Huonot uutiset alkoivat sitten eilen; Kouvolasta lopetetaan parisenkymmentä koulua. Suurin osa pieniä, mutta myös meidän yli sadan oppilaan koulu on lopetusuhan alla. Eli 2012 lopetettaisiin ja 2016 arvioitaisiin asiaa uudelleen. Hah! Jos ne jotain lopettaa, niin eipä niitä uudelleen enää avata!!! 2012 myös Sara aloittaisi koulun. Enkä voi oikein kuvitella pientä ekaluokkalaista matkustamaan bussilla Voikkaalle tai Tähteeseen, jonne suunnittelevat lapset siirtävänsä... Ja mitenkäs tuo iltapäiväkerho??? Kun vanhempien töiden takia pieni koululainen jää iltapäiväkerhoon... eipä sieltä sitten tule enää kuljetusta kotiin. Ja täälläkin perjantaisin IP-kerho loppuu klo 15. Sitten lapsi lähtee yksin kotiin kävelemään... No tuon pari kilometriä kyllä tulee kotiin, mutta entäs sitten sen 10 km??? Toivottavasti tämä kulmakunta nousee jälleen kerran "kapinaan". Olemme jo saaneet kirjastolle jatkoaikaa adressein yms. Toivottavasti myös onnistumme pelastamaan koulumme!!!
No se siitä asiasta. Lisää huonoja uutisia seurasi tänään. Vein Rinon ontumisen takia ja Oton tuon kapsuttelun, hilseilyn ja laihtumisen takia Anjalaan eläinlääkärille. Kahden hoffin lisäksi täytyi ottaa myös Sara mukaan. Että olisi extremeä kerrakseen. Varauduin kyllä kera lihapullien, niin saa vaihdettua koiraa autosta...
Rino oli ekana. Kaverilla oli kyllä tosi kivaa... Hädin tuskin lääkärin mukaan ontui, mutta kävi kuitenkin jalat läpi ja löytyikin kipeä paikka. Ja myös toiselta puolelta samasta paikasta. (Sitten ei lääkärikään ollut enää kiva Rinon mielestä). Eli diagnoosina edestä molemmin puolin lapojen kohdalta lihakset jumissa ja tosi kipeät. Annetaan kipulääkettä ja omaa hierontaa ja venyttelyä. Myös "venytteleviä" lenkkejä. Mitenhän sen toteuttaa??? Ei kuitenkaan tarvii mennä vielä hierottavaksi, jos menee ohi näillä. Rino muuten painoi 35,5 kg.
Sitten Oton vuoro. No diagnoosi oli taas ihotulehdus. Saatiin pitempi antibioottikuuri ja rasvahappovalmistetta. Tämä ei ollut yllätys... Mutta Otolta löytyi myös ensimmäistä kertaa sydämen sivuääni. Tämä voi olla kilpparin aiheuttama, eli sydän on suurentunut ja läppä fuskaa. Kokeeksi nyt sitten myös kuukauden sydänlääkitys. Katotaan piristyykö koira... Tätä en kyllä odottanut. Otto painoi 37,7 kg. Lääkärin mukaan Otto näyttääkin muutamaa vuotta ikäistään vanhemmalta. Mutta eipä sillä ole paljon ollut terveitä kausia sitten kilpparidiagnoosin... Kyllä piti kotimatkalla muutama kyynel vierättää... Toivottavasti ei enää muuta tule Otolle. Tuntuu tuo elämänlanka vaan lyhenevän koko ajan...
Tänäänkin jää toko väliin vanheimpainyhdistyksen kokouksen takia ja huomenna pitäisi hakea Saralle neuvolasta se "sikainfluenssa"piikki. Perjantaina sitten "pääsen" itse juurihoitoon... Kiva viikko.
Kommentit