Ensimmäinen kesälomaviikko oli varattuna Ninan rippijuhlien valmisteluun. Eli ei nyt lomailla ehtinyt kun leivoin pakastimeen, pesin mattoja ja yritin siivoilla kämppää. Onneksi Murun juoksuista tuo tiputteluvaihe oli loppunut, niin pääsi vähän helpommalla.
Koska meillä molemmilla melko pieni suku, niin ei nyt niin isot juhlat olleet. Mutta toisaalta ei kyllä meille olisi enempää mahtunutkaan. Facen ilokirppikseltä hamstrasin pari astiastoa ja roskalavalta muutamat tuolit lisää. Olisi vielä ehkä muutaman tuolin tarve ollut. Mutta juhlat menivät oikein kivasti. Toki itse en ehtinyt seurustella niin paljon kuin olisin halunnut ja juhlakalukin seurusteli enemmän kavereiden kanssa kuin muiden vieraiden :). No ensi kertaan on sitten taas fiksumpi järjestelyissä ja tarjoiluissa.
Muutamia kuvia:

Nina ensimmäinen oikealta

ja ensimmäinen vasemmalta

Rippilapset ja isoiset laulamassa

Nina ristin takana ensimmäinen oikealta

Kummi siunaamassa


Kaikki rippilapset ja isoiset. Nina edessä keskellä valkoisen ruusun kanssa.


Osa riparilaisista. Nina lilassa mekossa.

Nina & kaverit

Perhekuva. Nina on juurikin sen oloinen että onko pakko :). Kaikki poseerauskuvat ovat pystykuvia joita en saa tänne laitettua....

Tarjoiluja

Nyt sitten kohta mopokorttia ajamaan.....
Kommentit