Tänään oli vuorossa Lahden Kv näyttely. Tuomarina oli Teija Salmi-Aalto. Yleensä meidän ei suuremmin kannata suomalaisille naistuomareille mennä, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Tosin tiesin ettei meillä kärkikahinoihin ole asiaa, kun Lahdessa on noita huippuhoffeja yleensä!
Oli ihan outoa kun kehä oli ilmoitettu alkavaksi klo 13. Koko aamun ei oikein tiennyt miten päin olisi, kun ei ollut oikeasti mitään kiirettä mihinkään. Normaalisti hoffit on aina kehässä ensimmäisenä rotuna ja kukonlaulun aikaan saa nousta ylös (lue viime kirjoitus). Lähettiin ajamaan n. kl 10.30, kun tiedettiin että parkkipaikat on kortilla. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja meidät ajatettiin jonkun yrityksen pihalle, josta olikin tosi lyhyt matka messuhallille. Rokotusten tarkastuksessa oli ylen ystävällistä porukkaa (Päijäthoffit). Häkkialue oli kyllä tosi täynnä. Sinne vaan sitten röyhkeästi vapaaseen koloon tunkemaan häkkiä. Siinä sitten kehää odoteltiin. Ennen hoffeja oli reilu 70 leonbergiä kehässä ja oli tosi hyvä että päästiin isompaan kehään. Olisi voinut tulla äitiä ikävä sellaisessa postimerkissä monen leonbergin yrittäessä juosta ryhmässä.
Hoffikehä alkoi vähän myöhässä mutta ehti hoitaa pakolliset ostokset siinä. Olin tilannut Ilo-Willalta pari varoituskylttiä, autotarroja ja takin hoffipainatuksella. Valioluokassa oli Rinon lisäksi Stelmo's Ghostbuster joka on mm. MV-10. Tuomari juoksutti ensin meidät kaksi kertaa ympäri. Rino tahtoi vähän vilkuilla taakse, että kukas siellä olisi... Me oltiin ensin arvostelussa ja Rino hienosti jaksoi seisoa koko sen ajan kun tuomari arvosteli (lapun täyteen). Antaessaan meille punaista nauhaa, tuomari totesi tänään olleensa tosi kiltti kun nauhat loppuu kesken. Tietysti myös Sulo sai erin ja voitti myös valioluokan. En todellakaan kuvittele että me ikinä voitettaisiin Sulo ja meidän tavoite olikin saada se eri. Mutta mekin saatiin sitten vielä sa.Paras uros kehässä ei ollut odotuksia. Siellä oli junnujen voittaja, avoimen voittaja, molemmat valiot ja tietysti veteraani (Kleion Bias oli myös Rop-vetsku). Rino ravasi neljänneksi ja sai vara-cacibin, junnu oli pu3 ja sai sertin, vetsku pu2 ja Sulo oli pu1 & cacib. Sulo oli lopulta myös Rop ja RYP3. Paljon onnea heille!!! Harvinaista herkkua hoffeille. Tuomarille vielä lisäpojoja siitä että kävi kertomassa mistä piti ja mitä toivoisi. Rino oli kuulemma erinomaisessa kunnossa ja toivoisi että se vielä vähän venyttäisi itseään liikkeessä. Arvostelu löytyy taas tuolta sivusta.
Lahdessa olisi ollut vielä hoffiyhdistyksen kokous, mutta sinne emme enää jääneet sillä oli muutama sovittu tapaaminen. Ensin käytiin katsomassa renkaat & aluvanteet Foordiin. Olin bongannut sopivat Tori.fi sivustolta. Tämän takia meillä ei ollut lapsiakaan tänään reissussa, koska jos renkaat ostaisimme, ei kaikki olisi mahtunut samaan autoon. Sitten vielä käytiin moikaamassa Juhan isää. Rino ei ole koskaan näynyt Juhan isää, mutta koska nyt oli niin aurinkoinen päivä niin otimme Rinon mukaan. Autossa olisi varmaan paistunut. Ajattelin että Rino varmaan haukkuu, mutta ei se sanonut mitään. Sen mielestä ei ollut ollenkaan ihmeellistä että mentiin vieraaseen kerrostaloon vieraan ihmisen luo. Kävi jopa suorittamassa naamapesun.
Lenkillä nimittäin on lähiaikoina tapahtunut niin että kun täällä syrjäkylillä on tullut joku mies vastaan, niin ei mitään jos se kävelee ohi. Mutta jos se sanoo jotain minulle, niin Rino käy haukkumaan. Tuon takia onkin mielenkiintoista päästä sen kanssa luonnetestiin....
Luonnetestistä puheen ollen. Rokin tyttären poika Luga (Hoffenheimin Bulvanus) on käynyt luonnetestissä ja saanut vähän yli 200 pistettä! Eikä tuomaritkaan olleet ihan sieltä helpoimmasta päästä...Onnea! Luga oli tänään myös Lahdessa avo eri2! Ei hassumpi viikonloppu....
Kommentit