Se olisi jo huhtikuu ja kesää kohden. Aamuisin pikkulinnut vetää oikein konserttoa kun olen Murun kanssa käynyt lenkeillä (iltaviikko töissä nääs). Muutenkin aamuisin on ollut kiva käydä kun on yöpakkasia, niin aamulla on vielä kuivaa ja koira pysyy puhtaana. Tänä aamuna ei ollut pakkasta ja ulkona sataa vettä :(. Ehkä tänään sitten mennään myöhemmin lenkille ja ohjelmassa on muutenkin koirien pesua. Lokit ovat saapuneet, samoin joutsenia ja sorsia tuossa päivittäin lentelee. Myös västäräkin olen meidän pihalle nähnyt eksyneen. Mutta niitä olen nähnyt vain sen yhden. Näillä nuorilla joutsenilla oli eilen jotain kärhämää keskenään, liekö toinen etuillut tms.
Kun marssijärjestys saatiin setvittyä, matka jatkui. Suunnittelivat selvästi laskeutumista tähän pellolle mutta Rino teki selväksi että ei mitään asiaa!!! Niinpä jatkoivat vielä muutaman kilometrin eteenpäin...
Viikko sitten lauantaina kävin Murun kanssa taas aamulenkillä tuossa Kymijoen rannassa. Kun siellä ei muita ollut päästin Murunkin vapaaksi. Kun ensimmäisen kerran käytiin tuolla laitureilla, ne oli tosi epäilyttäviä Murun mielestä. Nyt pitää pitää silmällä ettei vahingossa tipahda laiturilta. Ja jääpeite piti tietysti testata. Tuolla koiralla ei oikeasti ole mitään itsesuojeluvaistoa noiden jäiden suhteen. Se on vain Murun mielestä tosi mielenkiintoinen elementti.
Maanantai-iltana oli vuorossa ulkomuototuomari Lena Dankerin pitämä anatomialuento. Lenan oma rotu on partacollie ja alkujaan kasvattanut muutamia pentueita pieniä koiria. Tuomarioikeuksia oli muistaakseni ryhmiin 1,2,3,8 ja 9. Ei kuitenkaan hoffeille vielä. Jos joskus saa hoffioikeudet niin sinne ei sitten tarvitse viedä hammas- yms. todistuksia. Vain kivestodistus (mikä on pakko ottaa tuomarin vastaan) kelpaa. Ei siis rankaise koiraa esim. hammaspuutoksesta jos näkyy hampaanpaikka. Mutta ell-todistus jonka kennelliiton ell on hyväksynyt näkemättä koko koiraa on vain rahastusta :). Ja tottahan tuo on. Nyt alkoi aukenemaan minullekin varsinkin etukulmaukset ja mitä tarkoitetaan tasapainoisesti kulmautuneella. Samoin mitä kulmaukset vaikuttaa liikkeisiin. Omia koiria olen tuossa yrittänyt vähän seurailla ja mittailla. Mittailu omin käsin on haastavaa kun on tälläiset nakkisormet ettei ne riitä noihin hoffin pitkiin luihin ;). Kuitenkin valokuvista päätellen Rinolla on mielestäni ihan tasapainoiset ja yhteensopivat kulmaukset. Ei astu ristiin ja raajat on yhdensuuntaiset.
Murusta on vaikeampi saada sivukuvia jostain syystä. Se joko tulee kohti tai poispäin. Ei harrasta ohijuoksuja :). Mutta kyllä silläkin on ihan ok kulmaukset. Ei ole ainakaan liian kulmautunut eikä sekään astu ristiin tai etuosa tipahda.... Pitää käydä anatomia-Dankerin arvosteltavana jos joskus tosiaan hoffioikeudet saa.
Ja etuosa on mielestäni ok?
Nyt ollaan kyllä aivan bikinikunnossa (Muru, ei emäntä!). Pitää aloittaa kai itsekin laihis että mahtuu uusiin työvaatteisiin jotka tulee parin viikon päästä....
Blondille myös tein eilen älykkyystestin. Heitin rakkaan frisbeen trampalle että saisin muutaman kuvan ilman frisbeetä suussa. No toinen sitten ihmettelemään että tuolla se on....
Ja yhdellä loikalla... näin sen saa pois!
Tuliskohan tästä hyvä pelastuskoira? Itse en kyllä jaksaisi sitä nostaa kun niissä hommissa pitää nostaa koira... Lekillä ollaan löydetty kivat kalliot ja Murulla oli kivaa. Se yritti tunkea itseään milloin mihinkin koloon ja välillä laski liukumäkeä isolta siirtolohkareelta (niin että emäntää hirvitti).
Vähän ylivalottunut kuva, mutta oikea tunnelma. Tämä koiraa rakastaa metsässä olemista.
Ja motivoitu kivillä istuskelija.
Loppuun epämääräistä kuvamateriaalia :)
Huomaatteko kuinka hampaat vaan loistaa????
Pystykorvainen blondi taas kehissä;
Ja vauhdissa;
Pönötyksiä;
Vielä yksi tirppa, eli keltasirkku;
Imatran aikataulut ovat tulleet nettiin. Siellä hoffeja 36 kpl (19+17). Meiltä lähtee molemmat. Lahteen ilmoitettu 28 hoffia. Meiltä lähdössä Muru. Ei mitään odotuksia varsinkaan näillä karvanmäärillä ja koiramäärillä. Murun kanssa voisi ensi viikolla käydä parit mätsärit jos kelit on kohdillaan ja emäntä saa aikaiseksi.... Tarvitaan nimittäin oikeasti harjoitusta varsinkin toisten koirien kanssa juoksemisesta. Ehkä jotkut rannesuojat pitäisi hankkia ja kyllästää etikalla niin Muru ei roiku ranteessa innostuessaan :).
Juurikin tuosta lensi taas hanhiaura talon yli. Josko kohta saisi aikaiseksi ensimmäiset jäljet vaikka.... Ja pitäisi pestä ikkunat ja siivoilla oikeasti kaapit ja vaatehuoneet ylimääräisestä tavarasta ja vaatteista. Ja viedä kirpparille. Mutta pitää saada siihen joku mielenhäiriö :).
Kommentit