Päivitellään vähän blogia :)

Tosiaan ystävänpäivänä 14.2.2020 Kuusankosken lukion vanhat tanssivat. Meillä aamu alkoi klo 5.30 kampaajalle menolla. Edellisenä päivänä Nina oli jo käynyt laittamassa "pohjat" hiuksiin eli krepattu tuvi jotta on kuohkeampi. Lisäksi aikaisemmin jo hiukset leikattu ja värjätty sekä mietitty koemeikki. Nina kävi tuossa meidän paikallisella luottokampaajalla Pauliinalla Liinaharjassa. Samasta paikasta saa sekä kampauksen ja meikin. Kynnetkin onnistuisi mutta ne jätettiin sentään ottamatta ;). Ensin tehtiin kampaus ja sitten meikki. Sen jälkeen mentiin kotiin syömään ja vähäksi aikaa vielä oleilemaan. Sitten koirat portin taakse ja pukeutumaan.

DSC_0016%20%281%29.jpg

IMG_20200214_061752_253.jpgIMG_20200214_075251_155.jpg

Tämä Liinaharjan instasta. Tehtiin pikainen pysähdys vielä kampaamolla kuvattavana ennen aamun tansseja.Kuva Pauliina.

Screenshot_2020-02-15%20Instagram%282%29

Alkujaan Nina haaveili ostavansa puvun uutena. Itse löysin kirpparilta syksyllä olkaimettoman turkoosin vanhojentanssipuvun vanteineen 20 eurolla. Ostin sen koska ajattelin että siitä saa vannehameen ja mekon voi sitten myydä eteenpäin. Nina halusi pienen mietinnän jälkeen kuitenkin sitä sovittaa ja kelpuutti sen. Tosin oli hieman iso ja käytiin alkuvuodesta Kouvolassa RipSalissa pienentämässä pukua ja siistimässä helman. Edellinen omistaja oli nimittäin lyhentänyt puvun saksilla eikä helmaa oltu ommeltu. Lisäksi käytiin pesettämässä puku Perhe-Pesulassa Kuusankoskella. Kannattaa näistäkin kysyä hintoja etukäteen. Hinta-arviot vaihtelivat reilusta 100 eurosta 30 euroon!

Kenkiä metsästettiin kauan. Sitten löytyi Lahdesta Kenkien talo Monoselta blingbling sandaalimalliset korkkarit. Tosin loppupeleissä suurin osa tansseista meni neljän euron ballerinoilla :D. Kannattaa varata kahdet tanssikengät ja mahdollisesti kengät siirtymiin. Nyt ei ollut lunta ja lämpötila nollassa joten ballerinoilla pystyi kävelemään siirtymät ulkonakin.

Aamusta oli ensimmäiset tanssi Kuusankoskitalolla muille lukiolaisille ja koululaisille. Kun vein Ninan sinne niin lähdin itse kauppaan. Kävin kotona purkamassa ostokset ja lähdin sitten hiuslakan, pinnien, kameran yms kamojen kanssa Urheilutalolle jossa yleisölle ja koululaisille seuraavat tanssit. Siellä myös Kouvolan sanomat olivat kuvaamassa ja tekemässä juttua. Ennen ja jälkeen tanssien pienta kampauksen korjailua ja siitä jatkoivat kouluille ja terveyskeskukseen tanssimaan.

DSC_0054%20%281%29.jpgIMG_20200214_151057_727.jpg

DSC_0050%20%281%29.jpg20200214_121900.jpg

 

Itse lähdin lenkittämään Murun. Sen jälkeen hain Saran linja-autolta ja Ninan terveyskeskukselta ja menimme Veturille katsomaan vanhojen tansseja joita Kouvolan lukiolaiset tanssivat. Nina sai useammankin pikkutytöt huokailemaan Frozenin Elsan perään... Sieltä sitten kotiin ja puku pois ja syömään. Illalla vielä Kuusankoskitalolla tanssin sukulaisille, ystäville ja yleisölle. Voin kertoa yleisölle että kannattaa olla todella hyvissä ajoin paikalla jos haluaa istumapaikan.

DSC_0031%20%282%29.jpgIMG_20200214_200923_964.jpg

Tämä kuva Kuusankosken lukion instatililtä.

Screenshot_2020-02-15%20Instagram.jpgDSC_0031%20%283%29.jpgDSC_0029%20%284%29.jpgIMG-20200214-WA0010.jpg

Nina ja tanssiparinsa

IMG-20200214-WA0006.jpgIMG-20200214-WA0007.jpg

Pakollinen äiti & tytär kuva. Äiti ei ole niin valokuvauksellinen valitettavasti :D

DSC_0012%20%283%29.jpg

Sitten enää jäljellä jatkot. Kuusankosken vanhat eivät päässeet risteilylle koska edelliset olivat kai hölmöilleet niin paljon että näitä ei huolittu :(.

Ja mitä tähän päivään prinsessana meni rahaa:

- hiukset ja meikki 140€ + 140€

- puku ja vannehame 20€

- puvun pienennys 30€

- puvun pesettäminen 32€

- kengät 45€ + 4€

- stayup sukat, huulipuna n. 15€

- "tekoturkki" n. 30€

Näistähän pystyy mekon alushameineen ja turkisboleron myymään eteenpäin. Kengät pidetään muita juhlia varten tai vaikka ylppäreihin. Mutta oli ihana päivä prinsessana ja nyt koulun vanhimpina. Seuraavaksi sitten ylppäreitä odotellessa. Toki meillä on kesällä tulossa rippijuhlat jonne jo kesälomatoive esitettynä. Sinne alkaa seuraavaksi vaatteiden metsästys.

Tässä vielä linkki Youtubeen ja Kuusankosken lukion vanhat 2020

https://www.youtube.com/watch?v=_WAVjN8Q0jA