anar oli myös rotunsa paras.

DSC_0947.jpg

DSC_0954.jpg

Samoin rop veteraani oli jälleen Hoffen-Haus Lupicaia. Kaikkina kolmena päivänä rop oli narttu ja kaikkina päivinä eri värinen :). Aika paljon tuomareiden mielipiteet vaihtelevat. Muru oli ainut joka kaikkina kolmena päivänä sijoittui paras narttu kisassa. Toki tässä voi olla sitä "valiolisää", mutta olen tyytyväinen, samoin Rinoon. Tosin Rino olisi voinut jättää ne narttujen haikailut väliin ja käyttäytyä vähän fiksummin.... Nyt sitten koko leiri kasaan ja kamat autoon.

DSC_0474.jpg

Vielä oli edessä perjantaihin asti mökkeilyä. Käytiin vähän hoitamassa Juhan sukulointia (se kun on tuollainen savolais-hämäläinen sekoitus), shoppailemassa Matkuksessa, jahtaamassa Pokemoneja Kuopion torilla ja ympäristössä. Kuopion kauppahallista löytyi hauskoja suklaita. Käytiin suotelemassa, sauna lämmitettiin joka ilta, alkuviikosta likat piti Murulle vähän uimakoulua. Loppuviikosta oli vähän viileämpää niin ei uitu. Koirat pääsi joka päivä pienelle lenkille.

DSC_0265%20%281%29.jpgDSC_0264.jpgDSC_0214.jpgDSC_0203.jpgDSC_0058%20%281%29.jpgDSC_0184%20%281%29.jpgDSC_0028%20%281%29.jpg20160810_160723.jpg20160806_194634.jpgDSC_0502.jpgDSC_0244.jpg20160810_210335.jpg20160808_074223.jpg20160807_222352.jpg20160806_203625.jpg20160806_072202.jpg20160805_215813.jpgDSC_0996.jpg

Torstai-iltana jo pakkailtiin autoa ja perjantaina aamupäivällä suunnattiin kohti kotia. Koirillakin oli jo ikävä joko kotiin tai lennättämään kissoja :)

Viikonloppu menikin sitten lähinnä pyykätessä ja samalla tuli siivottua likkojen vaatekaapeista pienet ja muuten epäkelvot vaatekappaleet. Kolme pussia meni Uffille, viisi kassillista lahjoitin facen roskalavalla. Vielä odottaa puolitoista jätesäkillistä vaihtaria tai roskalavaa ja kaksi säkillistä kirpparia... En tiedä jäikö niille mitään päälle pantavaa kun itse siivosivat kaappejaan. Sarakin on ottanut sellaisen kasvuspurtin että kohta voivat käyttää samoja vaatteita. Tosin molemmilla on niin erilaiset tyylit että tuskin ei onnistu ;). Maanantaina auto kävi vihdoin siellä laturin vaihdossa mutta EGR-venttiili jäi johonkin Ruotsiin pyörimään kun piti olla Ympäristön Autossa maanantaina. Eipä näköjään tullut tänäänkään. Se tosin ei pitäisi olla vaikea vaihtaa... jos olisi pätevä niin vaihtaisi itsekin. Muru tuli ilmoitettu Viipuriin viimeistä Venäjän sertiä jahtaamaan ja sitä ennen olisi vielä luonnetestikin. Saa nähdä pääseekö edes läpi jos on oikein herkkistuulella. Rino on ollut reissun jälkeen aivan idiootti. Kuvittelee että Murulla on juoksut ja piippaa sille. Muru taas tarjoaa hammasta jos Rino vilkaiseekaan sen suuntaan. Muru on juossut viimeksi maaliskuussa ja odotan juoksuja vasta lokakuussa sille. Tai jos vaihtaa taas puolen vuoden välein niin sittenkin vasta syyskuussa. Mutta ei nyt tarvi seuraavaan kolmeen viikkoon ainakaan aloittaa...

Huomenna siis taas alkaa arki ja töihin. Syyskuussa ei ole näytelmiä kuin Viipuri ja ei mitään muutakaan erikoista aktiviteettiä, lokakuussa ehkä Tuuloksen ryhmis ja Lahden KV näyttely....