Tänään klo 6 lähdettiin ajamaan Saran ja Murun kanssa kohti Helsinkiä ja Messukeskusta. Kehän suhteenhan ei olisi ollut kiire sillä hoffinartut alkaisi klo 11 jälkeen joskus, mutta halusin saada parkkipaikan messarin parkkihallista. Hoffikehä oli taas yläkerrassa joten tavoite oli päästä nelostasolle parkkiin josta pääsee kävelemään suoraan yläkertaan ilman rappusia.
Menomatkalla juuri motarille mentäessä suola-auto kaarsi meidän eteen (nopsasti kyllä heti ohitin sen motarilla). Vastaan tuli 3-4 suola-autoa. Keli oli ihan kiva ajella kun ei suuremmin satanut eikä ollut kovin liukastakaan. Perillä oltiin vähän ennen kahdeksaa eikä suuremmin tarvinnut jonotella. Lisäksi päästiin nelostasoon mutta aika sinne perälle. Sara meni Murun numerolla sisään ja minä kehiskortilla. Tungettiin häkki naapurimaalaisten viereen ja vähän ne siinä keskenään keskusteli mutta kun siinä tilaa oli häkin verran niin siihen asettauduttiin. Murun kanssa kävin pariinkin kertaan vähän kävelemässä tien toisella puolella sillä sehän ei mihinkään ulkoilualueelle tee. Sen verran hieno nainen ;). Käytiin jo ekat shoppailut tekemässä heti ennen kehien alkua.
Meillä ei koskaan ole minkään koiran kanssa ollut messarissa oikein mitään suurta menestystä joten ei sitä odotettu nytkään. Valioluokassa taisi olla kuusi narttua. Muru lopulta erinomainen ja 4. eikä sa:ta. Kuvasin sitten vielä loppuun (paitsi kasvattajat). Sitten Muru ja kassit autoon. Sen jälkeen käytiin vielä shoppailemassa koirille herkkuja pitkäksi aikaa ja rapsuttelemassa monia ihania koiria <3.
Kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla (Saralla paha olo). Nyt on tämän vuoden näyttelyt paketissa ja seuraavasta ei tietoa. Nuo ensi vuoden tuomarit tähän asti ei ole niin mieleisiä ja ehkä me vähän aletaan odottelemaan veteraanivuosia? Tai kenties yritetään käydä muutama ulkomaan näyttely vielä ensi vuonna?
Me muuten jopa mahduttiin ensi lauantain kisoihin Lahteen erinäisten seikkojen jälkeen. Sitten selviää jatketaanko harjoituksia vai temppuillaanko jatkossa vain omaksi iloksi? Saa pitää peukkuja että saataisiin edes tulos!
Kommentit