Nyt kun saatiin ne juoksutkin kärsittyä niin oli vuorossa vuoden viimeiset kauneuskisat Helsingissä. Koska toivottavasti ensi vuonna Muru on "hoitovapaalla" ja kummankin päivän tuomari uppo-outo niin ilmoitin Murun molemmille päiville. Mitään suurta menestystä ei ollut odotettavissa toki, mutta onhan nuo isot näytelmä aina hienoja :)
Ajattelin olla paikalla lauantaina jo hyvissä ajoin kun Messarissa usein joutuu jonottamaan parkkitaloon eikä innostanut roudata häkkiä yms. sieltä ylimmästä kerroksesta. Niinpä sitten lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä aamulla ennen puolta seiskaa. Onneksi oli kiva kuiva keli, pakkasta n. -5 C. Navin mukaan perillä olisi pitänyt olla ko 8.05, mutta jouduin sitten jonottamaan halliin taas jonkun 15-20 min. Se toki ei ollut paha koska joskus jonottanut Käpylästä alkaen... Pääsin toiseen kerrokseen ja koska oli todella hyvää aikaa, päätin roudata ensin häkin sisään. Tänä vuonna olikin fiksusti avattu myös siihen parkkihallia vastapäätä sisääntulo koiran kanssa! Siitä sitten roudasin häkin ihan hallin toiseen nurkkaan. Silloin olikin häkkialueella tosi hyvin tilaa ja sain häkin melko reunaan. Sitten hakemaan koiraa. Muru siistinä ladynä ei tietenkään suostu asioimaan ihan missä vaan. Keksin koukata sen kanssa heti parkkihallista vasemmalle ja parkkihallin ulkopuolella olikin mukava ulkoilla ja tehtiinkin oikein pitkän kaavan kautta sisäänmeno niin tuli käytyä pissilläkin. Meillä oli kehä 49 joka oli aivan yhden sisääntulon kohdalla. Koska ovi oli lähes tauotta auki, niin kehää saatiin seurata toppatakit päällä!
Koska tuota aikaa oli, niin tuli jo aamusta hoideltua suurin osa shoppailusta. Oli muutama joululahjajuttu siellä hankittavana, koirille oli muutamia tosi hyviä luutarjouksia jotka piti tietty käyttää hyväksi. Ja muutaman tutunkin kanssa vaihtaa kuulumisia...
Lauantaille oli ilmoitettu 48 hoffia ja tuomarina Marjo Järventölä. Kolme hoffia oli poissa. Jokainen voi Koiranetistä lukea tulokset, en niitä tarkemmin tässä luettele. Hoffien kehän oli määrä alkaa klo 11, mutta tuomari oli jo siinä vaiheessa vähän myöhässä ja piti pikaisen tauon ennen kuin hoffit alkoivat. Hoffeilla oli harjoitusarvostelijana Jari Fors joka arvostelee kai ainakin suomenajokoiria ja nykyään kasvattaa hoffejakin. Eli kehä kesti vielä kauemmin. Valionarttuja oli ilmoitettu vain kolme! Selityksenä tähän se että kaksi "vakkarivaliota" oli ilmoittautunut käyttöluokkaan. Ja näistä kolmesta valiosta yksi oli poissa joten meitä oli vain kaksi eli Hayaklause Ingrid "Impi" ja me. Vaikea arvata miten tässä käy. Vaikka kaikki muut ollaan joskus ehkä edes kerran voitettu niin Impiä ei vielä. Me kun mentiin kehään, tuomari totesi että nyt onkin sitten vähän kuivempi päinen narttu. Molemmat saivat erinomaisen ja kilpailuluokassa Impi tietty voitti. Saatiin kuitenkin sa. Eli ihan tyytyväinen olin saavutukseen. Paras narttu kehässä se oli kiitos ja näkemiin. Rop oli vaalea avoimen luokan Milahow Magic ja vsp merkkari Hayaklause Inrigo.
Sen jälkeen olikin hyvä vielä kerran kiertää shoppailut ja käydä vessassa ennen tavaroiden kasaamista. Sitten ostokset ja Muru mukaan ja käytiin taas ulkoilemassa ennen autolle suuntaamista. Kun Muru oli autossa, kävin vielä hakemassa häkin kärreineen. Sitten navi osoittamaan kotia kohden. Hetken joutui jonottamaan ulospääsyä parkista mutta aika nopsasti pääsi kotimatka alkuun. Oli jo pimeää kun pääsi ajelemaan kotiin mutta keli oli yhä kuiva ja kiva ajella...
