En tiedä johtuiko pääsiäisestä ja siitä että minulle sattui kerrankin pitkä vapaa, mutta jotenkin ei meinannut mennä minulle jakeluun että koiranäyttelyyn pitäisi tänään mennä. Yleensä näyttelyreppuakin kokoilen pitkin viikkoa, mutta nyt vasta eilen heittelin kamat reppuun ja tuntui että varmaan jotain puuttuu. Kellotkin muistin kääntää, paitsi auton lämmityspistokkeen kello oli aamulla aivan ihme ajassa. Niinpä lähdettiin liikkeelle lämmittämättömällä autolla ja pakkasta oli -11C kun klo 7 jälkeen startattiin. Onneksi armas Fordi lähti ihan kiukuttelematta ;).
Matkalla iski taas epäusko. Ei muita liikenteessä...ihan yksin taivallettiin Lappeenrantaan asti. Mietin jo olenko oikeana päivänä liikkeellä ja kääntänyt kellot oikein.... NO kerrankin kävi tuuri ja päästiin ihan lipunmyynnin kohdalle parkkiin, niin ei tarvinnut kamojakaan rahdata pitkälle. Hoffien kehä oli harjoitushallissa ja minä parkkeerasin heti sisääntulon viereen että päästäisiin poiskin sieltä. Aikataulukirjeessä varoiteltiin tungoksesta ja ruuhkista. Ainut ruuhka mennessä oli rokotusten tarkastuksessa. No päivän mittaan kyllä tunnelma tiivistyi harjoitushallissakin.... Hoffien kehä oli taas sarjassamme postimerkki :(. Tänään olisi voinut olla kehä aivan mainiosti ulkona, koska oli sula asfaltti ja siellä paistoi aurinko. Sisällä oli kylmempää kuin ulkona. Onneksi olin osannut varautua pukeutumalla. Oli parit välihousut, villasukat, kunnon talvikengät, poolo, fleece, takki ja käsineet. Hoffillehan ei kylmä tule. Rino nautiskeli makaamalla siellä maassa. Jään päälle oli laitettu muovilevyt ja kehässä teipattu mattoa reunoille.
Uroksia oli 7-8. Rino voitti luokkansa, mutta paras uros kehässä taas alkoi konkkaloikka vetäminen... Eli tulos paras uros 4. Ihan tyytyväinen olen siihenkin. Pääasia että eri ja sa tuli :). Tänä vuonna ei niin hirveästi käydä näyttelyissä. Tampere on toukokuussa seuraava ja siellä taitaa myös olla kaikki muutkin ;). Olihan täälläkin 30 hoffia paikalla. Ne loput 22-23 oli sitten narttuja. Vsp ja paras narttu oli Skywatch's Just For You ja Rop ja paras uros taisi olla Stelmo's Hagrid. Onnea heille ja muillekin sijoittuneille. Erityisesti Nevelle ja Aijan laumalle <3. Oli tosi kiva nähdä hoffi-ihmisiä joita harvemmin näkee =).Rino arvostelu löytyy taas tuolta oikealta->
Katselin että kohta taitaa olla uuden kevythäkin hankinta edessä. Alkaa tuo Rinon reissuhäkki olla sieltä sun täältä vähän rispaantunut. Ja varmaan Murulle tarvii hankkia oma vähän pienempi ;). Jos sattuu pysymään siellä. Rino kyllä pysyy tosi nätisti ja mielellään onkin siellä. Jos joku (uros)koira tulee sen mielestä liian lähelle, kuuluu häkistä hyvin matala ja hiljainen murina. Muuten Rino ei koskaan murise.... Mutta meinaa että minun koppiin ei tulla! Katselin että kannattaa näyttelystä ostaa kun siellä ovat niin paljon halvempia. Rinon häkkikin on ostettu Lahden näyttelystä joskus 3-4 vuotta sitten. On 120 cm pitkä ja maksoi silloin jotain 70€. On kyllä maksanut itsensä takaisin reissuilla ja näyttelyissä. Mieluummin sitä rahtaa kuin kevythäkkiä.
Viikon päästä sitten haetaan Muru kotiin :). Nina lupasi lähteä mukaani hakemaan dogsitteriksi. Sara lähtee mumminsa kanssa keskiviikkona Kanarialle lämmittelemään, joten hän pääsee tapaamaan Murun sitten muutaman päivän myöhemmin.
Lumet alkavat pikkuhiljaa sulamaan ja sukset ja potkurin saa laittaa talviteloille. Tein potkurin kanssa tuossa kunnon extremekoukkauksen. Potkurissa on hankijalakset, niin ei pienet kivet haittaa. Tuo meidän tie oli tietysti peilijäässä ja Rino vetää tuon ekan pätkän niin lujaa kuin "pienistä" jaloistaan pääsee. Loppupätkässä potkuri lähti sivuluisuun, osui jäiseen penkkaan. Rino ei käskystäni huolimatta ehtinyt pysähtyä vaan tempaisi niin että tein piruetin, siitä kaaduin selälleni ja vielä liikettä sen verran että kopautin takaraivon jäähän. Onneksi ei tullut reikää päähän! Kuhmulla, mustelmalla kannikassa (onneksi on näitä luonnollisia pehnusteita) ja itsetunon kolhimisella selvisin. Onneksi kukaan ei nähnyt!!!!
Hyvää loppupääsiäistä, me lähdetään lenkille.
Kommentit