Juu siis tehdään me muutakin kuin ravataan näyttelyissä, mutta ei hirveästi tuosta arkielämästä tule kirjoitettua :)

Ollaan käyty viikoittain taas aksatreeneissä Murun kanssa. Sillä on kai jokin henkinen valeraskaus ja muuten vaan virittäytynyt zen tilaan. Se ei edes roiku ranteessa! Kissatkin on saaneet viime aikoina enemmän kyytiä Rinolta kuin Murulta :o

Ekat aksatreenit juoksujen jälkeen meillä oli rata jossa kontakteja (A-este, puomi & keinu). Muutaman kerran kun se sai taas namit siellä kontaktin päässä, niin sehän olisi tarjonnut niitä esteitä jatkuvasti :). Seuraavalla kerralla meillä oli pitkästä aikaa rengas! Se tuntuu olevan vähän haastava. Muru kyllä osaa keksiä kaikki muut paikat mistä hypätä, paitsi renkaan läpi! Edelliskerralla otettiin Murulle loppuun putkirallia, kun se usein testaa putkella että meneekö kumpi meistä sinne putkeen... Ja tällä viikolla oli tarkoitus että koira irtoaisi, mutta Muru nyt ei oikein irtoa ilman lautasta. Ja koska meidän treenihalli on entinen kasvihuone niin aurinkoisen päivän jälkeen se on aika lämmin. Muru on vielä täydessä turkissa niin ehkä sekin vaikuttaa että parin ekan kierroksen jälkeen se on "hieman" perässävedettävän oloinen... Pitäisi varmaan alkaa kohta tekemään jotain jälkiäkin ja käymään tokossa tms. Tuntuu vaan olevan aika kortilla tai sitten sataa...

No tänään oli suuntana Tampereen Kv-näyttely. Kyllä aamulla kun klo herätti klo 4.20 mietin taas että onko tässä mitään järkee??? Koska olin ilmonnut taas molemmat, niin isäntäkin joutui lähtemään kepoilemaan mukaan. Jo viiden jälkeen oltiin valmiina lähtemään kohti Tamperetta. Meillä satoin vettä ja oli n. +7 astetta. Onneksi on jo valoisaa tuohonkin aikaan. Kausalan jälkeen loppui vesisade ja ajettiin ilman pysäyksiä perille asti. Oltiin kerrankin hyvissä ajoin perillä n. 7.30 kun sai aika rauhassa ajella tuolla. Osuttiin heti oikeasta ovestakin sisään ja oman kehän kohdille. Siinä sitten "hieman virkaintoiset" järkkärit pitivät lähes jokaiselle puhuttelun mihin ja miten sen häkin saa laittaa... Ymmärrän kyllä että häkit pitää olla tiiviisti mutta olisi se kiva jos jonkunlainen ilmarako voisi olla häkkien välissä. Varsinkin jos on samaa sukupuolta olevia koiria vierekkäisissä häkeissä...

Siinä kerkesi hyvin vaihtaa vaatetta ja käydä vessassa sekä syödä jotain pientä. Kummasti ennen kehää ei ole nälkä ja sitten kehässä alkaa olla sellainen olotila että kohta lähtee taju! Tuomarikin oli tosi hyvissä ajoin jo kehässä. Arvostelu alkoi klo 9 ja tuomari taisi olla jo 8.20 kehällä. Tuomarina meillä oli tänään Olli Kokkonen. Ihan uppo-outo tuttavuus minulle. Pentuja oli ilmoitettu kaksi, uroksia 12 ja narttuja 20 kpl ja kaikki taisivat olla ihan paikallakin.

Päivän arvosteluskaala olikin sitten hylsystä erinomaiseen. Tietysti se hylsy osui sitten meille! Rino oli ainut veteraaniuros ja heti kun tuomari kävi koiran läpi, totesi että tällä on häntämutka ja sehän on hylkäävä virhe, että ei taida olla ensimmäinen kerta. No en viitsinyt sanoa että se on kerran elämässään saanut hylsyn siitä syystä ja on kuitenkin valio. Olin vaan hiljaa... Arvostelu oli kuitenkin hyvä ja tuomari kehui että hän todella tykkää koirasta mutta ei voi muuta antaa :(.

DSC_0662%20%281%29.jpg

Tuomari oli varmaankin lukenut muutenkin rotumääritelmän läpi ennen kehää, mikä on toki hyvä asia että on kartalla rodusta. Mutta toki tykkään tuomareista jotka arvostavat sitä kokonaisuutta eikä sitä yhtä virhettä...

Urokset voitti valioluokan uros Hofmacher Quentin.

Narttuja ei tullut seurattua kovin kun meidän eteen linnoittautui isoja koiria ja emäntiä isoine häkkeineen... Valionarttuja oli ilmoitettu viisi! Yleensä yksi-kolme, mutta viisi on aika paljon. Yksi oli norjalainen merkkari, sitten musta Kultahelmi Bes, sitten Muru, sitten taas merkkari Skywatch's My Miracle (Mira), ja blondi Steinroller Sigrid (Neve). Muru esiintyi taas hyvin rauhallisesti ja yksilöarvostelussa seisoessa kuolasi niin että jojot vaan roikkui kun panttasin namia ;). Kuulemma kun tuomarit eivät nykyään tykkää että nameja syötetään kehässä (näin viimeksi näyttelykoulutuksessa todettiin). Sen verran kuulin arvostelusta että hyvä korvien asento ja hyvät silmät... Kaikki valionartut saivat erin, eli kaikki olivat kilpailuluokassa. Siinä sitten juostiin, seisottiin ja vaihdeltiin paikkoja. Ensimmäisenä kehästä käteltiin Mira vaikka olin melko varma että joku me tai musta narttu lähdetään...Lopputuloksena tuomari sijoitti järjestykseen; 1. Heka-B Tunet's Erickoa 2. Muru :O 3. Neve ja 4. Kultahelmi Bes. Kaikki saivat SA:n. Paras narttu kehän ajattelin olevan läpijuoksu koska siellä oli reilu kymmenen narttua. Mutta tuomari kätteli porukkaa pois ja kehään jäi lopulta junnunarttu ja kolme valionarttua! Lopulta voittaja kera cacibin ja sertin oli norjalainen Heka-B Tunet's Erickoa tullen samalla myös Suomen muotovalioksi, Muru toinen kera varacacibin, merkkari junnunarttu kolmas kera varasertin ja Neve neljäs. Kehätoimitsijat ei aivan olleet kartalla vaan minulta kysyttiin että saako ottaa varacacibin? Siis sehän on "pakko" ottaa jos sitä tarjotaan... Rop oli tänä norjalainen narttu joten ei turha reissu. Grattis!

Sitten ohjelmassa olikin shoppailua ja tuli kalliiksi tämä reissu! Hau Haun pistettä tuli kannatettua ja Murulle löytyi Acana säkki aika edullisesti. Mutta nyt on koirille kaikenlaisia herkkuja hetkeksi :)

Kiitos seurasta Eva, kasvattaja-Anne ja Marika.

Parin viikon päästä taas uusi yritys ja suuntana Tuusula. Nyt vappusaunaan ja huomenna onkin taas työpäivä kolmen vapaapäivän jälkeen.... Arvostelut löytyy taas tuolta sivusta.