Eilispäivä vietettiin sitten Terviksellä erittäin aurinkoisessa säässä (ensi vuonna tulee varmaan kaatamalla vettä vastaavasti!). Tällä kertaa ei ollut omia koiria kehissä, kun ei ollut mitään kehiin kelpaavaa :(. Mutta mukana meillä oli turistina Rino. Muut eivät olisi edes mahtuneet mukaan, kun Juhan auto on korjaamolla ja meillä laina-autona sedan mallinen kulkuneuvo. Ja minun farmarissa kun ei ole tuota ilmastointia... Ja ensimmäistä kertaa meillä oli myös lapset mukana. Ei nimittäin saatu hoitajaa, kun toinen mummi on pohjoisessa lomalla ja toisella tänään 60-vuotispäivät. Yllättävän hyvinhän ne siellä meni. Löysivät pari isompaa muksua ja vetivät ympäri kenttää. Ne kovaäänisimmät oli sitten meidän!!! Ensi vuonna kyllä täytyy taas yrittää saada hoitaja, niin saa olla huomattavasti rennommin!
Kävin sitten pari kertaa kehässä pyörähtämässä. Veteraanikehässä Steinroller Idan kanssa. Tuloksena ERI ja epävirallisesti 5. Eli tiputtiin juuri ennen palkintosijoja :(. Idan kanssa on ilo käydä kehässä, kun on vanha konkari. Sitten kävin junnukehässä Emmin (Emmy Von Vögele Hof) kanssa. Emmi oli myös erinomainen. Emmi vähän vahti missä emäntä ja isäntä oli kehän aikana, mutta ihan nätisti meni ja esiintyi. Kummassakaan kehässä ei juostu, vaan käveltiin. Ei ehkä päässyt liikkeet ihan parhaiten esille. Mutta tuossa helteessä taisi olla ihan tarpeeksi se käveleminenkin koirille ja esittäjille! Ainakin tämmöiselle rapakuntoiselle tapille. Isoissa kehissä varmasti kunto todella mitattiin!!!
Ensi vuonna Tervis sattuu yhtä aikaa Mikkelin Kv-näyttelyn kanssa. Täytyy katsella mitä Rinosta tulee ja minkälaiset tuomarit on, että minne sitten menee? Rino aiheutti kyllä huomiota tuolla turkillaan ja koollaan. Onhan se vähän hassun näköinen, kun selässä menee uutta kiiltävän mustaa karvaa raita ja muuten on rusehtavan harmahtava mattakarva. Näyttää vähän sekarotuiselta piskiltä =). Ja onhan se aika kookkaan näköinen, kun on jalkoja ja häntää. Ehkä tuosta hoffi tulee. Kasvattaja totesi Rinon nähtyään, että on ainakin ihan isänsä pää. Sisaruksia nähdään sitten muutama Lahden pentunäyttelyssä parin viikon päästä.
Roki ja Otto olivat kotona viettämässä laatuaikaa ilman riiviötä. Otto liimaantui lahkeeseen heti kun kotiuduttiin. Tuoksuin kai niin ihanasti tytöiltä ;).
Illalla ei tehnyt mieli saunaankaan, kun oli ollut koko päivän helteessä. Suihku teki terää ja kylmä siideri päälle =).
Tänään on ohjelmassa äitini 6-kymppiset. Tiedossa siis kakkua yms. Illalla täytyy käydä Oton kanssa vähän pitempi kakun sulatus-lenkki. Jospa kävisin kävelemässä Kymijoen rantaan ja uittamassa Ottoa.
P.S. Kiitos kaikille Tervisseurasta. Ja jos en ehtinyt/huomannut kaikkia moikata, niin johtui osin siitä etten kaikkia heti tuntenut aurinkolasit ja hatut päässä (naamioituneet pentele ;). Tuli aina hetken päästä ahaa-elämys kuka oli. Ja nuo avo narttu ja -uros kehät meni ihan ohi minulta :(. Siellä olisi ollut ainakin Rokin lapsenlapsiakin, näin jälkikäteen tutkittuani luetteloa.
Kommentit