Vettähän on tullut enemmän kuin tarpeeksi tässä viime aikoina. Kumisaapaat alkaa olla vakiovaruste kun ovesta menee ulos. Nurmikko vaan litisee ja vesi seisoo. Meidän vakkaripeltotie on veden vallassa ja metsässäkin osa poluista on muuttunut puroiksi. Myös kaivoon on mennyt pintavettä joten nyt juodaan tuontivettä taas pitkästä aikaa vähän aikaa :(

Nyt minulla on siis taas autokin alla. Käytiin viime lauantaina koeajamassa Vantaalla varaamaani autoa ja sehän olin ihan kiva ajaa. Varsinkin sen Mazda 5:n jälkeen mitä viimeksi koeajettiin! Tottakai käytetyissä on aina vähän jotain huomautettavaa mutta tämä nyt oli ihan kohtuullinen yksilö. Eli mukaan lähti vm 2011 Ford Grand C-max jolla alettu n. 73000 km. On sellainen pikku tila-auto. Ehkä jopa pienempi kuin Mondeo mutta tässä saa kätevästi penkit kaadettua erikseen joten mahtuu sitten eri lailla kun voi muunnella tarpeen mukaan. On 7 hengen auto mutta tuskin montaa kertaa tarvii noita kahta viimeistä kaivaa esiin. Lisäksi tässä oli valmiiksi takalasin tummennukset, vetokoukku ja lohkolämmittimen sisäpistoke. Lohkolämmittimen jouduin ostamaan ja koiraverkon myös kun on varaa. Eri jos kuulette että jollain olisi kyseiseen autoon tavaratilan verkko niin saa vinkata ;)

Kotiläksytkin on tehty ja palautettu opiskeluun liittyen. Nyt vaan yksi ennakkotehtävä kaipaa tekemistä. Viikko aikaa saada se kasaan! Lisäksi Murulle on nyt ehkä sulhanen? Sen enempää en nyt kerro. Toivotaan että sitten on jotain kerrottavaa kun juoksut alkaa ja päästään kokeilemaan onnistuuko... Murun on ainakin aloittanut kaamean karvan heiton. Kivaa kun sisällä hiekkaa ja karvoja.... Vapaapäivät tuli aloitettua imuroimalla ja moppaamalla eilen aamulla ja nyt näyttää siltä että imurille olisi taas tilausta :(

Tosiaan tässä on nyt viikonloppu minun puolestani vietetty kun eilen ja tänään oli vapaata. Viikonloppu meneekin tiiviisti töissä. Toki rahalle on nyt tarvettakin. Vielä tänään tuli pihaan nuo uudet ikkunatkin... Onneksi kerrankin oli kivat säät vapaapäivien kunniaksi. Ihan aurinkoa riittänyt molempina päivinä. Ei hirveän lämmintä mutta se on pukeutumiskysymys. Ja useimpina päivinä olenkin pukenut liikaa. No ei pitäisi ainakaan tulla kipeäksi. Nina on ollut kahden viikon sisään kaksi kertaa kuumeessa mutta ei ole meihin muihin onnistunut tartuttamaan. Aurinkoisten päivien kunniaksi tuli kameraa ulkoilutettua (olisi pitänyt pestä ikkunoita):

Muru 4v 8kk

DSC_0004.jpg

Rino 9v 7kk

DSC_0033.jpgDSC_0047.jpgDSC_0051.jpgDSC_0075.jpgDSC_0090.jpgDSC_0094.jpgDSC_0104.jpgDSC_0108.jpgDSC_0131.jpgDSC_0141.jpgDSC_0140.jpgDSC_0062.jpg

Toivotaan aurinkoista ja kuivaa syksyä :) :) :)