Niin siinä se tämän hetkinen säätila onkin. Lumet on saaneet kyytiä ja kun Rino lenkillä sattumalta jonkun lämpäreen löytää, heittäytyy se nautinnollisesti siihen pyörimään. Eilen se teki sen lenkillä kuusi kertaa, tänään ei löytynyt kuin pururadalta lunta niin kerta riitti! Ja taas tuota rapaa ja soraa tulee sisälle. Ajattelin huomenna tehdä jo joulunalus/adventti siivouksen, kun on pari päivää vapaata. Sitten meneekin taas töissä viisi päivää putkeen. Sitten alkaakin olla jo 1. adventti. Tulispa vaan tuota pakkasta ja lunta!!!
Roki on ollut vähän huonona. Muutama yö sitten heräsin yöllä muutamia kertoja, kun oikein ulvahteli välillä. Aamulla oli tosi jäykkä, ontui toista etusta. Annoin Rimadyliä ja hieroin, niin vähän vertyi. Ongelmapaikaksi paikantui niska. Eli esim. päätä ravistaessa ulvahti. Hieroa on kuitenkin saanut. Katotaan meneekö hieronnalla ja kipulääkkeillä ohi??? Jo tuossa tuli mieleen viimeinen matkakin, mutta katsellaan miten käy...
Otto on yhä vaan karvaton, mutta en tiedä onko sydänlääkitys vaikuttanut siihen hieman piristävästi? Tänään ainakin leikki sisälläkin vähän lelulla Rinon kanssa.
Rinon kanssa käytiin taas tokoilemassa. Vaikka kyllä tuo sää olisi houkutellut jäämään sohvan nurkkaan... Siis onhan treenit katon alla, mutta minulle ei vaan tämä vuoden aika ollenkaan sovi!!! Tällä kertaa ehdoton enemmistö oli lapinkoiria ja bordercollieita. Me oltiin "se iso koira siellä". Näytti alkeisryhmässä taas olleen merkkari- ja blondihoffikin. No treenit meni aikans hyvin. Jotain mielenkiintoisia hajuja matoista irtosi ja suurin häiriötekijä meille on toisten koirien "räksytys" ja murina (vaikka leikkiessä). Rino käy heti niitä vahtimaan... Onneksi lihapullat toimii kohtuu hyvin. Eli olin ihan tyytyväinen. Ja kun joka kerta on eri kouluttaja, saa jotain uutta aina irti treeneistä. Nyt tehtiin paljon sosiaalistamistreenejä. Ne sopii meille maalaisille oikein hyvin.
Messarin näyttelyihin on tulossa yhteensä 17000 koiraa, eli noin 8500/päivä. Kauhulla odotan sitä ahtautta!!! No siirrytään aikataulujen odotteluun...
Kommentit