Nyt vetelee pitkä viikonloppu taas viimeisiään. Onneksi ei kuitenkaan ole enää noita sunnuntai töitä, ennen kuin marraskuussa taas.
Lauantaina iltasella suunnattiin Ympsän mökille, jonka olin meille varannut. Siellä sitten saunottiin rantasaunassa... uimaan ei tosin uskaltanut mennä, kun siellä oli vielä jonkun verran (sini?)levää. Ja grillattiin makkaraa.Oli aivan ihana tyyni ilta =). Lapset sitten alkoivat pikkuhilkaa "pilkkimään", joten paikat kuntoon ja kotia kohti. Isäntä oli siinä saunoessa/grillatessa ottanut muutaman siiderin, niin jouduin sitten ajamaan kotiin. Lapsia automatkoilla viihdyttäessä on tullut tavaksi (välillä yksinäänkin hokee...), että "ammuja Saran puolella, heppoja Ninan puolella" yms. Niinpä nytkin tuli automaattisesti kotimatkalla sanottua "heppoja Ninan puolella"! Saman tien kyllä aivot sanoi, että noilla ei kyllä ole mitään aitaa... Ne olikin hirviä siinä tien vieressä!!! Emä ja ilmeisesti lähes aikuinen vasa.
Tänään sitten aamusta pakkasin lapset ja Oton autoon. (Olisitte nähneet miten innoissaan oli, kun pääsi mukaan!) Sitten viemään Nina eskariin ja nokka kohti Anjalaa ja eläinlääkäriä. Noh, Otto kyllä tuli nätisti odotushuoneeseen, mutta toimenpide huoneeseen piti vetää hihnasta. Onneksi oli liukas lattia ilman kynnyksiä ;). Tällä kertaa tarvittiin jo hoitsukin minun lisäksi pitämään jätkää sijoillaan verikokeen oton ajan. Mutta ei sitten oltu veressäkään sen jälkeen. Otto painoi 42 kg. Ja tuliaisiksi taas antibioottikuuri, kiitos mahan alusta punoituksen. On sitten viides kuuri tänä vuonna :(. Huomenna saadaan iltapäivällä nuo T4 arvot, että katotaan sitten. Ilmeisesti sukurasite tuo kilppari, kun hoffiforumilla oli että Oton siskontyttö sai kilpparidiagnoosin ja Oton toinen sisko menossa testeihin. Kurjaa... Mutta helpotus on kunhan saa lääkityksen kohdilleen (sitä odotellessa...).
Yritän tähän laittaa muutaman kuvan sieltä mökiltä ja Rinosta tuoretta kuvaa metsälenkiltä...
Kommentit