Tänä vuonna halusin ilmoittaa Murun messarin koiranäyttelyyn, koska pääsisi veteraaniluokkaan. Viime vuonnahan ei messaria järjestetty ja silloin Muru olisi päässyt ensimmäisen kerran veteraaniluokkaan. Vaikka nuo Suomen voittajanäyttely on ihan järkyttävän kalliita, eikä tänä vuonna tuomaritkaan ennakkokäsitykseni mukaan mitään erikoisia, niin päätin ilmoittaa Murun molempiin näyttelyihin. Ja kun kerran menen, niin ilmoitin Rozankin. Se tosin juuri marraskuun lopussa täytti 18kk, joten joutui nuorten luokkaan.
Aikataulujen tullessa perjantaille oli ilmoitettu 49 hoffia ja tuomarina ruotsalainen Dan Ericsson ja sunnuntaille 39. Sunnuntaina tuomarina piti olla Hilkka Salohalla, mutta vaihtui Anita Al-Bachyyn. Molempina päivinä menin paikan päälle jo vähän ennen kahdeksaa, jotta sai auton parkkiin alatasolle. Lisäksi lauantaina satoi vettä ja oli pakkasta muutama aste menomatkalla. Onneksi ei ollut kiire ajella, koska oli liukasta ja pitäisi hankkia uuden talvirenkaat. Mukana oli kuitenkin kaksi koiraa, vetoalusta, metallihäkki, kevythäkki, tuoli ja reppu täynnä tavaraa. Onneksi kumpanakin päivänä oli mukana lauantaina Sara ja sunnuntaina Nina "kenneltyttönä". Halleissa oli hyvin tilaa ja aina kun tuli sisälle, piti esittää koronapassi. Ainoastaan häkkialueet oli täynnä. Lauantain tuomari Dan Ericsson oli hyvin tehokas ja aikataulussa. Arvostelutkin oli melko suorasanaisia, kuten voi tuolta arvosteluista lukea ja skaala oli H:sta ERI:seen. Kahdeksan koiraa oli poissa.
Nuorten narttujen luokkaan oli ilmoitettu viisi koiraa, joista yksi oli poissa. Roza sai EH:n ja oli EH3. Häntä oli muun muassa liian kiepillä kannettu. Veteraaninarttuja oli ilmoitettu viisi, joista kaksi oli poissa. Kehässä oli blondi Hofmacher Milan "Mila", jolla on titteleitä vaikka muille jakaa, Muru ja merkkari Skywatch's My Love Miracle "Mira". Muru oli näistä nuorin ja sopivasti karvattomin. Muruhan päätti aloittaa kaamean karvanheiton sillä hetkellä, kun olin ilmoittautumisen tehnyt. Ja tämä tapahtuu joka kerta messariin. Kaikki vetskunartut sai erinomaisen. Muru lopulta ERI3. Rop veteraani oli lopulta Hofmacher Milan. Sen jälkeen vaan tavarat kasaan ja kotia kohden.
Lauantaina poissa oli kahdeksan koiraa. Tuomarimuutoksesta sai rahat takaisin ja itsekin mietin lauantaina kotimatkalla, että pitäisikö vaan jättää väliin. Mutta lauantaina ei tullut käytyä shoppailemassa ja minulla oli Murun tämän vuoden palkintokortteja käyttämättä sekä maksettu kahden päivän parkkimaksu. Joten ei kun taas huonoilla yöunilla kohti Hesaa. Menomatkalla oli ihan ok ajokeli. Kävin sitten aamusta heti käyttämässä nuo lahjakortit pois, ostamalla skumppalasit ja pari käsipyyhettä ja muutenkin ostoksilla. Murulle ostin hoitoaineen, kun sterkattuna tuo karva tahtoo takkuuntua. Molemmille ostin myös tossut, kun pääsi sovittamaan. Ostin tuollaisen vetokoiratossut, lähinnä lumipaakkujen estoon.
Toisena päivänä Roza oli sitä mieltä, että en halua mennä enää häkkiin. Vähän aikaa se siinä hengaili, mutta lopulta erehtyi menemään häkkiin. Oli kai lopulta niin väsynyt, että meni mielellään häkkiin. Muruhan menee häkkiin oikein mielellään nukkumaan, koska kukaan ei tule liian lähelle ja jos tulee, niin hän kyllä sanoo siitä. Muru pysyy mainiosti kevarissa, mutta HoudiniRozaa en sellaiseen laittaisi ;)
Nuorten narttujen luokassa oli lopulta vain kaksi koiraa. Molemmat saivat erinomaisen ja Roza ERI2. Kummasti yhdessä yössä koirat muuttuu? Veteraaninartut olivat samat kuin lauantainakin. Kaikki saivat erinomaisen. Kilpailuluokassa tuomari laittoi Murun juoksemaan ensimmäisenä ja siinä kohtaa kyllä tsemppasin Murua juoksemaan. Ja me juostiin voittajiksi! Ihan huikean hienoa <3. Mila toinen ja Mira kolmas. Kaksi ensimmäistä sai myös SA:n. Koska Muru voitti narttuveteraanit, se sai tittelin Veteraanivoittaja 2021. Lisäksi urosveteraaneista kumpikaan ei saanut erinomaista, oli Muru myös rotunsa kaunein veteraani! Olin ihan yllättynyt, kun kehis antoi ruusukkeen. Se oli meidän tiketti isoon kehään. Tästä suoraan jatkettiin paras narttu kisaan, mutta siellä veteraanit heitettiin pihalle ensimmäisenä. Mutta ei haitannut ;). Sunnuntain kehässä meillä oli sähköiset arvostelut ja se kilahti sähköpostiin hetken kuluttua. Noissa on kiva, että voi Koiranetistä lukea muidenkin arvostelut. Lähdettiin hakemaan palkinnot, koska olivat edellisenäkin päivänä loppuneet. "Poikaalia" en ottanut, koska oli musta palikka, eikä mikään kaunis. Otin lahjakortit, jotka käytin Veteraanivoittajaruusukkeeseen. Silti vielä jouduin maksamaan kympin. Sitten käytiin jonottamassa valokuviin ja koirat pääsivät ulkoilemaan. Tänä vuonna olen skipannut aika monen ison kehän, mutta nyt päätin jäädä. Tuskin tulen toista kertaa pääsemään messarissa isoon kehään. Niinpä tapettiin aikaa vielä kiertelemällä osastoilla. Sitten pakattiin tavarat autoon ja Nina otti Rozan hoteisiinsa. Me käytiin kokoomakehässä, jossa tuomari sentään pysähtyi ja totesi "hovawart" ja kysyi ikää. Sen kuullessaan totesi "super" ja jatkoi matkaa. Yleensä meidät ohitetaan saman tien. No veteraanejahan oli aivan järjetön määrä ja sehän oli vain läpijuoksu. Mutta se on nyt koettu. Siitä sitten suoraan autolle, jossa jo Nina ja Roza odottelivat. Kotiin tullessa tietty satoi lunta ja oli pimeää sekä liukasta. Kotimatkalla piti vielä tankata. Mutta kannatti käydä tämäkin reissu. Sitten jo tulikin sähköpostiin seuraavana päivänä, että tammikuun Lahden näyttely on peruttu (olin ilmoittanut molemmat).
Kommentit