Sunnuntaina kehä oli heti klo 9, joten kello oli herättämässä klo 5! Siitä sitten ennen kuutta taas nokka kohti Helsinkiä. Nyt pakkastakin oli -11 C. Lisäksi tankki näytti siltä että menomatkalla joutui tankkaamaankin. Nyt oli myös liukkaampi ajella, mutta onneksi sai aika rauhassa tuohon aikaan ajella... Perillä olin puoli kasin pintaan ja nyt ei tarvinnut jonotella parkkiinkaan. Olin edellisenä päivänä ostanut kahden päivän pysäköinnin (tuli halvemmaksi). Nyt pääsin ihan katutasoon mutta silti vein häkin ensin ja sitten ulkoiltiin Murun kera. Nyt kehä oli eilisen kehän vieressä ja häkkialuekin jo täydempi vaikka tulin aikaisemmin. Vielä hyvin mahduttiin mutta oltiin siellä keskellä häkkialuetta. Yhtään lämpimämpi ei kyllä ollut tässäkään kehässä.
Sunnuntaille tuomarina oli Karl-Erik Johansson Ruotsista. Hoffeja oli tänään ilmoitettu tasan 50 kpl joista kaksi poissa. Heti kävi selväksi että tämä tuomari tykkäsi että kehä pyörii. Seuraavan piti olla kehässä valmiina tietyssä kulmassa kun edellistä arvosteltiin. Ja on kyllä hyvä että kehä pyörii, niin pysytään sitten siinä aikataulussa ja tuomari ehtii pitää vähän taukoakin. Nyt valioluokan nartuissakin oli jo vähän enemmän porukkaa (viisi ilmoitettu, yksi poissa). Muru oli selvästi ottanut eilisen treenin kannalta sillä nyt juoksi paljon kivemmin ilman yritystä roikkua ranteessa. Kaikki valionartut olivat erinomaisia jälleen. Tuomari vinkkasi meidät kakkoseksi ja järjestys oli siinä. Voittajana jälleen Impi, Muru kakkonen, kolmas blondi Illinsaaren Niitta ja neljäs merkkari P.P Greta. Kaikki saivat myös sa:n. Tämä tuomari oli eilistä höllempi, vain yksi hyvä ja enempi erinomaista. Sitten päästiinkin veteraanin jälkeen paras narttu kehään. Arvelin että tämäkin on taas sellainen kiitos ja näkemiin reissu. Kehässä oli 10 narttua. Sieltä tuomari poimi jatkoon käyttöluokan voittajan, Impin, MURUN ja käyttöluokan kakkosen. Kolme blondia ja merkkari. Järjestys oli Hofmacher Milan, Impi, Muru ja Tallivahdin Forscherin. Muru oli siis kolmanneksi kaunein narttuhoffi tässä näyttelyssä <3 Ja tosi upeasti se esiintyikin! Vaikka ei yhtään ruusuketta meille riittänyt, kävin shoppaamassa sillekin pari pehmoa jotka saa jouluna "tappaa". Tuomari muuten tuntui tykkäävän blondeista sillä myös paras uros oli blondi Hofmacher Merlin. Samoin junnuvoittajat olivat blondeja. Urosten junnuvoittaja oli muuten Murun enon poika jonka kasvattaja-Anne esitti. Nyt ei enää paljon tullut shoppailtua, parit pehmot ja karva-alustat. Nyt on autossakin uusi karva-alusta talveksi ja pari jemmassa mahdollisiksi pentualustoiksi. Taas Muru ulkoilun kautta autoon ostosten kera. Nyt oli vaikeampi tuo häkin kanssa poistuminen. Piti viedä ensin kärrit käytävän laidalle ja sitten koota häkki ja kantaa se sinne sillä häkkialueen ja kehän välinen alue oli niin kapea ja täynnä ettei olisi mahtunut vetämään sitä siitä läpi...
Nyt olinkin hyvissä ajoin valmis ja ennen kahta jo lähdin. Nyt pääsi hallistakin ihan ilman jonoa ja aurinko paistoi alkumatkan. Elimäen kohdalla piti tehdä pieni pit stoppi kun kävin Mustilan joulupuodissa hakemassa taas muutaman joululahjajutun. Kannattaa poiketa jos ajaa ohi. Siellä oma viinitila ja puodissa myydään kaikkea kivaa...
Siinäpä viikonloppu kivasti menikin. Onneksi oli vielä nämä kaksi päivää vapaata. Tosin eilen tuli sitten suru-uutinen että Juhan isä on kuollut. Nyt sitten tässä töiden ja joulun alla isäntä yrittää hoitaa akuuteimmat asiat ja hautajaiset pois alta...
Nyt sitten kunnon kuvapläjäys kun ei ole hetkeen niitä tullut:
Kommentit