Koulut on alkaneet ja Sara tosiaan aloitti yläasteella ja Nina lukiossa. Nina ehti jo vaihtaa luokkaakin kun oli taas laitettu luokalle jossa ei ketään kavereita ennestään. Sitten piti painia kurssivalintojen kanssa ja nyt sitten pitäisi keskittyä lukemaan... Tosin aika tehokkaasti on illat viettänyt kavereiden kanssa kun säät vielä ovat suosineet :)
Juha kävi kesäloman jälkeen päivän töissä. Sitten meni ihan tuollaiseen rutiinitoimenpiteeseen (munuaiskivien murskaus) joka tehtiin päivätoimenpiteenä. Saman päivän iltana kun tuli kotiin, niin vein jo POKSiin päivystykseen kipujen takia. Sieltä siirsivät takaisin Päijät-Hämeeseen jossa toimenpide oli tehty. Ei ollut ihan mennyt putkeen se toimenpide ja vuoti sisäisesti verta. Suonta ei sielläkään pystytty korjaamaan vaan siirrettiin Meilahteen jossa olikin sitten vajaan viikon. Nyt sitten sen jälkeen käynyt kolme kertaa päivässä antibioottitiputuksessa koska tulehdusarvot ei laske normaalitasolle ja tabut ei tehoa. Lisäksi hemoglobiini ei ole noussut tarpeeksi. Eli saikulla yhä eikä mitään saa tehdä (paitsi kevyitä kotitöitä kuten ruuan laitto ja kukkien kastelu).
Murun kanssa ollaan muutaman kerran päästy käymään aksassa juoksutauon jälkeen mutta on taas vähän rapakunnossa tauon ja helteiden jäljiltä. Nyt olisi tosi kivat ilmat ulkoilla tuolla pitkin metsiä vaan hirvikärpäset ovat heränneet. Samoin punkit ovat heränneet helteiden jäjiltä. Kissoista niitä saa nyppiä päivittäin :( Ensi sunnuntaina meillä on työpaikan huvipäivä ja lisäksi on rallytokon epikset. Minähän olen nyt ilmoittautunut molempiin... saa nähdä ehdinkö tuonne hyvipäivään kun nuo epikset usein venyy. Toivotaan että olen ekojen joukossa suorittamassa, niin voin karata paikalta ;) Pitää ehkä tässä muistutella kylttejä mieleen ja treenata Murunkin kanssa erityisesti tuota intoa tarvitaan suorittamiseen.... Ja itse pitää treenata noita suorituspaikkoja. Ostin Särkänniemen reissulta Ikeasta noita tablettitelineitä (1,99€/kpl) niin toimivat hyvinä kylttitelineinä!
Sitten huomasin että olen ilmoittanut Murun vääränä päivänä näyttelyyn! Jotenkin kuvittelin että Vantaalla on ryhmänäyttely su 2.9. ja ilmoitin Murun sinne kun sattuu olemaan vapaapäivä. Sitten huomasin että se näyttely onkin la 1.9. ja olen töissä klo 11.15 alkaen! Nyt toivon että tulisi tuomarimuutos jolla saa rahat takaisin. Tai että kehä alkaisi edes klo 9. Tuskin kumpikaan toteutuu :(. Lisäksi laitoin Porvooseen kyselyä josko pääsisin sinne tekemään viimeisen kehisharjoittelun. Tämä on taas niitä näyttelyitä joissa ei ole yhteystietoja kehisvastaavalle. No laitoin tiedustelusähköpostiin ja lupasivat laittaa eteenpäin. No eipä ole kuulunut mitään ja laitoin jo uudestaankin. Olisi kiva tietää onko mahdollista päästä toisena päivänä vai alanko suunnitella muita juttuja? Sama oli heinäkuussa Nastolan ryhmiksen kanssa. Paitsi että edes sieltä tiedustelut sähköpostista ei kukaan koskaan vastannut! Tosi tylsää etsiä noita harjoittelupaikkoja kun ei ole yhteystietoja mistä voisi edes kysyä. Kovin kauas ei viitsi lähteä kun harjoittelijat eivät saa kilometrikorvauksia...
Kouvolan näyttelyssä olin tekemässä neljännen kehisharjoittelun pyörittävänä. Meillä oli kehässä vain 49 koiraa ja kehä pyöri varsin jouhevasti ja oltiin ihan ajoissa valmiita. Sara oli mulla mukana ja toimi siellä välillä kenneltyttönä :). Hoffikehiä ei jaksettu jäädä katsomaan kun oli niin paljon myöhässä. Kehislahjaksi tuli tietty Kouvolan lakua.
Eilen sitten pitkästä aikaa olin Murun ilmoittanut näyttelyyn. Jotenkin oli jo valmiiksi fiilis että nyt ei paljon kiinnostaisi lähteä näyttelyyn. Satoi vettäkin ihan kivasti ja Heinolassa olisi nättely raviradalla. Lähdettiin kuitenkin. Tuomarina oli norjalainen Antonio Di Lorenzo jolla ollaan käyty joskus vuosia sitten. Oli silloin hieman erikoinen tuomari. Tuomari oli melko tiukalla tuulella kun katselin edellä olevia rotuja. Namit oli täysin kielletty kehässä mikä nykyään taitaa olla yleistä ainakin pohjoismaisilla miestuomareilla. Rotikoissa uroksissa ei esim. tullut yhtään eriä. Hoffeissa ei suuremmin koiriin koskenut. Uroksilta kokeilli pallit mutta esittäjän piti pitää koiraa kiinni. Hampaat piti myös esittäjän näyttää. Hoffeissa tuli pari evaa (ei suorat liikkeet?), erittäin hyvää ja erinomaista. Vain yksi uros ja yksi narttu sai sa:n. Muruun ei tuomari koskenut ollenkaan.Vähän jännitin miten meillä tuo namiton esiintyminen onnistuu. Mutta yllättävän hyvin meni. Pientä perseilyä havaittavissa ;). Muru sai sileän erin korvistaan. Pitäisi olla parempi korvien kanto ja leveämpi pää. Muuten oikein kiva arvostelu. Nyt enää ehkä Hämeenlinnan ryhmikseen ja toisena päivänä messariin. Sitten on meidän näyttelyvuosi taputeltu kasaan.
Kommentit