Nyt tuli tuon tottelevaisuuskurssin ohjelma ja tottakai olen kolme iltaa niistä töissä. Alkaisi ensi tiistaina teorialla ja juuri silloin olen töissä. Täytyy katsoa saanko edes jonkun noista illoista vaihdettua aamuvuoroksi, mutta epäilen. Tai sitten täytyisi hankkia jostain lastenvahti ja pistää isäntä teoriaosuudelle. Mutta vähän vaikeata saada näin lyhyellä aikataululla lastenvahtiakaan... Tosin en nyt tiedä olisko teoriassa mitään uutta, kun ei kuitenkaan ole ihan ensimmäinen koira ja "muutama" koirankoulutusopaskin on luettu. Pitäisi kai tuo yksi tokokirja laittaa pöydälle odottamaan, että saisi siihenkin inspiraation. Mutta täytyy laitella sähköpostia ja kysyä voidaanko tulla ilman teoriaa, jos en työvuoroa saa muutettua. Kun olisi päivätyö, niin ei rajoittaisi niin harrastuksia. Tosin eipä tulisi käytyä näin upeassa aurinkoisessa säässä lenkilläkään ( äsken tulin metsästä Rinon kanssa ja isäntä lähti juuri Oton kanssa lenkille).
Eilen illalla raahauduin Rinon kanssa tokotreeneihin. Jotenkin oli itsellä vähän vetämätön olo. Koirakkoja oli taas oikein urakalla liikkeellä. Totesin taas kerran, että Rinolla menee hermo räksyttävien koirien kanssa. Se vaan ei oikein ymmärrä miksi pitää räksyttää. No kyllä se itselläkin käy hermoille, kun ei kuule mitä toinen puhuu vieressä. Muutoin ihan ok treenit. Rino seuraa treeneissä paremmin kuin kotona. Kotona varmaan liian tylsät namit ja liukas piha. Ja yleensä treenaan kotona ilman hihnaa.
Pitänee maksaa laskut tilipäivän "kunniaksi" ja laittaa Saralle päiväruoka... eli palaillaan!
Kommentit