Sunnuntaina oli vuorossa Murun sisarusten toisen pentuetapaamisen vuoro. Koska meiltä täältä Kouvolasta ajelee kasvattajan luo sen kolmisen tuntia, matkaan lähdettiin aamuseitsemän jälkeen. Tällä kertaa lähdin Murun kanssa ihan kahden, koska lapsilla kuitenkin maanantaiaamuna klo 8 alkaa koulu ja tosiaan tuo matka aika on aika kohtuullinen....

Riihimäen Apsilla perinteisesti oli "pit stop", eli käytiin molemmat hieman jaloittelemassa ja asioilla. Heti Apsin jälkeen näinkin kauempana pellolla kolme peuraa aamupalalla. Kotoa lähtiessä hieman tihutti vettä, mutta mitä lähemmäs Minkiötä tultiin, sitä paremmaksi sää muuttui :).

Perillä oltiin hieman ennen kklo 10 ja ihan taidettiin olla ensimmäisiä. Tapaamiseen eivät päässeet Imaran eikä Odefinan omistajat koirineen, mutta olihan meitä siellä Muru, Olga K, Oula ja kasvattaja-Annen luona asustelevat Onneli ja Otu. Alkuun tehtiin reipas kimppalenkki. Vähän matkaa koiruudet pääsivät vapaana juoksentelemaan ja siinä sitten vähän tietysti keskusteltiin kuka on pomokin. Itse en kameraa lenkille ottanut, mutta juurikin tuosta vapaana juoksusessiosta olisi saanut hyviä kuvia. Lenkin jälkeen meillä oli sitten väsyneitä sekä savisia tai vähemmän savisia hoffeja. Sitten koirat saivat hetken levähtää ja vaihdettiin kuulumisia/vertaistukea. Jonka jälkeen koirakaravaani kumipyörillä siirtyi maastoon, eli jälkimetsään. Ja muuten saatiin vahvistusta Marikasta tuossa lenkin jälkeen :). Päästiin sitten jälkimetsään jonne Anne teki pienet jäljet hoffituksille. Murun jäljestys oli melko "laaja-alaista", mutta löysi se ruoka-astiansa...

Normisti sillä on hirveä vauhti sinne ruokarasialle ja jälki on vähän sivuasia. Olenkin ajatellut ensi keväänä opettaa kepit ja sitten alkaa palkata kepeillä enemmän, niin ehtii siinä välillä jaljestääkin. Murulle tehtiin vielä toinen jälki jonkaa annettiin enempi vanheta. Siinä välissä sitten Oula ajoi jälkensä ja sehän sujui kuin ammattilaiselta :)

061013%20043-normal.jpg

Sitten Muru kävi taas ajamassa toisen jäljen ja sehän sujui paljon tarkemmin. eli vanhempi jälki sopii Murulle koska joutuu enempi tekemään töitä.

061013%20066-normal.jpg

(kuva Marika Salo)

Myös Olga K suoritui jäljeltä mainiosti. Kaikki on tulevia jälkikoiria selvästi.

061013%20093-normal.jpg

Marika ja minä tehtiin sitten Annen koirille Otulle ja Onnelille jäljet. Kumpikin löysi palkkansa kunhan olivat ihmetelleet hieman vierasta jälkeä.

061013%20107-normal.jpg

061013%20143-normal.jpg

Sitten olikin ruoka-aika ja ruoka kyllä maistui kaiken ulkoilun jälkeen. Kiitokset kokille ja erityismaininta täytyy sanoa vaaleasta leivästä. Oli muuten hyvää :)

Päivä alkoi olla lopuillaan ja me aloimme suunnata kohti kotia. Lähtiessä oli vielä kaunis syksyinen ilta ja perille kotiin tullessa olikin jo tähtitaivas ja klo vähän yli iltakahdeksan. Muistui taas miksi en hirveästi pidä pimeällä ajosta, eli vastaantulevien valot rasittaa... Mutta eipä oikein ilmankaan voi ajella. Yhtään hirveä ei onneksi matkalle mahtunut, muutama idiootti liikenteessä vain....

Kivaa oli ja odotetaan seuraavaa kertaa :)

Vielä muutama kuva:

Otu;

061013%20136-normal.jpg

Oula;

061013%20041-normal.jpg061013%20058-normal.jpg

Olga K;

061013%20085-normal.jpg

Otu & Onneli samalla vesikupilla;

061013%20148-normal.jpg

Kuvia joissa esiintyy ihmisiä tunnistettavasti en laita ilman lupaa blogiin, joten siinäpä kuvatarjonta tällä kertaa :)