Viimeinen lomaviikko mennä hurahti ihan huomaamatta. Viimeisetkin matot on pesty, eli loman tavoite saavutettu. Myös rusketusrajat hankittu ja nahkakin kivasti lähti selästä sen uimareissun jäljiltä... Alkuviikko menikin Kuopion reissusta toipuessa ja vähän seuraavaan valmistautuessa. Murun kanssa käytiin metsälenkillä ja se jopa pääsi/joutui tiistaina vielä pesuun. Huomasin että sen panta oli värjännyt rintakarvat harmaiksi, niin pestiin nyt sitten. Taisi olla toinen kerta tänä vuonna kun joutui pesuun. Si kuulu Murun lempijuttuihin. Se seisoo kylppärin oven edessä eikä liikkuisi siitä mihinkään jos ei olisi pakko! Tiistaina käytin myös Usva kissanpennun eläinlääkärillä pärskimisen takia. Silmän rähmiminen oli kyllä jo lähes parantunut mutta nenä vuoti vielä. Kaksi viikkoa antibioottia ja nyt on jo pärskiminen loppu. Kohta madotettava koko kissalauma ja sitten isäntä saa lomalla viedä ne rokotuksille.

Torstaina kävin siistimässä vähän tätä rantapummi-lookkia enemmän töihin sopivaksi. Huomenna pitää viedä likat samaan operaatioon kun tiistaina alkaakin jo koulu. Nina menee kuudennelle luokalle ja Sara kolmannelle. Itsellä alkaa keskiviikkona työt ja siihen näyttäisi helteidenkin hetkeksi ainakin loppuvan. Sitten onkin tiedossa pari sunnuntaita putkeen töitä. Kouvolan näyttelyyn olen lupautunut talkoilemaan, joten sinne lähtee myös Muru. Muru täytti muuten tänään 18kk, joten nyt on virallisesti junnuluokat historiaa. Loput näyttelyt onkin tänä vuonna nuorten luokassa. Sitten ei ensi vuonna kovin moneen näyttelyyn varmaan mennä kun kaksivuotiaana ei paljon avoimeen kannata mennä :).

Ensi tiistaina alkaa taas tokotreenitkin että jos sinne mennään taas toikkaroimaan....

Ja juu perjantaista. Kun kuulin että suomeen tulee Maailmanvoittajanäyttely, päätin sinne lähteä vaikkei tainnut vielä olla muuta kuin Rino. Edellisessä maailmanvoittajassa v. 1998 oltiin turisteina ja kyllä otti päähän ettei oltu ilmoitettu Rokia. Niinpä nyt lähdettiin vaikka mikä olisi :)

Lähdin perjantaiaamuna Murun kanssa Helsinkiin ajelemaan n. 6.30. Normaalisti meiltä ajelee Messariin puolessatoista tunnissa. No niin nytkin päästiin Käpylän ramppiin, mutta sitten se alkoi. Käpylän rampista Messariin meni puolisen tuntia jonottaessa. Tietysti näyttelyihmisten lisäksi siellä taisi olla työmatkalaisia seassa. Varmaan muut katseli minua kieroon kun kuuntelin siinä jonottaessa Radio Aallon Dynastian parhaita paloja ja naureskelin itsekseni. Varmaan muut autoilijat katsoivat että tuo on lopullisesti pimahtanut tai sitten sillä on tosi hyvä lääkitys päällä :). No päästiin kuitenkin Messarille ja auton sain toiseen kerrokseen parkkiin. Sieltä sitten roudasin kantaen kevythäkin, repun ja koiran ovelle 7.14 joka piti olla lähinnä meidän kehää. Kyllä haba taas kasvoi...

Sitten tietysti oli että minnehän saan sen häkin sijoitettua. Törkeesti törkkäsen sen sinne häkkialueelle trimmipöytien yms. juttujen sekaan ja sanoin siinä vähän äkisseille amerkancockkeri ihmisille että tämä on häkkialue ja häkin on tänne mahduttava! Ja kyllähän se sitten mahtui.... Juuri kerkesin käyttä Murun ulkoilualueella (jonne ei tietysti mitään tehnyt) ja käydä vessassa ennen kuin hiffikehä alkoi. Varmaan hoffeja oli odotettu enemmän koska hoffeille oli laitettu kaksi tuomaria. Nyt uroksia oli ilmoitettu 37 Marja Talvitien tuomaroitavaksi ja narttuja 47 Tapio Eerolan tuomaroitavaksi. Itse kuvailin uroksia valioiden alkuun ja sitten ihan loppukuvia.

Maailmanvoittajassahan noudatetaan FCI:n sääntöjä pienin kansallisin poikkeuksin. SA:sta ei jaeta ja serti kisaan osallistuu kaikki luokkavoittajat jotka eivät ole Suomen muotovalioita. Jos joku luokkavoittaja on Suomen muotovalio, sen tilalle kisaan tulee luokan toinen erillä palkittu koira. Cacibista kisaa nuorten, avoimen, käyttö ja valioluokan voittajat. Rop kehään tulee sekä urosten & narttujen junnuvoittajat, maailmanvoittajat & veteraanivoittajat. Kansallinen erikoisuus on vsp:n valitseminen ja kirjalliset arvostelut. Samoin että jonkun muun maan valio tulee Suomen muotovalioksi sertillä. Myös suomalainen koira vaikka ei vaadittavaa käyttötulosta olisikaan.

