Rinohan on pitemmän ajan rasituksessa yskinyt mutta ollaan ajateltu että sillä on vanhuuttaan huono kunto kun jalat ei enää toimi ihan pään mukaan ja saattaa olla jotain kurkunpäässäkin jo häikkää kun ei hirveästi haukukkaan. Lisäksi kuulosta on tullut aika valikoiva... eli ei kaikkeen enää reagoi. Ikäähän Rinolle tuli maaliskuun alussa 11v. Viime viikon keskiviikkona sitten kun nousi ylös, lattialla oli kuulemma verta. Ajattelin että onko nyt ekan kerran tullut eturauhasvaivaa vaikka narttu on talossa ollut kuusi vuotta. Juha käytti sen sitten viime viikon perjantaina pikaisesti kaupungin eläinlääkärillä. Eläinlääkäri totesi että Rinolla on niin paljon vettä keuhkoissa ettei sydäntä kuule :(. No sai sitten nesteenpoistolääkityksen 2 tabua aamuin illoin ja varuiksi ABkuurin.
Nesteenpostohan vaikuttaa siten että koira sitten alkaa myös juomaan normaalia enemmän ja pissaamaan normaalia enemmän. Onneksi Rino on sen verran sisäsiisti että teki hädät yölläkin jos ei kukaan ollut laskemassa ulos, kodinhoitohuoneen laattalattialle josta helppo mopata pois. Antibioottien antaminen sitten olikin aina temppu sen jälkeen kun keksi että hänelle annetaan tabuja. Nesteenpoistot on niin pieniä että ne menee nakissakin mutta AB ei. Useamman kerran sitten tabu kurkkuun ja pitämään kuonosta kunnes nielaisee. Rinosta on vaan vanhemmiten tullut varsin jääräpäinen joten saatoin istua lattialla parikytä milsaa pitämässä sen kuonoa ja se itse otti suunnilleen nokkaunia mutta ei niellyt!
Perjantaina sitten vein sen kontrolliin samaan paikkaan. Nyt onneksi nesteenpoisto oli tehonnut (koska muuten olisi ollut tosi huono ennuste) ja sydämen pystyi kuuntelemaan. Sieltä sitten se sivuääni löytyi ja ELL arvioi sen 4/6 tasoiseksi. Nyt sitten jatkaa nesteenpoistoa pienemmällä annostuksella, lisäksi lääke sydämen vajaatoimintaan joka lisää pumppausvoimaa ja kolmas lääke joka laajentaa verisuonia. Vaikka kaupungin ELL oli ihan kohtuuhintainen niin lääkkeet eivät ole. Lisäksi kun Rino on juonut niin paljon, niin ruoka ei oikein ole maistunut. Joten eilen paino oli 38 kg kun käytiin eläinlääkärillä. Rino on kuitenkin vahvaluustoinen uros joka on parhaimmillaan painanut 43kg. Pari kiloa pitäisi saada lisää... Nyt yritetään saada se syömään ruokaa ja jatketaan tuota lääkkeiden kanssa pelaamista. Toivottavasti se itsekin tajuaisi että ne on sen parhaaksi eikä ruuassa ole lääkkeitä. Muru sen sijaan voisi lahjoittaa muutaman kilon Rinolle :).
Ja jos en ole vielä kertonut niin tällä viikolla on sitten helteet hellineet. Ei vaan oikein koirille sovi tällaiset yli +30C säät. Ei edes lenkille voi mennä. Ei edes Murun kanssa. Tai kyllä se lähtisi mutta ei viitsi ottaa lämpöhalvauksen riskiä. Murunhan olin ilmoittanut Lahteen VAU:n rallytokon iltakisoihin torstaille. No itsellä oli alla kahdeksan päivän työputki joka päättyi kahteen aikaiseen aamuvuoroon joista toinen vielä maksimipituinen. Siihen päälle stressi Rinosta ja tuo helle, niin ei oikein itsellä ollut kisamoodi. Muru oli torstaipäivän tietty maannut kotona kun olin töissä. Sen sitten siitä pakkasin mukaan ja nokka kohti Lahtea. VAU:n halli sijaitsi teollisuusalueella ja asfalttiparkki jossa ei oikein varjoa ollut ja asfaltti hohkasi päälle. Vein Murulle häkin halliin jossa aavistuksen viileämpi. Murua ulkona kiinnosti hajut ja sisälläkään en ihan siihen vireystasoon sitä saanut kuin olisin halunnut.
