Lauantaina lähdettiin klo 6.30 ajalemaan Helsinkiin isännän kanssa ja perillä oltiin vähän kahdeksan jälkeen. Vähän jouduimme olemaan jonossa ennen messaria ja sitten sisään mentäessä jouduin Rinon kanssa jonottamaan. Auto saatiin parkkitaloon ihan maatasoon. Ei tarvinnut häkkiäkään rahdata rappusissa. Häkkikin saatiin häkkialueelle. Muutaman tunnin päästä ei häkkialueelle edes mahtunut häkkejä! No luokassamme oli kolme koiraa ja suuriraamisin ja vanhin sai erin, me muut eh:n . Me sitten oltiin kolmansia nuorimpina. Mutta ihan tyytyväinen, kun ei kai sitten ontunut enää? Sitten käytettiin tilaisuutta hyväksi tietysti shoppaillen. Lähinnä koirille luita!!! Lähdettiin ajamaan kotiin n. klo 12 ja silloin jonot messariin olivat jossain Käpylässä. Jotkut olivat kuulemma jonottaneet parisen tuntia ja osa myöhästyi kehästä. Ei kuitenkaan meidän rodussa.
Sunnuntaina sitten lähdin klo 6.45 ajamaan yksin Helsinkiin. Olin lupautunut rotuständille töihin klo 9-11. Kehä merkitty alkavaksi klo 12. Häkki oli yön "hoidossa" ständillä ja siitä rahtasin sen kehän laidalle ja koiran häkkiin ja ständiä laittelemaan. Onneksi tulin ajoissa niin sain auton ja häkin hyvin sijoitettua. Tänään kehä olikin kahden kehän välissä ja ahtautta riitti!!! Ständillä oli melko rauhallista, jotain sentään tuli kaupattua. Rino esitti tuota iloista ja avointa luonnettaan. Välillä yritti olla ihan sylikoiranakin... Ja tietysti kaikille ihanille tyttökoirille piti piipata. No tänään oltiin luokassamme yksin ja kuten arvasin tiukan tuomarin ollessa kyseessä sinistä nauhaa tuli. Ja syy sama kuin eilen; vaaleat silmät. Näille tuomareille ei siis tarvii meidän mennä. Tosin aika moni muukin sai sinistä. Päivän värit siis sininen ja pinkki, jotkut jopa saivat punaisen tai keltaisenkin... Kävin viemässä Rinon autoon ja esitin vielä Idan (Steinroller Ida 10,5 v.). Ida sai eri2, kuten eilenkin. Rinon arvostelut löytyy tuolta reunasta "Rinon arvostelut" tai kotisivuilta Uutiset osiosta ihan alkuperäiskielellä. Eli tällaista siis taas tällä kertaa. Nyt sitten taas ainakin parin-kolmen kuukauden näyttelytauko tiedossa. Tiistaina mennään sitten lonkkakuviin. Pitäkee peukkuja.
Kommentit