Murustahan voisi tulla sääennustaja. Kyllä ne kelit vihdoin lämpeni ihan siedettäviin lukemiin kun Muru bikinikauden aloitti :).

Lämpöisillä keleillä lienee myös osaa ja arpaa noihin kohtaamisiin metsässä mitä viime aikoina ollaan ollaan koettu. Reilu viikko sitten oltiin lenkillä nättinä aurinkoisena päivänä tuolla vanhan tehdaskaatopaikan päällä. Nyt siellä vielä on kiva kävellä, mutta kohta kasvaa minun mittaista lupiinia, nokkosta, ruusua yms. Muru tietty vapaana siinä kirmaili. Miten satuonkaan katsomaan eteeni ja näin mustan kyyn kiepillä ottamassa aurinkoa. Muru oli mennyt onneksi vähän sivusta ettei suoraan päältä. Nappasin äkkiä Murun hetkeksi hihnaan että päästiin kauemmas mokomasta lierosta. No juu ei se vielä aikuinen kyy ollut, mutta yhtä inhottava kuitenkin! Nyt ei enää sinne mennä lenkkeilemään....

Sitten tässä onkin ollut melko sateisia kelejä ettei ole suuremmin edes tarvinnut metsään mennä (meillä joutuu menemään pellon poikki ja märillä keleillä ei viitsi sinne saveen mennä tarpomaan). Tänään sitten päätin mennä metsään kun oli vapaapäivä ja aikans kiva kelikin. Kumpparit tosin oli oiva valinta metsässäkin. Sillä paikoin oli aika märkää. Vaikka Muru ei ole suuri uimamaisteri, niin märässä sammaleessa pyöriminen tuntuu viilentävän kivasti. On se sitten sen näköinenkin! Yhtenä aamuna Murulla oli tuossa pellolla mennen tullen personal trainerit kun pupujussit otti sprinttikisaa Murun kanssa. Muru kyllä lopettaa heti jahtaamisen kun jänis hyppää metsään ja pääsee piiloon. Onneksi on aina tullut saman tien kutsusta takaisin.

Tuossa ihan lähimetsässä on kumpare jossa on pari luolareikää. Olen aikaisemmin ajatellut että varmaan on ketun tai mäyrän pesäkolo siellä kun on myllätty ympärystä. Mutta ollaan tässä 15 vuotta asuttu enkä ole ketään elukkaa siinä nähnyt. Tänään Muru otti jonkun jälken ja lähti metsässä painattelemaan sen perässä. Itse jatkoin matkaa polkuamme pitkin kohti tuota pesää. Muru tuli sivusuunnasta ja pääsi ensin pesälle. Jäin aivan äimänä katsomaan että siellä on nyt sitten Muru kera ainakin kolmen mäyrän! Mitään käsitystä ei ole onko mäyrä kuinka vihainen elukka mutta Muru näitä haisteli ja ihmetteli ja mäyrät sähisi takaisin. Minä kun tokenin tilanteesta niin tietysti lähdin tulosuuntaani ja kutsuin Murua. Muru hetken ihmetteli ja tuli nätisti luo. Nappasin koiran kiinni ja lähdettiin jatkamaan. Vielä kun päästiin takaisin pesäkolon luo, yksi mäyrä siinä pyöri. Minäkin pääsin sitä n. 1,5 metrin päähän ennen kuin sujahti koloonsa.

Muutaman kymmenen metrin jälkeen sitten taas laskin Murun irti ja jatkettiin meidän metsälenkkiä. Voisin sanoa että yksi parhaita asioita mitä Muru tietää, on metsässä irti juoksentelu. Ei se yleensä kauas mene, pitää kyllä hyvin yhteyttä. Paljon paremmin kuin Rino joka saattaa häipyä omille teilleen ja saa sydän sykkyrässä sitä huudella!

Oltiin sitten jo metsäosuuden loppupuolella alle kymmenen metrin päässä Iitin tiestä jossa kohtuullinen liikenne ja nopeusrajoitus 80 km/h. Yleensä siinä otan Murun kiinni koska joudumme menemään Iitin tien vartta myös pätkän että päästään kotiin. Muru meni vielä metsän puolelle ja pienen hetken päästä alkoi ryske käymään. Mietin että minkä ryteikö läpi se on tulossa. Samassa tuli hirvi minua kohti! Karjaisin tietty Murua ja hirvi päätti juosta minun ohi kohti tietä. Toinenkin hirvi tuli samassa kohti mutta Murun huuteluni sai sen tekemään uukkarin ja Muru meni onneksi tämän hirven perässä. Sekunnin kuuntelin että kuuluukö rysäystä? Ei kuulunut, joten ensimmäinen hirvi ei juossut joko tielle tai ainakaan auton eteen! Murukin tuli hetken huutelun jälkeen kieli vyön alla. Onneksi sekään ei ollut tielle juossut. Että sellaisia luontokohtaamisia.... Täällä maalla tulee luonto lähelle. Rino ei ole mäyräjahtiin eikä kai hirvijahtiinkaan päässyt. Pupujahtiin kylläkin ja talvella peurajahtiin. Onneksi ne juoksee lumessa kovempaa kuin Rino! Rino haukkuu myös noille elukoille, mutta Muru ei sanonut mitään kellekään. En tiedä miten se on nuo hirvet saanut karkkoon. Oletan että nuo oli melko nuoria hirviä, mutta kyllä ainakin sillä ekalla oli kruunu päässä.

Vielä sitten käytiin tänään taas aksailemassa. Yhä treenattiin puomin kontakteja ja nyt myös päästiin kokeilemaan ihan täysikorkeaa puomia. Ihan kivasti meni. Koira on hyvä, kunhan vaan emäntäkin oppisi säheltämästä :). Pitäisi kotiin askarrella ainakin rengas ja kepit sekä ostaa sellainen harrasteputki.

Likoilla on viimeiset koulupäivät menossa. Tiistaina olivat luokkaretkellä Lintsillä ja lauantaina saavat todistukset. Tulee olemaan Ninan viimeinen kevätjuhla Pilkanmaassa ja syksyllä kutsuu Hirvelän yläaste. Ja kolmen viikon päästä on juhannus. Mihin tää aika oikein menee?????

DSC_0007.jpgDSC_0003.jpg

Reilun viikon päästä olisi sitten ehkä Savonlinnan ryhmis ja Riiihimäen koiranäyttelyt. Sitten alkaakin jonkunlainen näyttelytauko ilmeisesti elokuulle? Muru on biksuissa ja aloittanee juoksut viimeistään kuukauden päästä. Rino taasen aloittaa varmaan karvanheiton myös kohta. Sen motto on että Terviksellä ja Messarissa ollaan vähemmän karvaisia (vaikkei se niihin pääsekään).