Nyt on ansaittu lomaviikko vietetty ja huomenna taas paluu töihin. Ei sitä lottovoittoakaan ole nimittäin näkynyt! Pyhänpäivänä käytiin ensin hautausmaalla viemässä kynttilät läheisten haudoille.

20141101_120500.jpg20141101_120848.jpg

Sitten lähdettiin Käpälämäkeen viettämään Kouvolan seurakoirayhdistyksen Joulukarkeloita. Siellä oli kaikenlaisia leikkimielisiä kisoja niin ihmisille kuin koirillekin. Kuvalinkki tapahtumiin löytyy tästä;

http://kannusruohon.kuvat.fi/kuvat/Vuosi+2014+Year+2014/1.11.2014+K%C3%A4p%C3%A4l%C3%A4m%C3%A4en+joulukarkelot/ Kuvat Harri Puranen.

Meillä on ne ainoat hoffit siellä :). Lapset kahmivat palkintoja puudelin heitossa, pallon heitossa putkeen ja pallokeilauksessa.

20141101_162809.jpg

Minä sen sijaan sain "kannustus"palkintoja pallokeilauksessa, Rinon kanssa makkaransyönnissä ja Murun kanssa Emännän etsinnässä. Hoffit on vähän erilaisia :D. Sen jälkeen vielä lähdettiin lyhtykulkueeseen tänne Pilkanmaahan. Tai mies ja lapset ja Rino meni. Minä heitin ne autolla toiselle puolelle kylää ja menin Murun kanssa sitten tuohon Kymijoen rantaan niitä odottelemään. Rantsussa oli lettuja, makkaraa, hieman elävää musaa ja ilotulitus! Rinoa ei ilotulitus yhtään hetkauttanut, mutta Murusta se oli vähän jänskä.

Sunnuntaina sitten vietettin hyvin pienesti ja myöhässä Ninan nimpparikahveita. Alkuviikko menikin sitten naisille yypilliseen tapaan siivoillen ja ikkunoita pesten. Joka muuten taitaa vielä tänään jatkua... Sitten piti vähän tyrkätä perennoita maahan samoten kuin kukkasipuleita. Nyt vielä kaivettava pari mustaherukkaa johonkin kulmaan tonttia....

Keskiviikkona käytiin iltaselle luttaamassa ihquja hoffin pentuja Skywatch's kennelissä :).

20141105_174912.jpg20141105_184628.jpg20141105_190934.jpg20141105_174949.jpg

Olivatpas ihania! Onneksi vielä on järkeä että ei oteta kun Murukin on ihan kakara. Ja eihän sitä tiedä jos sitten joskus omankin pentueen saisi aikaiseksi. Katotaan nyt mitä terveystarkit ja luonnetestit ja Mh-kuvaukset sanoo. Vielähän Muru on aivan kakara :).

Torstaina tuli sitten pakattua kamat kasaan ja autoon. Vähän tuo keli jänskätti kun torstaina satoi lunta ja perjantaille oli luvassa vettä, että miten liukasta sitä sitten onkaan ajaa Hesaan. Lähdin perjantaina ajamaan yhdeksältä aamulla kohti Helsinkiä. Satamassa piti olla klo 11.30, mutta otin tuon puoli tuntia extraa, kun navista huolimatta voin onnistua eksymään.... Lähes koko matkan tihutti vettä. Onneksi kuitenkin tiet olivat sulat. Yhden uukkarin jouduin Helsingissä tekemään kun olin väärällä kaistalla, mutta muuten ihan hengissä pääsin perille satamaan. Bussit siellä jo odottelivatkin ja heti pääsi laittamaan häkkiä ja kamoja autoon. Kävikin tuuri kun sain häkin "takaoven" kohdalle ja itse istumaan toiselle puolelle heti oven luo. Muru ei aikaisemmin ole bussissa matkustanut joten ajattelin että helpompaa kun näen sen ja se näkee minut. Koska reissu oli lyhyt jokaiselle oli varattu yksi paikka. Normaalisti Miliamin reissuilla on koko penkkirivi käytössä. Nyt kuitenkin ihan kaikki penkit ei tulleet täyteen ja sain pitää itsellä koko rivin. Kun oltiin kamat pakattu bussiin ja Murun kanssa vähän ulkoiltu parkkipaikalla, saatiin liput ja bussi koirineen siirtyi laivaan. Laivalla kävin syömässä pizzan niin ei enää tarvitse ruokaa mistään etsiä. Kaikenlaista naposteltavaa olinkin varannut evääksi mukaan ja kuten aina, puoletkin olisi riittänyt... Sitten kävin taxfreessä shoppailemassa jo vähän tuliaisia, niin saisin ne hotellissa matkalaukkuun ja tulomatkalla ei tarvitse ostaa niin paljon!  Tallinnassa oltiin klo 15.30 ja siitä ajettiin vajaa puoli tuntia pienen huoltiksen pihalle. Siellä odotteli eläinlääkäri jolta saatiin ekinokokkileimat passeihin. Minulla oli lääke mukana joten leima maksoi 8 egee. En ollut raaskinut laivalta siideriä ostaa kun yksi pieni tölkki maksoi kolme euroa, joten kävin huoltsikalla katsomassa mitä sieltä löytyy? Sieltä löytyi litran sidukka hintaan 2,13 egee. Siinäpä reissuni siiderit sitten olivatkin yhdessä pullossa.

