Heti vappupäivänä oli Lahdessa näyttely. Nina oli Noxin kanssa pentunäyttelyssä ekaa kertaa kehässä ja tuloksena PEK1. KP jäi saamatta. Noxin lisäksi oli isoissa pennuissa toinen uros samalla tuloksella, joten rop-pentua ei rodussa valittu. Hoffeilla tuomarina oli Jarmo Hilpinen. Roza antoi kerran käpelöidä itsensä läpi ja sen jälkeen totesi, että pidä tunkkis ja alkoi väistelemään tuomaria. Tuloksen sileä eri. Sitten taas käytiin muutamissa näyttelytreeneissä harjoittelemassa.
Toukokuun alussa oli KPKY:n järjestämä tottelevaisuusseminaari. Kävin toisena päivänä kuunteluoppilaana. Ihan mielenkiintoinen, mutta en nyt oikein saanut mitään sellaista, mikä toimisi meillä. Lisäksi käytiin jäljelllä iteksemme. Meillä on siis ongelmana jana. Se, että Roza ei etene sinne tarpeeksi innokkaasti tai ei ollenkaan ja jos päästään sinne asti, ottaa usein takajäljen. Jos on hyviä vinkkejä, niin saa jakaa. Sitten tietysti etsintää, vähän tottista ja välillä aksaa ja rallytokoa, jossa toki pitää käydä kouluttamassa kerran kuukaudessa.
Sitten oli palveluskoiratapahtuma, jossa tuomarina oli Yvonne Brink. Tuomari sai taas kopeloida namien kanssa, mutta sitten alkoi väistely. Tuloksena eh3 ja maininta, että tarvitsee kehäharjoitusta. Kehän jälkeen sitä sai kuitenkin vieraat käpelöidä. Totesin, että koska viime kesänä oli vastaava tapaus, tämä johtunee hormoneista juoksujen jälkeen. Luin jostain, että valeraskaus kestää 100 päivää juoksujen alusta, ja tämä tulisi täyteen kesäkuun puolivälissä.
Koska oltiin ilmoittauduttu, niin lähdettiin vielä loppukuusta Virolahdelle ja tänne olin ilmoittaunut myös Murun. Tuomarina Margaret O'Gorman Irlannista. Roza jatkoi linjaa ollen avo eri3 ja Muru oli vet eri 3. Juha sitten meni toisen kennelin kasvattajaryhmään vieraan koiran kanssa, niin Roza ei sitten esiintynyt omassa kasvattajaryhmässään pätkääkään, kun isäntä on selän takana. Juuri kun olin ohjeistanut, että menet sinne kehän laidalle mistä Roza näkee ja kuvaa ryhmä. No se sitten oli siinä.
Roza myös vietti synttäreitä 29.5. täyttäen kolme vuotta <3
Kommentit