Syksy on ollut aikamoista haipakkaa. Työ vie suuren osan ajasta ja opiskelu siihen päälle. Jotenkin syksyn opiskelu meni tulipaloja sammutellen, eli deadlinesta seuraavaan. Ja tunnustan, että osan tehtävistä tein aika vasemmalla kädellä. Kaikki kuitenkin hyvillä arvosanoilla läpi. Toivottavasti kevät olisi jotenkin helpompi. Syksy ei muutenkaan ole yhtään minun vuodenaikani. Tarkoitus oli tehdä syventävä harjoittelu keväällä, mutta se projekti siirtyy taas :(. Toivottavasti saan sen tehtyä ensi syksyllä viimeistään. Pitäisi myös kehitellä joku opinnäytetyön aihe tai muutoin teen sen tuohon samaan projektiin liittyen.

DSC_0205.jpgDSC_0216.jpgDSC_0217.jpgDSC_0240.jpgDSC_0239.jpgDSC_0220.jpgDSC_0218.jpgDSC_0242.jpgDSC_0256.jpg

Roza aloitti aivan syyskuun lopussa vihdoin juoksut. Ne ei paljon sitä tuntunut häiritsevän, mutta vähän mörköikää on ollut havaittavissa sen jälkeen aina välillä. Tehtiin Rozan kanssa jälkeä pakkasiin asti ja etsintää silloin kun ollaan treeneihin päästy. Itse kävin etsintäkurssin lokakuun alussa. Yhteen etsintään ehti tulla kutsu, mutta en siihen päässyt ja etsittäväkin löytyi nopeasti. Nosea ollaan tehty tosi vähän kun ei ole ollut treenejä :(. Rakennusetsintää ollaan käyty tekemässä nyt ja siinä onkin haastetta tarpeeksi. Erilaisia piiloja ja Roza kyllä etsii hienosti ja liikkuu fiksusti erilaisilla alustoilla, mutta se piilojen paikantaminen ja spontaani ilmaisu vielä kaipaa treeniä. Umpipiilot on vielä haastavia. Lisäksi nyt pitäisi alkaa panostamaan tottelevaisuuteen, että joskus päästäisiin käyttäytymiskokeeseen. Otin E-passilla vapaavuoron koiraklubille, jotta päästään vähän ensinnäkin tekemään tottista, mutta myös opettamaan Rozalle aksan alkeita/esteitä. Puomilta tuli kolme kertaa alas ei niin hallitusti ja kepeillä verkot on sen mielestä hassut. Suora putki on huippukiva, katsotaan kun laitan mutkaputkia? Lisäksi vielä ainakin rengas ja keinu opeteltavana. Muru pääsee sitten vähän myös treenaamaan samalla seuraamista ja aksaamaan matalilla hypyillä.

20211217_114052.jpg20211217_112310.jpg20211217_112227.jpg

Influenssapiikki tuli otettua ja odotellaan saanko tammikuussa kolmannen koronapiikin? Noita koronatartuntoja on nyt ollut tutuissakin, onneksi melko lievinä ja taas uusi muunnos on liikkeellä. Tammikuun Lahden näyttelykin jo peruttiin. Siellä olisi ollut mahis kokeilla onneaan veteraanisertin suhteen. Onneksi tänä vuonna messari saatiin sentään järjestettyä. Tosin pentunäyttelyt peruttiin ja sisään pääsi vain koronapassilla. Siitä oma postaus. Sitten tässä syksyllä on tullut tosiaan noihin veteraani- ja junnuserteihin liittyen käytyä täydennyskoulutus kehäsihteereille. Tänä vuonna en ollut kertaakaan kehässä töissä, kiitos peruuntuneiden näyttelyiden tai sitten oli omat koirat kehässä tai oikeissa töissä. Ensi vuonna on pakko mennä kehäsihteeriksi, jotta oikeudet säilyy. Lisäksi tuli käytyä yhdessä Pelastuskoiraillassa ja Pelastuskoirateamsissä. Kun tosiaan saisi tuon koulun alta pois, niin voisi enemmän tehdä näitä koirajuttuja :) En toki tiedä tuleeko ikinä mitään hälykoirakkoa, mutta ainakin kiva harrastus ja Roza nauttii. Harmi vaan, kun yksi hyvä kouluttaja lopetti meidän ryhmässä syksyllä. Toivotaan, että saadaan lisää hyviä kouluttajia ja koulutuksia.

Itselläni oli edellisviikko lomarahavapaa. Alkujaan suunnittelin, että olisi voinut mennä Pietariin koiranäyttelyyn, mutta eipä nyt tässä koronatilanteessa tarvinnut lähteä. Tuli vaan tehtyä rästikotihommia ja ulkoiltua koirien kanssa, sekä käytyä hammaslääkärissä, kampaajalla ja Muru pääsi hierontaan. Jouluviikko olikin töissä aika haipakkaa eikä oikein pystynyt keskittymään muuhun kuin tärkeimpiin töihin. Onneksi nyt on pieni jouluvapaa. Tosin Juha on (mies)flunssassa, joten koirat on kokonaan minun ulkoilutettavana. Aattona käytiin Saran kanssa pitämässä ajotunti, jolloin käytiin Elimäellä hautausmaalla ja meidän porukoilla joulukahvilla. Heillä on itse asiassa tänään 50-vuotishääpäivä. 

Koko joulukuun on itseasiassa ollut aika kivat pakkaskelit ja vähän lunta. Välillä oli sen verran, että sai kivijalan peitettyä lumella, mutta nyt ei ole sen vertaa. Pakkastakin on ollut lähes päivittäin lähempänä -10C. Vähempikin riittäisi, mutta on ainakin koirat tykänneet ja lisäksi ne on pysyneet puhtaina. Usein kun on ollut märkää ja kuraista tai sohjoista jouluna. Joten on kyllä ihanaa, kun on valkoinen joulu pitkästä aikaa.

20211224_101450.jpg

Joulukuusi omalta tontilta eikä vielä ensimmäiseen vuorokauteen ole Roza syönyt jouluvaloja. Tosin sen ympärillä on kompostiverkot. Tänä syksynä se on jo kaksista valoista taas katkaissut johdon.

20211224_094711.jpg

Kissat on nauttineet lämmöstä sisällä

20211224_105849.jpg

Koiratkin latautuu välillä

20211224_124058.jpg20211220_111504.jpg20211220_111506.jpg

Koirat sai messarista tossut, niin ei tule lumipaakkuja tassuihin.

20211224_145758.jpg

20211224_160843.jpg

Jouluaaton ajotunti

20211224_193224.jpg

Suklaata ja joulu on pelastettu :)