20141107_200557.jpg

Tästä sitten jatkettiin yhtä soittoa Tartoon. Oli jo aivan pilkkopimeää ja tihkusade vaan jatkui. Joten maisemista ei ollut tietoakaan... Kahdeksan pintaan saavuttiin sitten Tartoon ja hotellille. Hotellimme oli Dorpat, aivan Dorpatjoen rannassa;

http://www.dorpat.ee/hotelli

20141107_202604.jpg

Meille olin varannut sinkkuhuoneen. Koska näillä reissuilla koira joutuu olemaan matkat häkissä ja näyttelyssä häkissä ja lenkeillä hihnassa, niin otan oman huoneen jotta saavat olla edes huoneessa irti. Toki jos olisi joku tuttu jolla vastakkaista sukupuolta oleva koiruus, niin sitten voisi olla yhteinen huone. Rinon kanssa mm. ollaan oltu kaverin itäsiperianlaika nartun kanssa samassa huoneessa ja hyvin meni. Me saatiin huone toisesta kerroksesta melkein hissiä vastapäätä. Huone oli oikein siisti, kahdella sängyllä ja tilavahkolla vessalla. Ikkunasta näkyi joki. Ainut mitä kaipasin oli päiväpeitteet sänkyihin. Murulle oli varattu mukaan oma lakana jonka levitin sängylle suojaksi, mutta kykkä se välillä pomppasi minunkin sängylle ja valkoisille lakanoille... Onneksi huomeessa oli tuuletusikkuna jonka sai auki ja säädettävä patteri. Sen verran lämmintä huoneessa oli että vähän piti tuulettaa ja vähentää lämpöjä. Nuo kokolattiamatot eivät ole karvaiselle koiralle ihan mieluisimpia nukkumapaikkoja.

20141108_205056.jpg

111114%20012.jpg

Siinä sitten levittelin tavarat ympäri huonetta, annoin Murulle ruokaa, käytiin pariin otteeseen pihalla vesisateessa ulkoilemassa ja pakkailin näyttelyrepun valmiiksi aamuksi.  Uroksen kanssa reissaaminen on niin vaivatonta noiden pissareissujen kohdalta. Riittää puu tai lyhtypylväs niin se on siinä. Nartun kanssa saat kiertää kaikki puistot ja siltikään ei välttis tee mitään. Tällä reissulla Muru teki kaksi kertaa pävässä hätänsä ja se oli siinä! Vähän pelotti että halkeeko sen rakko? Nukkumaan mentiin jo klo 22. Sen verta rankkaa oli reissaaminen. Eka yö oli ehkä vähän itselle ja koiralle rauhaton, mutta tarpeeksi väsyneenä kyllä nukahtaa.

