Viime vuonna Kouvolan näyttelyn aikaan olin ihan oikeissa töissä. Nyt päätin pyytää vapaaksi jotta voisin Murun viedä kotinäyttelyyn. Ja lisäksi tuo meidän työsuunnitelu ei ole lomieni väliin laittanut kesän aikana yhtään vapaata viikonloppua, niin tuli varmistettua että nyt edes yksi tulee väliin :D. Vaikka en ole käynyt osallistumassa paikallisen palveluskoirayhdistyksen tapahtumiin ainakaan vuoteen niin ajattelin nyt kantaa kuitenkin korteni kekoon talkoilemalla kun jäsen kuitenkin olen. Ja onhan se aina opettavaista olla siellä kulisseissakin. Jokaisen näytteilleasettajan pitäisi ainakin kerran elämässään olla talkoilemassa tai järjestämässä koiranäyttelyä. Ei sitten ihan kaikesta tarvitsisi avautua...

No meillehän tuli sitten tuomarimuutoskin Kouvolaan. Meillä piti olla unkarilainen Attila Czeglèdi tuomarina mutta tilalle tuli sloveniasta? Marija Kavcic. Hoffeja oli ilmoitettu vain kuusi Kouvolaan. Koska elokuun ekalla viikolla heti lomaviikon jälkeen minulle oli laitettu kuusipäiväinen työviikko niin nyt se vapaa hyppäsi tälle viikolle. Eli viikonloppu alkoi jo perjantaina :). Oli kyllä jo vähän aihettakin.... Torstaina olisi ollut aksan möllikisat ja olin sinne vähän menossakin, mutta kun töistä pääsin niin totesin että ehkä jää meiltä väliin. Oltiin oltu kolmisen viikkoa tauolla koska hallin matto oli kuivamassa. Lisäksi lämmintä oli varjossa 23C eikä tuullut yhtään. Muru on tällä hetkellä vielä täydessä turkissa joten olis voinut olla aika kuuma. Ja itsekin oli jotenkin tosi väsynyt.... Niinpä jäi tällä kertaa väliin :(

Perjantaina sitten aamupäivällä kauppaan, sitten lenkille ja klo 17 alkoi talkoot näyttelypaikalla. Menomatkalla hain vielä Valkealasta Tipidogilta arvonnasta voittamani 10 kg:n koiranruokasäkin.  Kun raviradalle ehdin niin siellä oli jo täysi tohina päällä. Vähän siinä sitten palloilin että mitähän tekisin kun olen vähän pätkä aina noissa teltan pystytyksissä ja toimistossakaan ei ollut ketään vielä siinä vaiheessa jolla olisi ollut hommaa. No auttelin teltoissa vähän ja kantelin pöytiä ja tuoleja telttoihin yms.   Kehät olikin sitten aika nopsasti valmiit ja kahvien jälkeen suuntasin vielä keskustaan jossa oli Kouvolan taiteiden yö. Olin Saran nimittäin sinne tiputtanut tullessa... Siellä vähän aikaa pyörin Saran & co kera ja ajoissa kotiin että aamuseiskalta olisin takaisin.

Juha lupasi tulla Murun kanssa sitten paikalle ennen hoffikehää joka alkoi heti klo 10 joten lähdin aamulla ilman koiraa. Rino olisi kyllä halunnut ehdottomasti mukaan! Kun sitten seiskalta olin paikalla ja roudannut häkin ja kamat edellisenä iltanana pystyttämääni telttaan niin sitten ihmettelemään että mitä sitten tekisin. Eli vähän turhaan olin siellä niin ajoissa. No muutaman pienen toimistohomman siinä sitten tein ennen kuin saatiin pääsyliput ja vaihtorahat. Olin siis myymässä pääportilla pysäköintilippuja/pääsylippuja/luetteloita. Joskus olen ollut toimistossakin mutta yleensä juuri lipunmyynnissä jossain päin.

Puoli kympiltä sitten lähdin vaihtamaan vaatteet ja harjailemaan Murun kehää varten. Hoffeja oli uroksissa avoimessa merkkari ja blondi sekä vetskuissa musta. Nartuissa avoimessa musta ja valioissa blondi ja merkkari. Oli siis kaikki värit molemmissa sukupuolissa :). Uroksissa voiton vei merkkari Skywatch's Quantum of Solace (Tino). Toiseksi musta merkkari Steinroller Odd-Leif kera sertin ja ollen Rop-veteraani. Blondi Uskihoff's Elmore sai erittäin hyvän. Nartuissa kaikki saivat erin ja sa:n. Paras narttu oli merkkari Skywatch's Piece of my heart, Muru toinen ja musta Steinroller Smilla kolmas. Sertit oli kaikilla täynnä. Rotunsa paras oli uros. Murulla kuulemma hieman lyhyt alaleuka. Mietin vaan tuossa että jos se olisi pitempi niin minkähänlainen purenta sillä olisi??? Lisäksi olisi saanut liikkua paremmin. Mutta oli täydellinen selkälinja ja erinomainen turkki...

