Viikko sitten oli vuorossa meidän toiset agilityn möllikisat. Tällä kertaa sää ei suosinut meitä vaan aurinko paistoi koko ajan ja kivituhkakentällä tuollaisella karvaisella otuksella oli aikans kuuma. Sää oli toki tuonut mukavan määrän porukkaa osallistumaan kisoihin. Viimeksi kisat olivat hallissa ja nyt tosiaan ulkona, että sekin aiheutti pientä jännitystä....
Olin ilmoittanut taas Murun kerran supermölliradalle. Muru jäi ensimmäisen esteen jälkeen tuijottamaan viereiseen metsikköön ja piti muutaman kerran komentaa ennen kuin heräsi että mitä tultiin tekemään... Tästä saatiin meidän päivän ainut nollarata, mutta toki taas yliajalla :(. Olin lisäksi ilmoittanut Murun mölliradalle ja sen uusintaan. Vähän tuli unohdeltua rataa ja ekalla kerralla kaksi kieltoa ja yksi riman tippuminen. Uusinnassa yksi kielto. Tuolloin Murulla oli selvästi jo kuuma ja vauhti hiipui heti alusta alkaen. Kisoissa oli supermölliradalla myös toinen hoffi. Merkkariuros Hugo joka taitaa oikealta nimeltä olla Hayaklause Hardox? Että näistä kisoista ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville :D
Muutoin kesälomailtu on ihan kotosalla. Välillä vähän tehty keppitreenejä ja välillä vähän yritetty muistella tokoliikkeitä. Pitäisi muistella vähän ahkerammin mutta juuri nyt tietty tokotreenitkin ovat kesätauolla... Lenkkeilty on tietty joka päivä ja muutaman kerran käyty rantsussakin vähän Murua vilvoittamassa. Toivotaan että sitten elokuun alussa on lämmintä vettä kun mennään Kuopioon näytelmiin/mökkeilemään. Likat voisi pitää pientä uimakoulua Murullekin kun ei enää kehiin tarvi mennä :D. Venäjältä tuli postissa RKV valiotodistus, tänään tuli C.I.E eli kansainvälinen näyttelyvalio diplomi, tosin ei vielä näy koiranetissä. Nyt vielä odotellaan postia Virosta (jossa kuulemma jo vahvistettu mutta odotellaan postissa sitä) ja Latviasta. Sen jälkeen voisi vielä anoa sen Balttian muotovalion tittelin.
Maanantaina on viimeinen ilmo Tervikselle. En ole vielä ilmonnut ja yhä harkitsen sitä... Että viitsiikö sitä hylsyä hakea hienon alkuvuoden jatkoksi? Juu on se hieno koira jos kokoknaisuutta katsotaan, mutta erkkarissa kun se ei riitä. Yksi pieni virhe ja se on siinä... vähän kuin aksassa :D. Tervikselle kuitenkin yritän lähteä jos työt sallii bongailemaan uroksia sillä silmällä. Hirveän vaikeaa tuo on kun koiranettiäkin tutkii. Joko löytyy liian läheltä Jopi tai sitten on jotain terveysjuttua tai ainut sopiva uros pentueessa on blondi tai.... Mielelläni veisin Murun myös MH-kuvaukseen nyt syksyllä mutta aika köyhältä tuo tarjonta vaikuttaa. Ovat lisäksi aina jollekin tietylle rodulle suunnattuja. Nyt ei ole edes bullien MH-kuvausta täällä Kouvolassa mikä on yleensä ollut :(. En tiedä uskallanko vielä Murua luonnetestiin viedä. Jospa sieltä tulee hylsy, niin teepä siinä sitten pentuja...
Niin vaikeaa on tää kasvattajan alkutaivalkin vaikkei ole vielä mitään kasvattanutkaan :D
Kommentit