Lauantaina aamulla herätys klo 6.30. Murulle ei oikein aamunappulat maistuneet. Ulkoilua. Itse vaihtaa vaatteet ja laittautua ihmisen näköiseksi. Sitten koira ja reppu bussiin ja aamupalalle. Taas totesin että hukkaan menee meikäläisellä nuo runsaat aamupalakattaukset. En siis ole mikään aamupersoona eikä ole oikein kamalan nälkäkään aamusta. Muutama pieni pannari, teetä ja mehua. Klo 8.15 lähtö hotellista näyttelypaikalle. Matka kesti n. 15 min. Kehäthän alkoivat vasta klo 10, kuten Suomessakin. Mutta kyllä oli hyvä kun oltiin ajoissa paikalla. Meillä oli kehä nro 15 joka löytyi C-hallista. Siinä vaiheessa vielä sain häkin kehän laidalle, mutta kyllä muutaman tunnin päästä olisi ollut tuskaa saada ison koiran häkki sinne tungettua. Eli jos joku tuonne on joskus menossa, niin aika ahdasta päivällä ainakin tuolla C-hallissa on. Kehä oli kyllä ihan mukavan kokoinen. Siinä sitten tuli vähän juteltua muiden suomalaisten kanssa. Vahdittin tavaroita puolin jos toisin :). Tuomarina lauantaina oli hoffeilla Olga Sinko Kuprianova Sloveniasta. Hoffeja oli ilmoitettu kuusi kappaletta. Kolme urosta ja kolme narttua. Tuloksia;

Urokset;

Anthony Na3 JUN ERI1 SA JUN SERT ROP JUN PU1 VSP (blondi Latviasta)

Bajaring Cadmus JUN EH (musta Virosta)

Bajaring Amoor VAL ERI1 SA PU2 SERT CACIB Viron Mva? (merkkari Latviasta, samassa perheessä kuin blondiuros)

Nartut;

Oma Rakas Ottilia NUO ERI1 SA PN2

Steinroller Unnie AVO ERI1 SA PN3

Gipstern Hedda KÄY ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP

Narttuja juoksutti kai kolmisen kierrosta ennen kuin osasi päättää järjestyksen, eli tasaista oli. Mutta onhan Herillä tuo takaliike aika hieno! Eli ansaittu voitto. Korvakoirat rulettaa, kuten totesimme :)

Virossahan serti, cacib ja varacabib ruusukkeet ovat hienot mutta vsp & rop ruusukkeet ovat aika mitättömät.... Koirille olen luvannut aina jotain kivaa kun tulee joku ruusuke, joten nyt Muru sai uuden pupun (vanhan räjäytti ennen reissua aivan totaalisesti) ja uuden pannan. Tuli nimittäin pannastaan läpi kun tultiin sisälle halliin. Onneksi tuli kutsusta luokse....

20141108_183748.jpg111114%20018.jpg

Koska nyt oli meidän hommat hanskassa ja jouduttaisiin kuitenkin näyttelypaikalla vielä roikkumaan niin lähdettiin lähellä sijaitsevaan puistoon lenkkeilemään. Puistossa oli lehdistä päätellen tammia, vaahteroita ja lehtikuusia. Ja myyriä. Niiden kekoja oli aikans paljon! Siellä oli hyvä tuuletella minun ja Murun aivoja hallin hälinästä.

20141108_115739.jpg20141108_115226.jpg20141108_115138.jpg

Tällainen tornikin löytyi;

20141108_120107.jpg

Oltaisiin toki voitu lähteä taksilla hotellille, mutta sitten olisi joutunut ottamaan häkin ja muut näyttelykamat taksiin ja hotelliin. Niinpä sitten odotettin neljään jolloin saatiin kamat bussiin ja vielä ulkoiltiin vähän. Eikä muuten oltaisi päästy sieltä hallista häkin kanssa varmaan uloskaan ennen kahta. Oli sen verran ruuhkaista. Kolmen pintaan siellä jo imuroitiin kehämattoja siihen malliin että voisi ymmärtää lähteä pois hallista. Sitten bussiin odottelemaan ryhmien päättymistä. Muru pilkki häkissään. Oli aivan poikki mutta yritti ettei muka nukahtaisi... Meidän bussiin tuli vitosryhmän kolmossija nuorelle lappalaisurokselle. Ryhmien jälkeen sitten päästiin hotellille. Sitten ruokaa Murulle ja annoin luun ja lähdin käymään pikaisesti kauppakeskuksessa joka oli aivan vieressä. Sieltä mukaan lähti vettä, skumppapullo ja pari wrappia iltapalaksi itselle. Skumppa oli kotiin tuomisiksi! Olihan meillä mennyt hienosti päivä näyttelyssä ja oltiin tyytyväisiä sijoitukseen. Arvostelu oli muuten venäjäksi. Onneksi matkanjohtaja osasi kääntää ja loput sain käännetyksi facebookissa Koiranäyttelyt ryhmässä :). Se löytyy tuolta sivusta Murun arvosteluista. Oli mielestäni hyvä arvostelu. Sitten suihkuun ja katselemaan telkkarista Putousta. Mtv 3 olikin ainut suomalainen kanava mikä hotellissa näkyi. Iltalenkki ja nukkumaan.

