Nyt on helteiden vastapainoksi saatu hieman vettäkin. Eilen satoi meillä 11 ml vettä. Lenkillekin pääsin Rinon kanssa vasta illalla ennen saunaa. Oltiinkin sitten ihan märkiä, kun käytiin vähän metsässä talsimassa.
Rino sitten päätti vähän nauttia myös omatoimisesti iltapalaa. Tulin saunasta ja ihmettelin mitä mussutteli keittiössä. No ei kun suu auki ja kaivamaan siltä. Koiruus veti salmiakkia poskeen. Sitä ennen oli syönyt pussin pohjat irtokarkkeja, jota tytöt oli jättäneet pöydälle (karkkipäivä). Pussissa oli kolme reikää, eikä yhtään karkkia jäljellä. Sitten oli siirtynyt salmaripussiin, mutta ei kai ollut maistunut niin hyvin.
Tänään sitten aamulla lähdin klo 7.40 ajamaan kohti Kausalaa, mistä nappasin Marjan ja itäsiperianlaika Tarun kyytiin. Meillä satoi kun lähdin, mutta kyllä kirkastui koko matkan Hämeenlinnaan. Näyttelypaikalle mentäessä oli sattunut kolari. Siinä oli hinauauto, poliisi ja ambulanssi. Toivottavasti ei ollut käynyt pahemmin! Me sitten saatiin auto jonnekin kolmen kadun päähän, josta raahasin häkin, tuolin ja aurinkovarjon kärreissä ja Rino toisessa kädessä. Onneksi kentän päästä löytyi mukava varjoisa paikka jonne leiriydyimme tanskandogien sekaan. Meillä oli molemmilla sama tuomari eli Tapio Eerola. Tarun kehä oli n. klo 11 ja Taru sai Eh1. Olisi kaivannut kuulemma massiivisemman pään. Tässä Taru;
Meillä kehä vasta klo 13.30. Joten kyllä sitä aikaa joutui tappamaan. Onneksi koirapiireistä löytyy aina seuraa/juttukaveria.
No kun vihdoinkin hoffeihin päästiin... junnu-uroksia oli 1; sai eh1. Nuorten luokassa Rino yksin; eri1. Kehässä oli myös harjoitusarvostelija. Tälle sitten Eerola selitti, että Rinolla ei ole otsapengertä, häntä on jännittynyt ja yksi nikama paksuuntunut, silmät vaaleat eikä raajahapsujakaan... Eli siis ei mitään hyvää! No onneksi kai liikunta tyydytti, muuten olisi eh napsahtanut. Arvostelu löytyy tuosta Rinon arvostelut linkistä.
Avo uroksia oli hurjat 12 kpl!!! Siellä esitin (tai yritin ainakin) Hofriinan Hugon, joka on myös musta uros. Hyvin vahva, tummat silmät ja hapsuja riittävästi. Aavistuksen antoi takakorkean vaikutelman... olisko pysty lanne tms. Tuloksena H.
Hofriinan Hugo (kuvan ottanut Idan isäntä)
Avo uroksista 4 sai erin ja kaikki sijoittuneet sijoittuivat myös samassa järjestyksessä pu-luokassa. Oltiin siis epävirallisesti pu5. Passitus kotiin kypsymään. No eipä taideta muutamaan vuoteen mennä Eerolan kehiin... kasvatetaan niitä hapsuja sitten.
Nartuissa yksi nuori;eh1. Avoimissa värisuora eli kolme eriväristä. Tuulan Fea (Skywatch's Just For You) vei voiton, Emmin (Katjan & Aijan tuontinarttu) ollessa hienosti toinen. Veteraaneissa kolme narttua; 1eh & 2 eriä. Aijan Steinroller Ida voittoon (Rokin elämän ainut nainen), ollen Rop-veteraani ja Tuulan Sara (S. Darling) eri2. Pn luokassa Fea voitti, Ida hienosti kakkonen ja Emmi kolmonen saaden sertin! Fea oli myös hienosti Rop!
Tässä vaiheessa kamat kasaan ja nokka kohti kotia. Nahka alkoi tuntua hieman kärähtäneeltä tuossa kotimatkalla ja illalla lieneekin rasvaus operaatio. Marjan ja Tarun tiputin taas Kausalaan ja itse pysähdyin Iitissä vähän uittamaan Rinoa. Tai siis oikeammin kahlasi siellä. Kotona sitten oli grilli kuumana ja eikun grillaamaan vähän makkaraa ja purkamaan kamat autosta. Siinä sitten alkoi jo hieman jytinää kuulumaan ja ruuan jälkeen kävinkin hakemassa pyykit nopsasti sisälle. Ukkonen tulikin ihan päälle ja salamoi melko komeasti. Sitten tuli jäitä ja ties mitä taivaan täydeltä. Tämän päivän saldo 12 ml sademittariin.
Tässä vielä kuva pioneista jotka ekan kerran kukkivat minulla
Kommentit