Nyt meidän alkeiskurssi on aksassa loppunut ja siirrytään "oikeisiin"ryhmiin. Niinpä sitten mekin treenattiin torstaina tällä viikolla ja oltiin Homeetan hallilla. Halli on käytännössä sama kuin halli jossa tokoillaan (silloin kun tokoillaan). Toinen pää on Kouvolan seurakoirayhdistyksen omistama ja toinen yksityisen, eli Homeetan omistama. Halli on siis entinen kasvihuone jossa on keinonurmi.
Meitä oli ensimmäisessä ryhmässä vaan kaksi entistä alkeiskurssilaista ja radaksi Suvi tekaisi meille sellaisen 16 esteen radan! Oli kaksi putkea, pituus ja hyppyjä suuntaan jos toiseenkin. Piti valssata ja harrastaa takaa/edestäleikkauksia. Toinen koirakko tekaisi radan jo ensimmäisellä puoliskolla. Mutta me ei tunnetusti. Tai siis minä en taas osannut ohjata ja niinpä me päästiin vaan esteelle 6 ja sitten höylättiin esteitä 1-6 kunnes Muru oli poikki. Siihen alkoi sitten jo tulla seuraavankin ryhmään osallistujia ja joku harjoitteli keinua siinä viereisellä radalla ja toinen koira oli hallissa odottelemassa myös vuoroaan. Eniten siinä vaiheessa jännitti että meneekö Muru rähjäämään sinne tai häippääsee muuten vaan. Mutta taisi olla niin väsy ettei jaksanut kiinnostaa kun laskin irti sen. Tällä kertaa päästiin jopa kerran se rata läpi! Tosin oli kyllä minulla taas aivan omanlaiset kuviot, huomasin itsekin että pieleen menee, mutta kun Muru meni ja virheettä päästiin "maaliin" niin eikös se ole pääasia? Pitäisi rakennella itselle jonkun sortin hyppyjä jotta voisi treenata vähän kotonakin. Putki nyt löytyykin, mutta tosiaan hyppyjä kun saisi jonkun viisi kpl tehtyä, renkaan ja ehkä jonkun kontaktiesteen. Keinun voisi investoida jossain vaiheessa ehkä vielä... Eli meidän osalta lopetettiin treeni siihen että koko rata päästiin läpi ja tyylipisteitä ei jaettu :).
Seuraavana päivänä olikin sitten hartiat tosi jumissa. En tiedä olinko nukkunut jotenkin kerällä vai oliko se aksailu (ulkona kylmää, sisällä juostessa kuuma ja pieni jännitys) aiheuttanut. Perjantaina oli vielä kevyt työpäivä klo 7-17. Oikeasti olisi ollut 7-14, mutta otin vähän lisätyötä kun kesken päivän oli tämä "mielenilmaus". Eli klo 11-13 lähdettiin käymään kotona tms. Ja kun Pamiin kuulun niin olihan se osallistuttava. En tiedä onko siitä mitään hyötyä mutta periaatteesta! Kyllä kun itsekin on osa-aikainen kaupan työntekijä, niin lisät tuo palkkaan sen verran että juuri pärjää. Jos tulee tili jossa sopimustunnit eikä mitään lisiä, niin ei sillä kyllä kuukautta elä. Tässä kuussakin itsellä on kaksi sunnuntaita töitä. Ja ei kyllä perheellisenä tulisi oltua iltoja ja sunnuntaita töissä jos siitä ei lisiä saisi. Olisi se kiva viettää aikaa perheenkin kera niin kuin "normaalit" ihmiset,kun sellainen vielä on. Sieltä suurituloisilta ja osingoista sekä kansanedustajien lomista, avustajista, palkoista ja eläkkeistä voisi aloittaa sen säästökuurin. Ei meiltä pienituloisilta, lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta. Koska eipä se kauppakaan lisää meidän tunteja tai palkkaa lisää työvoimaa vaikka lisistä leikattaisiinkin. Vuokrafirmastahan työntekijöitä sitten otetaan tarpeen tullen.
Tänään oli sitten tiedossa Hyvinkään ryhmänäyttely. Tänne ilmoittauduin kun tuomarina oli Juha Putkonen jolla ei olla ikinä käyty. Putkosen piti olla keväällä Lahden Kv näyttelyssä tuomarina mutta tuli sitten tuomarimuutos. Tosin se tuomarimuutos osoittautui meille suotuisaksi :). Lisäksi saattaa olla että tämä on vuoden viimeinen näyttely jos ei Messariin mennä. Autoon pakkasin sitten kuivaa varavaatetta ja sadevaatetta kun luvassa oli pilvistä, puolipilvistä ja vettä. Aamulla kun lähdettiin ajelemaan niin kotona sateli tihkua ja sitä jatkui melkein Lahteen saakka. Tie oli paikoin kovinkin märkä, mutta Lahden jälkeen kyllä alkoi kirkastumaan kivasti. Näyttelypaikka oli Hyvinkäällä Ridasjärven ampumaurheilukeskus. Kehiä oli ripoteltu vähän sinne sun tänne mutta positiivistä oli että kehällä oli ihan kohtuullisesti kokoa. Täällä oli erikoinen ratkaisu, eli parkkimaksuun 5€ kuului luettelo. Eli minullakin oli kerrankin luettelo.