FB_IMG_1415383295978.jpg111114%20020.jpg

Nyt nukuttikin huomattavasti paremmin ja Murukin välillä vaan käänsi kylkeä toisella sängyllä. Herätys oli klo 6.15. Tosin jostain syystä heräsin jo ennen sitä? Nyt sitten samat aamurutiinit kuin eilenkin mutta nyt kaikki kamat kasaan. Ensin koira ja reppu bussiin, sitten loput matkatavarat. Ja taas aamiaiselle....

20141109_073122.jpg

Hotellissa muuten kuljettiin vain hissillä koiran kanssa. Murun kanssahan jo Kuopiossa kuljettiin hissillä joten tämä oli tuttua hommaa. Mutta täällä meidän kanssa ekana päivänä tuli samaan hissiin mm. kaksi venäläistä naista kera pommin, chihun ja jonkun muun pienen koiran kera. eikä edes kysyneet voiko tulla. Rinon kanssa olisi voinut tulla ongelmia tuossa kokoonpanossa (tai missä muussa kokoonpanossa vaan). Sen lisäksi matkustettiin hississä myös gordoninsetterin & walesinsprinkun ja kulsun sekä nakuharjiksen kanssa. Hyvää siedätystä maalaiskoiralle :). Samoin tietysti tuli tuota kaupungilla kävelyä harrastettua, Tosin pimeässä ja sateessa ei nyt niin hirveästi nähty mitään. Tuossa oli kävelysilta jossa oli lemmenlukkoja jonkun verran. Lisäksi jonkun sortin valonheitin sydeemi näkyi pimeässä. Suurin osa kuvista on sitten kännykällä kuvattu. Ei viitsinyt järkkäriä ottaa mukaan kun mahdollisimman vähällä tavaramäärällä matkustetaan näillä reissuilla.

20141109_071150.jpg20141109_063606.jpg20141109_063602.jpg20141107_201757.jpg20141107_201745.jpg

20141107_201738.jpg

Ja sitten taas jatkettiin näyttelypaikalle. Tällä kertaa kehämme oli A-hallissa. Nyt en oman kehän laidalle tuppautunut, vaan mahdollisimman lähelle ovea josta kuitenkin näki hyvin omalle kehälle.

20141109_084258.jpg

Hoffit olikin toinen rotu kehässä joten kauan ei tarvinnut odotella. Hoffeja oli nyt ilmoitettu neljä kappaletta, koska latvialaiset olivat lähteneet kotiin. Toki olivatkin saaneet jo lauantaina varmasti haluamansa. Tänään tuomarina oli irlantilainen Sean Delmar (olenkin aina tykännyt irkkutuomareista!). Molemmat tuomarit olivat muuten aika nopeita arvostelemaan... Ja tuloksia;

Bajaring Cadmus JUN EH

Oma Rakas Ottilia NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP

Steinroller Unnie AVO ERI1 SA PN3

Gipstern Hedda KÄY ERI1 SA PN2 VACA

Jee!!!! Saatiin se eka cacib mitä lähdettiin salaisesti toivomaankin! Kaikki muu on extraa. Tosin tuo serti menee hukkaan koska alle kaksivuotiaana saatu serti ei jää roikkumaan Virossa. Eli yli kaksivuotiaana mentävä uudelleen metsästämään johokin Viron Kv näyttelyyn sertiä ja ehkä toista cacibia???? Näyttelyvalion (CIE) titteliin vaaditaan neljä cacibia kolmesta eri maasta eri tuomareilta ja ensimmäisen ja viimeisen välillä oltava vuosi, Jos valioituu jonkun maan valioksi, niin yhdellä sertillä valoituu myös Viron muotovalioksi jos serti saatu yli kaksivuotiaana. Ruusukkeiden lisäksi saatiin pysti tuosta Ropista. Muista tulee vain nuo ruusukkeet. Arvostelu löytyy samasta paikasta, ei ihan niin hyvä tällä kertaa :).