DSC_0192.jpgDSC_0088.jpg

Taas vaatteen vaihto ja takaisin töihin... Välillä kävin syömässä mutta tuossa 13.30 lopetettiin lipunmyynti. Olisivat varmaan meidät kaksi viimeistä sinne unohtaneet jos en olisi muistuttanut että ollaan vielä siellä ;). Siihen lopetin talkoilun omalta osaltani koska seuraavanakin päivänä menossa näyttelyyn. Vielä oman teltan ja kamojen purku ja pääsi kotiin. Murun kanssa käytiin pyörälenkki ja kyllä oli jalat ihan muussia ja käsikin ihan hellä kun niitä autoilijoita yrittänyt huitoa oikeaan suuntaan.

Onneksi tänään sunnuntaina kehä vasta puolilta päivin niin sai nukkua ja tehdä aamujutut rauhassa. Taas olisi Rino niin kovin halunnut mukaan. (Varmaan vietävä johonkin mätsäriin että sekin pääsee). Heinolaan tästä ajelee tunnin ja rauhassa sai ajella eikä ruuhkaa ollut missään. Nyt näyttely oli Heinolassakin raviradalla. Tosin vähän erilainen kuin Kouvolan ravirata... Olin kehän laidalla noin 11.40. Kehä oli alkanut klo 10 ja edellisiä rotuja oli 17+18. Lansut oli merkitty alkavaksi klo 12 joita 7 kpl ja sitten hoffit 5 kpl. No kehässä ei tapahtunut mitään! Eli tuomari oli arvostellut nuo 35 koiraa 1,5 tunnissa ja nyt odotteli että klo 12 pääsee ottamaan lansut. Eli tosi nopea tämä virolainen Juta Haranen. On muuten kuulemma bokserikasvattaja ja tietää mistä pitää.

Hoffeja oli avoimessa kaksi merkkariurosta jotka molemmat saivat erin ilman sa:ta. Veteraani oli sama musta kuin Kouvolassakin. Tänään sileä eri, mutta kuitenkin rop-vetsku. Nartuissa oli avoimessa luokassa blondi Steinroller Ylle-Troll joka eri ja sa. Muru samalla tuloksella valioissa. Niinpä paras narttu/rop kehässä oli kaksi blondia narttua. Voittajaksi S. Ylle-Troll "Pipo" ja me jatkettiin tasaisen varmaa paras narttu 2. linjaa. Tänään oltiin vähän ahtaita takaa... Ja ei kun kotia kohden!

Takaisin tullessa näin pari hirveäkin. Tulin juuri mäkeä alas ja alkoi hirvivaara. Niin siinähän se rauhallisesti hipsi tien poikki. Koska ei ollut ihan täysikasvuinen niin osasin katsoa tulosuuntaankin. Siellä taisi toinen kaksonen vetää lehvästöä naamariin tien varressa!

Nyt on vapaa menneet koiramaisesti ja huomenna taas ansiotyö kutsuu. Parin viikon päästä on Let's go näyttely Vantaalla ja sinnekin ilmoittauduin vähän ainakin talkoilemaan kun Murun olen sinne ilmoittanut. Siellä onkin 22 hoffia että toivottavasti talkoilijoitakin hoffiporukasta löytyy kiitettävästi??? Sitten onkin varmaan tämän vuoden näyttelytalkoot tehty... Letskarin jälkeen olen Murun vielä Porvooseen ilmoittanut. Saa nähdä koska alkaa kaamea karvanheitto sitten??? En tiedä ilmoitanko sitten minnekään ennen Messaria. Enkä messariinkaan varmaan kuin ehkä yhtenä päivänä? Huonolla tuurilla on juuri juoksut silloin.

Mitäs muuta... No Nina sai mopokortin ja skootterin. Nyt pitäisi saada se maksettua ennen kuin pääsee sitten vaihtamaan omaa autoa edes vähän uudempaa. Haaveissa olisi joku tilavampi auto, mielellään bensakoneella kun kilometrejä ei ihan diisselin kannattavuuteen asti tule. Caddy olisi sopivaa kokoluokkaa mutta bensaversioissa nuo moottorit olleet ongelmallisia... ranskalaiset taas ei ihan sytytä kun pitäisi ehtiä työmatkalla lämpiämäänkin ja lähtä käyntiin ilman lämmintä tallia....

Ja minusta tuli viikko sitten toisen kerran tyttölapsen täti. Vielä vaan en ole ehtinyt käydä katsomassa ihanuutta :)

Laitetaan koirankuvia sitten;

20170808_100952.jpg20170811_144119.jpgDSC_0005.jpgDSC_0010.jpgDSC_0024.jpgDSC_0044.jpgDSC_0035.jpgDSC_0013.jpgDSC_0018.jpg
C