Junnu-uroksia oli ilmoitettu 5, joista venäläinen uros poissa. Kaikki saivat laatuarvostelussa erinomaisen ja Maailmanvoittajajuniori tittelin sai blondi Stelmo's Legolas. Nuorten luokan uroksia oli kolme. Näistä myös kaikki saivat erinomaisen. Voittaja oli blondi Nugadogin Ofender. Tässä luokassa esiintyi merkkari Irlannista, jolla tosin suomalainen isä. Avoimen luokan uroksia olikin sitten vähän reilummin, eli ilmoitettu 14, joista neljä poissa.Venäläistä urosta lukuunottamatta kaikki suomalaisia.Laatuarvostelussa tuli neljä erinomaista ja kuusi erittäin hyvää. Luokan voitti blondi Hofmacher Morris. Seuraavan olivat käyttöluokan urokset joita oli ilmoitettu neljä. Yksi Venäjältä ja kolme suomesta. Jälleen kaikki palkittiin laatuarvosanalla erinomainen ja luokan voitti voittoisa merkkariuros Stelmo's Ghostbuster. Valioluokassa oli jo enemmän kansainvälistä väriä.Ilmoitettu oli kahdeksan valiota. Suomalaisten lisäksi oli myös saksalaista ja venäläistä väriä, ranskalainen oli valitettavasti jäänyt pois. Kuusi sai laatuarvosanan erinomainen ja yksi erittäin hyvä. Voittajaksi tuli merkkari Hayaklause Inrigo. Vielä veteraanit tähän päälle. Veteraaneja oli ilmoitettu kolme, joista yksi Ruotsista. Jälleen kaikki olivat erinomaisia ja Maailman veteraanivoittaja tittelin sai Hofmacher Fargo. Sitten serttikehä. Sertin sai käyttöluokan voittaja Stelmo's Ghostbuster josta tuli tällä sertillä ja Maailmanvoittaja poikkeussäännöllä myös Suomen muotovalio. Varaserti meni valioluokan voittajalle Hayaklause Inrigolle. Cacibin ja samalla urosten Maailmanvoittajaksi 2014 tuli Stelmo's Ghostbuster.

Sitten vähän odoteltiin koska Marja Talvitie oli ollut niin tehokas että oltiin vartin verran edellä aikataulusta. Kehää kun ei saa aloittaa ilmoitettua aikaisemmin näissä karkeloissa. Talvitie muuten yksittäisarvostelussa katsoi hampaat vain etupurennasta ja liikkeet edestakaisin....

Itsekin oli siinä valiourosten aikana "kaivanut" Murun esiin häkistä ja saanut siitä harjattua suurimmat roskat ja jyvät. Oli neiti käynyt aamulla taas juoksemassa pellolla ja autoon laitettaessa oli märkä, roskainen ja jyvissä :(. Huokailin siinä kun luetteloa olin katsellut että miksi, oi miksi ilmoittin Murun junnuluokkaan??? No kasvattajan tahdosta. Junnuluokkaan oli ilmoitettu 12 narttua ja nuorten luokkaan vain kolme! Muruhan oli perjantaina kahta päivää vaille 18 kuukautta eli olisi voinut ilmoittaa kumpaan vain. Junnuluokasta oli kaksi koiraa pois. Eli kymmenen koiraa, yksi Latviasta ja yksi Venäjältä, loput suomalaisia. Eerola totesi kun luokka oli koottu että on yksi karvainen ja loput vähemmän karvaisia. En kyllä tiedä kuka se karvainen sitten oli :). Nyt katsottiin purennan lisäksi ihan nieluun asti ja liikkeet otettiin edestakaisin ja ympäri. Arvostelu oli koko lapun mittainen ja seisoakin sai tovin. Eli ihan koko rahan edestä tuli arvostelua. Murun täyssisko Olka K oli myös näyttelyssä ja kasvattaja-Anne handlasi hänet. Olka ja Muru olivat juurikin luokan puolivälissä. Olka sai erittäin hyvän ja se meilläkin oli tavoitteena. Muru käyttäytyi ihan korrektisti. Jopa sinne nieluun kurkkaaminen onnistui pahemmin kakomattta. Myös juoksemiset meni ihan nätisti vaikka vieläkin oli hieman laiska vaihde päällä. Tai sitten olen tottunut juoksemaan Rinon kanssa niin lujaa??? Olin aivan äimän käkenä kun Muru sai erinomaisen!!! Hyvä kun kehästä osasin pois... Luokassa tuli seitsemän erinomaista ja kolme erittäin hyvää. No kilpailuluokkaan lähdettiin asenteella "kierros ympäri ja pihalle". Olihan siellä monta paljon menestyneempää junnua kuin me. Päästiin kuitenkin jatkoon, mikä oli jo upeaa. Eli ollaan neljän parhaan joukossa. Siinä sitten juostiin vielä pari kiekkaa muistaakseni ja sinne laitettiin nelonen ja kolmonenkin paikoilleen. Jäljellä oli enää me kaksi blondien kera. Illinsaaren Niitta (joka sai Kuopiossa sertin) voitti ja tuli junnuvoittajaksi ja Muru upea kakkonen!!! Siinä sitten itkettiin ja halattiin kera kasvattajan & Marikan (jonka koiraa esitin Terviksellä). Wau! Tällä taas mennään parit hyvät ja tyydyttävät :). Arvostelu läytyy sitten taas tuolta Murun Arvostelujen alta.

