HYWÄÄ WAPPUA!

Lämmittelen tässä saunaa, isäntä ja lapset on tuttavaperheen luona sportti-iltaa viettämässä ja siideri on pakastimessaHymy. Että on ihanan rauhallista todella kaamean työpäivän jälkeen! Päivällä oli ihan rauhallista, mutta klo 16 maissa sitten räjähti. Ihmiset kai tuli töistä tms. Jonot olivat parikymmentämetriset. Itsekin menin kassalle päästämään yhden ihmisen kotiin ja sitten istuinkin siellä tuonne 18.15 asti. Ei paljon viitsinyt katsella missä jonon pää kulkee... Onneksi huomisen päivän saa levätä ja lauantaina taas sama härdelli. Eli nyt täytyy hieman nollata. En olisi kyllä ollutkaan kovin hyvää seuraa missään vappubileissäNolostunut. Eiköhän ne isäntä ja lapsetkin kotiudu, kun lapset alkaa väsyä ja kiukuta. Ovat kuitenkin olleet päiväkodissa tänään, jossa niillä ollut naamiaiset ja vappujuhlat.

Ja viikon kuulumiset. Tiistaina oli tottiskurssin teoria & päättäjäiset. Saatiin oikein todistus kurssin suorituksesta. Keskiviikkona havaittiin pakastimen osin sulaneen. Kaappipakastimen ovi jäänyt raolleen jostain syystäOtsan rypistys. Siinä sitten meni roskiin kassillinen ruokaa. Sitten kun hain Ninaa eskarista, ei auto lähtenytkään enää käyntiin. Soitin isännälle, joka oli Elimäellä. No kävelin likkojen kanssa kaksi kilometriä kotiin. Oli muuten vähän kylmä. Autosta oli simahtanut akku. Oli saanut jonkun kolhun? No isäntä toi isäni kanssa auton kotiin ja lähti hakemaan Kouvolasta uutta akkua, että pääsen illaksi vielä töihin. Ja minä sitten työmatkalla hain tytöille pakolliset vappupallot, jotka sitten illalla töistä tullessa vein tyttöjen huoneeseen. Aamulla kävivät sitten kuin papupadat, kun hiffasivat pallot. Tottakai äidille oli kerrottu minkäläiset pallot pitää olla. Ninalla on Bolt-koira ja Saralla Salama-Mc Queen pallo Autot-leffasta.

Haminan aikataulut ovat tulleet nettiin. Hoffeja 18 klp ja tokavikana rotuna kehässä. Ei siis tarvi kiirettä pitää...

Nyt lähden katsomaan joko sauna palaa... Ensi viikolla onkin sitten tiedossa mm. kouluun tutustumista, jälkiteoriaa, eläinlääkäriä ja äitienpäiväkinSilmänisku.

 P.S. Rokista tulossa isoisoisä: www.hoffenheimin.com