Perjantaina tuli Murulle täyteen 3 kk. Painoa neidillä oli 11,2 kg ja säkää n. 41 cm. Neiti ei ole mitenkään pulska. Minusta aika linjakas ja jalatkin ovat suorassa. Pentumaisesti tällä hetkellä himpun takakorkea. Mutta pennuthan kasvaa niin että vuoroin etupää, vuoroin takapää ;). Pikkuhiljaa kasvaa myös "oikea" karva.
Muru omaa sitä omaa tahtoa ihan kiitettävästi, mutta ei kuitenkaan mikään täysi luupää ole. Aina valmis pieneen koulutustuokioon ja jopa joskus tulee kutsusta luokse. Juu sitä pitää treenata. Odotetaan malttamattomina että saadaan rokotukset kuntoon ja päästäisiin ihan "oikeisiin treeneihin". Harmi vaan kun sitten heti tulee heinäkuu treenitaukoa, mutta käydään sitten vaikka sosiaalistumassa kaupungilla. Myös ratsastus jäänee vähän tauolle loppukesällä jotta molempien koirien kanssa ehditään vähän tehdä jotain treenin poikasta. Tietty jos se lottovoitto tulisi ettei tarvitsisi ansiotyössä käydä....
Sain muuten lisättyä Murunkin tiedot vihdoin kotisivuille (ei siinä kauaa kestänytkään....)
Kuvia kuvia;
Rino on aloittanut kesäkauden. Aina kun on kuuma, hän kipaisee isoon pelto-ojaan viilentämään vatsapuolta...
Suuri musta pihavahti työssä.
Vähän pienempi pihavahti työssä. Osaa jo vakuuttavasti puhista ;)
Hyvän tuulen kuva <3
Vähän vakavampi ilme;
Menossa;
Pönötyskuva (lopuissa kuvissa kameran takana Juha)
Me kaikki ollaan hirrrrrveeen fiksuja ;)
Kommentit