Hoffeja oli ilmoitettu 14 kpl ja kaikki olivat paikalla. Junnu-uroksia oli kaksi veljestä. Voittaja merkkari Biloxian Eskaminzin saaden erin ja sa:n, blondi Biloxian Elan eh2. Avouroksia oli kolme merkkaria. Voittaja Uskihoff's Deniero, toinen Farao Sideric Miks. Molemmille eri ja sa. Kolmas Biloxian Akecheta sai hyvän. Paras uros kehässä siis kolme merkkaria. Voittajaksi kera sertin avoimen luokan voittaja, toisena junnu kera varasertin ja kolmantena avoimen kakkonen. Nartujen tulokset vähän arvuuttelua kun oli tuo omakin siellä. Junnunarttuja kaksi merkkaria. Molemmat saivat erinomaisen. Voittaja Hofmacher Rudy sai myös sa:n. Toisena Nagy Narania's Adina. Nuorten luokan narttuja myös kaksi. Blondi Kaunottaren Lime sain hyvän ja voittaja musta Uskihoff's Elicia eri ja sa. Avoimen luokan narttuja oli kolme ja kaikki saivat erin. Voittaja taisi olla merkkari Steinroller Undina, toinen myös merkkari Senita Finella ja kolmas musta Hovarian Thilde. Kaksi ensimmäistä saivat sa:n. Sitten oli vuorossa Murun valioluokan korkkaus. Tuomari kysyi iän ja kaivoi heti mittatikun esiin. Onneksi meillä ei mittatikku säväytä kun on namit kohdallaan. Sitten kopelointi ja liikkeet edestakaisin ja kaksi kertaa ympäri. Tuomari kysyi että onko sillä ollut äskettäin pennut (kuten piirretyissä leukani taisi tippua polviin) vai äskettäin juoksut? Totesin että juoksut on olleet. Kuulemma selkä vähän rullaa (eli löysää löytyy). No oikeasti on kyllä juoksujen jälkeen vielä löysässä kunnossa kun ei olla metsiin päästy juoksemaan (ne hivikärpäset!). No kuiteskin eri saatiin ja sa myös. Vielä vuorossa merkkari veteraani, eli Kaunottaren Granada. Sille myös eri ja sa ja samalla rotunsa paras veteraani. Paras narttu kehässä oli siis kuusi narttua; neljä merkkaria, musta ja blondi. Ykköseksi vetsku, kakkonen avoimen voittaja kera sertin., kolmonen nuorten luokan voittaja saaden varasertin ja Muru nelonen. Niinpä kaikki värit sijoituivat paras narttu kehässä. Roppi oli narttu. Onnea vielä kaikille. Murun arvostelu löytyy tuolta sivusta ja mainittavaa on hyvät korvat :). Siitä sitten kotimatkalle sopivasti taas sateen ripsuessa. Kun pääsin motarille niin vesi lensikin oikein urakalla ja välillä sitä tuli taivaaltakin reippaasti. Siinä sitten painatti reilua 120 km/h ja arpoi että liekö tuo edellä olevassa vesisumupilvessä minkäläinen auto. Onneksi sade kuitenkin loppui ja välillä paistoi lähes aurinko. Lahdessa piti pitää pieni vessatauko kun näyttelypaikalla ei ollut mihin koiran jättää että pääsisi vessaan. Niinpä kävin Terrassa ja samalla ostin koirille purutikkuja ja Mirracoattia. Alkoi vähän näyttämään siltä että Muru aloittaa juurikin karvanheiton. Farkut oli sellaista lyhyttä karvaa täynnä kun Muru kävi nuhjaamassa kuono kanssa sylissä. Terrasta bongasin myös sellaisia syviä kehyksiä Housen mihin mahtuisi ruusukkeita sisälle. Kannattaa käydä esim. facen koiranäyttelyt palstalla katsomassa miten toiset on tehneet tauluja niistä juurikin näin. Koko oli 52x52 ja hintaa 34,95. Vielä en niihin investoinut mutta pitää vähän suunnitella montako niitä tarvisi ja laittaako aina yhden koiran ruusukkeet yhteen kehykseen. Noi isoimmat voisi sitten pitää ihan noin seinällä kuin nytkin.
Kommentit