080814%20260-normal.jpg

Kuva Anne Rekola

Nuorten luokassa oli tosiaan kolme narttua. Yksi erinomainen ja luokkavoitto Hofmacher Quannalle, muut kaksi erittäin hyviä. Näyttelyn suurin luokka hoffeissa oli narttujen avoin luokka; 17. Täältä löytyi myös kansainvälistä väriä Venäjältä ja Ranskasta. Kaksi koiraa oli poissa luokasta. Yhdeksän koiraa sai erinomaisen, viisi erittäin hyvän ja yksi hyvän. Luokassa tuli ensimmäinen voitto ulkomaille, eli luokan voitti venäläinen merkkarinarttu Arizona Vom Klinov Hof. Valionarttuja oli seitsemän joista kolme ulkomailta (Tanska, Ruotsi, Venäjä). Kaikki kotimaiset saivat erinomaisen ja vierailevat erittäin hyvän. Ainakin kaksi näistä oli nimittäin aika huonossa turkissa, liekö pentujen vai juoksujen jäljiltä. Luokan voittoon karvan verran blondi Hofmacher Milan. Jäljellä sitten veteraaniladyt. Ilmoitettuna kahdeksan ja kaikki suomalaisia. Yksi oli poissa. Kuusi erinomaista ja yksi erittäin hyvä. Veteraanivoittajaksi Gwndy Vom Garten Der Freiheit.

Sitten jälleen serttikehä. narttujen sertin pokkasi ja samalla valioitui Suomen muotovalioksi venäläinen Arizona Vom Klinov Hof. Varaserti Amix Fox Or Not. Cacibin ja maailmanvoittajatittelin sai samainen Arizona Vom Klinov Hof. Varacacib Amix Fox Or Not. Rop kehässä siis kaikki voittajatittelin saaneet koirat ja sieltä rotunsa parhaaksi poimittiin Arizona Vom Klinov Hof ja Vsp Stelmo's Ghostbuster.

080814%20190-normal.jpg

Vielä kasvattajaluokat joita esitettiin seitsemän kappaletta. Paras ryhmä oli kennel Hofmacher. Parikisassa myös Hofmacherit parhaita (Morris/Milan). Pareja oli ilmoitettu kolme kappaletta. Näin oli hoffit arvosteltu.

Pieni shoppailukierros josta nyt ei oikein mitään tarttunut mukaan. Mietin että olisko pitänyt sellainen kympin maksava pieni maailmanvoittajaruusuke muistoksi ostaa kun meillähän on nyt "varajuniorimaailmanvoittaja". Mutta oli niin pitkät jonot etten jaksanut mennä jonottamaan....

Autolle raahautuessa Muru suostui tekemään jo isommat hädät sentään. Roskiksia ei muuten hallin ja parkkitalon välillä sitten ollut! Sitten jonotetttiin reilu puoli tuntia ulos parkkihallista. Onneksi edes facebook toimi joten kuten niin voi roikkua jonottaessa siellä sitten! Varmaan puolet ei ollut maksanut parkkimaksua tai kaivoivat sen lapun jostain helkkarin kuusesta kun kesti niin kauan :(.

Kun vihdoin kotiin päästiin, Muru ensimmäiseksi kaappasi frisbeen suuhun ja sitten vasta pissille :). Hieno päivä kerta kaikkiaan ja kiitos kaikille seurasta ja onnitteluista. Ja vielä minultakin onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille :).

puhelin0814%20011-normal.jpg

Lauantaina käytiin sitten maaseutumessuilla katselemassa eläimiä ja erityisesti hevosia (yllättäin). Sara ihastui aivan totaalisesti siellä olleeseen eestinhevos/vuonohevonen risteytysvarsaan :).

puhelin0814%20029-normal.jpg

Loppupäivä menikin sitten leipoessa amerikkalaista juustokakkua, kinkkupiirakkaa ja Pavlovan pohjaa. Tänään on sitten kahvitettu kummit ja isovanhemmat likkojen synttäri/nimpparikahvien merkeissä. Kiitos kun kävitte :). Nyt minulla on vielä tosiaan kaksi vapaapäivää ja likoilla yksi päivä koulua. Sitten se arki ja aherrus taas alkaa.... Helteetkin loppu kun menen töihin nääs :)