Huhtikuussa rempattiin Ninan vuokrakämppää, sillä vaihtoi kaupungin hieman kylmästä kaksiosta luhtitalokaksioon. Ei tämäkään nyt maatasossa ole, mutta on vain ulkorappuset alas ja oma sauna sekä kivat ulkoilumaastot Noxille.
Itse tuli käytyä kuuntelemassa Viikatetta miehen seurana. Ei ihan uppoa itselle. Tosin se joutuu syksyllä sitten kuuntelemaan Olli Halosta :D. Lisäksi tuli käytyä viestikurssi Haminassa ja se oli mielenkiintoinen. Suosittelen,
Koska tosiaan maaliskuussa jouduttiin perumaan rallykisat juoksujen takia, niin huhtikuussa jossain mielenhäiriössä ilmoitin meidät kahtiin kisoihin. Ekat kisat olivat Haminassa, jossa tuomarina Iiris Harju. Vähän jännitti normaalia enemmän, sillä ei olla Rozan kanssa oltu vieraassa hallissa. Lopulta meillä meni oikein mainiosti ja saatiin yksi virhepiste taluttimesta. Tuloksena 99 pistettä ja tultiin toiseksi, kun hävittiin ajassa voittajalle. Olipa hienoa! Nuo kisat olivat lauantaina ja maanantaina sitten oli oman yhdistyksen kisat jossa tuomarina Taru Leskinen. Omasta mielestä rata meni vähän sinne päin, mutta olin aivan hämmentynyt kun saatiin 100 pistettä ja jälleen ajalla hävittiin toiselle sijalle. Mutta tavoite oli täyttynyt ja Rozalle koulutustunnus RTK1.
Lisäksi tuli käytyä raveissa ihan työn puolesta (koulutus samassa). Sitten käytiin vuoden ekassa näyttelyssä eli Lahden Kv näyttelyssä. Tuomarina oli Simon Oliver Kroatiasta. Tuloksena avo eri3. Tuomari ei fanittanut Rozan häntää....
Huhtikuun loppuun loppui myös lukukausi, joten piti puristaa loput opintojaksot siihen ja sitten aloittaa keskittyminen opinnäytetyöhön. Toki teoriahan oli jo kirjoitettuna, mutta sitten se empiirinen aineisto. Lisäksi huhtikuun viimeisissä pekotreeneissä meitä yritti lennättää metso :o
Kommentit