20141109_115435.jpg

Sitten taas lähdettiin puistoon lenkille ja odottelemaan ryhmiä. Käytiin viemässä häkki yms. bussiin ennen ryhmää ja sitten suoraan kokoomakehään. Suomessahan koirat laitetaan juoksujärjestykseen ryhmissä. Eli isoimmat ja nopeimmat ensin. Nyt huudeltiin rodut valmiiseen järjestykseen. Me oltiin nöffi- ja tiibetinmastiffiurosten välillä. Varmaan näytettiin aika säälittäviltä siinä välissä ;). Ryhmätuomarina Myriam Vermeire Belgiasta. Kävi katsomassa Murun ilmeen ja se siitä. Toki kaikki juoksutti ja Muru kerrankin liikkui tosi nätisti pommpimatta. Samoin kun juostiin isoon kehään, meni oikein mallikkaasti, Rinon kanssa on vähän erilaisia kokemuksia. Se tahtoo vähän vetää! No se oli sitten perinteinen kiitos ja näkemiin kierros, mutta oli kyllä hienoa käydä isossa kehässäkin! Kun aina ei ole mennyt niin hyvin niin kyllä osaa arvostaa näitä menestyksiä kun harvoin kohdalle sattuu.

Nyt sitten alkaa näyttelytauko ainakin kevääseen asti. Juurikin on kaamea karvanheitto aika. Katselin säälien hotellin kokolattiamattoakin. Tai lähinnä siivoojia.... Sorry! Nyt voi sitten harjata loputkin karvat pois. No taas odoteltiin bussissa ryhmien loppumista. Virossahan on perusryhmien lisäksi paras pentu, paras pari ja paras juniori kilpailut. Sielläkään ei koiria muuten laitettu juoksujärjestykseen vaan roturyhmien mukaiseen järjestykseen. Tällä kertaa bussiimme tuli kai 10 ryhmän kolmossija? Sitten kotimatka saattoikin alkaa. Taas oli pilkkopimeää mutta ei sentään satanut! Yhtä soittoa ajettiin satamaan missä sitten aikaa vielä ulkoiluttaa koirat ja käydä kauppakeskuksessa shoppailemassa. Muru ei oikein tykännyt bussimatkustamisesta. Huomasi että läähätti normaalia enemmän eikä oikein osannut rentoutua...

Laiva lähti klo 22.30 ja siellä oli kaikki muutkin joiden kanssa olin jutellut näyttelypaikalla :). Siellä pientä iltapalaa ja viimeiset shoppailut. Siinä taisi virolaismiehet naureskella kun kantelin omia kärrejäni kun olin menossa ostamaan pari lootaa siideriä tuliaisiksi :). Aika kätsästi ne tuli kyllä niillä kärreillä millä häkkiäkin kuskailen. Helsingissä oltiin klo 00.30 ja täällä oli lämmintä +8C. Melkein kesä eikä ainakaan liukasta. Koska tällä kertaa ei ollut bussi syttynyt palamaan, eikä laivakaan uponnut niin sydämen tykytyksiä aiheutti Fordin avain. Ei millään auennut lukot kaukosäätimellä. Onneksi kuitenkin perinteisellä tavalla aukesi! Kamat ja koira bussista autoon ja navi suunnistamaan kotia kohden. Aika rauhassa sai ajella Helsingissä siihen aikaan.

Muru parka joutui kotimatkalla kuuntelemaan Uniklubia ja meikän laulamista että suunnilleen hereillä pysyin matkan! Yhdet poliisitkin ainakin tuli motarilla vastaan ja taisi olla hieman yli sallitun tuo mittari, mutta ei onneksi kukaan pysäyttänyt. Elimäen kohdalla rupesin miettimään että missähän välissä ajoin Pukaronkin ohi???? Ei mitään muistikuvaa... No hengissä ja hereillä päästiin kotiin ja Murukin pissille :). Kaikki kamat jätin autoon ja pikaisesti suihkun kautta nukkumaan. Maanantaina sitten vasta purkasin auton ja kamat. Onnistunut ja kiva reissu kaikenkaikkiaan oli. Jospa sitä joskus uskaltautuisi omalla autolla liikkeelle. Tai jonkun uroksen kaverina. Latvia toki kiinnostaisi molempien koirien kanssa koska Rinolle kelpaisi Latvian serti vielä. Sitten tulisi Balttian muotovalioksi :). No ehkä joskus....

Virallinen poseeraus tulee vähän myöhemmin kun tulee sellainen sää etta sellaisen saa :)

111114%20025.jpg111114%20027.jpg

Kuvalinkki lauantain kuviin näyttelystä, toivottavasti tulee sunnuntaikin;

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1525200224389525.1073741844.1444301475812734&type=1&pnref=story