Koirakoita oli kisassa 29 ja oli tosi taitavia suorituksia. Tosin yhtään täyden pistemäärän suorituksia ei tullut. 99 oli päivän paras. Itse tiesin että meillä ei huippusuoritusta tänään tule mutta rämmittiin rata läpi joten kuten. Muru jätätti ja välillä haisteli (muutkin haisteli että en tiedä oliko nameja vai mitä siellä ollut). Lisäksi Muru kerran pomppasi kättä kohden ja tyhmänä en älynnyt uusia! Jos oltaisiin uusittu se niin olisi ollut edes 90 alkava pistemäärä. No tyhmyydestä sakotetaan ja ensi kerralla osaa ehkä... Eli haisteluista tippui yhteensä kolme pojoa ja käteen tarttumisesta 10 pistettä. Kokoon raavittiin 87 pistettä joka kuitenkin oikeutti tulokseen ja saatiin siis koulutustunnus RTK1.
Kuva Lotta Mertsalmi-Vuorinen (Kiitos :))
Kun tästä toivutaan niin aletaan treenata sitten avoimen luokan kylttejä pikku hiljaa. Kisaamaan ei mennä ennen syksyä koska juoksut tulee varmaan elokuussa ja haluaisin parantaa meidän kontaktia ja muutama käännös tarvii kunnon treeniä että Muru hiffaa miten se pitäisi tehdä. Avoimessahan kisataan ilman hihnaa. Se on suurempi este minulle kuin koiralle :o.
Kotimatkalla käytiin taas lintutornissa jonne Murukin reippaasti kiipesi. Ei avoraput tunnu missään.
Tänään sitten suuntasi Murun kanssa Lammille ryhmänäyttelyyn. Meillä ei mitään tavoitteita tähän ollut. Tykkään paikasta ja vaikka meille tuli tuomarimuutos ja helle jatkui niin lähdettiin reissuun. Pääkin oli sopivan tyhjä kaiken stressin ja jännityksen jälkeen.
Paikan päällä olikin kiva ylläri kun siellä oli myös Murun kasvattaja Anne ja pari sukulaiskoiraa :). Päästiin sitten heidän teltan sivustalle vähän varjoon. Tuomari oli ihan hauska setä Puolasta. Murusta totesi että on tänään vähän tuhdissa kunnossa kuten hänkin :). Ja tiedän että pitäisi saada muutama kilo pois mutta en tiedä mistä niitä kiloja on saanut kun kuppiin menee minimimäärä ruokaa enkä minä ainakaan anna sille herkkuja kuin treenatessa. Muusta perheestä en sitten kyllä tiedä.... Joku on ne jääkaapille opettanut? Eli tänäänkin paras narttu nelonen. Heti kehän jälkeen tuli hetken vettä taivaan täydeltä ja sitten taas aurinko paistoi. Nyt on häkki kuivamassa pihalla ja pitänee se kohta sieltä laittaa kasaan. Ensi sunnuntaina sitten olisi Tampereen ryhmis jonne ihan extempore ilmoitin Murun kun työvuorot näytti vapaapäivää eikä Muru vielä ole kalju. Aloittelee kyllä selvästi karvan heittoa, että varmaan tuolla Porissa on kalju! Lisäksi kovasti pohdin ilmoitanko Kotkaan elokuussa kun olisi vielä lomalla. Toiseksi päiväksi olen lupautunut kehikseksi ainakin.
Kesälomaan on reilu kuukausi vielä. Lottovoitto olisi kiva saada jotta voisi lomalla kenties jotain tehdä jälkikasvun kanssa? Katsotaan selviääkö lomalla myös mahdollisesti pentukuumeen parannuskeino yhtään eteenpäin ;) Pidetään sille peukkuja <3
Kommentit