Maanantaina käytiin Murun kera näyttelykoulutuksessa muistelemassa mitä siellä tehdään. Viimeksihän ollaan marraskuussa oltu kehässä. Kouluttajana meillä olikin ihan oikea tuomari Ville Meronen. Murun käsitys taisi olla että näyttelyssä mm. maataan selällään tai roikutaan handlerin ranteessa :D. Eli siis toisella oli tylsää....... Mutta oli antoisa koulutus. Muru mm. mitattiin ensimmäisen kerran elämässään. Kun oli nami nenän edessä niin ei haitannut yhtään! Muutenkin oli oikein reipas. Ainoastaan tuo hampaiden katsominen oli taas vähän inhaa. Enkä kyllä ihmettele kun muutamat tuomarit on suunnilleen nielunkin syynänneet! Tällä kertaa ei kuitenkaan. Itse pitää nyt unohtaa nuo namit ainakin liikkeessä. Mitä nyt sitten roikkuu siinä meikän ranteessa. Että näillä eväillä ylihuomenna Lahteen.
Koirat on olleet mukana pihahommissa. Ollaan trimmattu omppopuut ja keräilty vähän risuja. Lumet on häipyneet hyvää vauhtia. Tässä muutama kuva alkuviikosta. Nyt näitä lämpäreitä ei enää ole;
Kevään merkkeinä tällä viikolla ovat olleet joutsenet, töytöhyypät ja kiurut;
+ tämä;
Olisko vähän siistii päästä. Korkean paikan pelosta huolimatta....
Lisäksi edellisyönä oli tosi upeat revontulet! Niistä ei kyllä ole kuvia. Myös tähtitaivas on ollut kuin parhaastakin planetaariosta. Täällä maalla näistä pääsee nauttimaan kun ei valosaastetta ole pahemmin. Viimeksi tuollaiset revontulet oli kun käytiin Murua katsomassa melkein tasan kaksi vuotta sitten. Siinä kolmen tunnin ajomatkalla upeat revontulet viihdyttivät meitä koko matkan ajan.
Tänään käytiin Murun kanssa Kuusankosken keskustassa citylenkillä nauttimassa katupölystä ja liikenteestä osamme. Täällä "maalla" kun ei välttämättä nähdä ketään lenkeillä. Nyt käytiin nauttimassa puistossa Kymijoen näkymistä ja kaupungin hulinasta....
Tehtaiden suuntaan maisemaa vanhan lossin paikalta;
Kuusaan silta;
Muutamia sekalaisia kuvia vielä loppuun, naapurin ruispelto vihertää lupaavasti;
Muru liikeessä;
Maastoutuneena;
Kuva-arvoitus; Etsi kissan pää ja häntä?
Hitsin saalis karkasi;
Tällä kissalla on fixaatio pyykkikoreihin, pesuvateihin ja pesualtaisiin mm.
Mielestäni onnistunut kuva jos ei taustaa lasketa ;)
Kommentit